Kari Hämäläinen

Kari Hämäläinen

Johtava tutkija, PhD

Tutkimusaiheet: nuorisotyöttömyys perustulo politiikkatoimenpiteet politiikkatoimien vaikutusten arvointi rakennetyöttömyys työmarkkinat työn tarjonta työttömyys työvoimapolitiikka yhteiskunnalliset kokeilut

kari.hamalainen@vatt.fi

Puhelin: +358 295 519 416

Kari Hämäläinen on johtava tutkija Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa (VATT) ja taloustieteen dosentti Jyväskylän yliopistossa. Hänen tutkimusaiheisiinsa kuuluvat työmarkkinoiden ja työvoimapolitiikan kysymykset. Hänellä on laaja ja monipuolinen kokemus politiikkatoimien vaikuttavuuden arvioinnista.

Kari on väitellyt tohtoriksi Warwickin yliopistosta vuonna 1999. Hän on toiminut VATT:ssa johtavana ekonomistina ja tutkimusjohtajana vuodesta 2002. Ennen VATT:ia hän on työskennellyt muun muassa Palkansaajien tutkimuslaitoksessa, Helsingin kauppakorkeakoulussa (nyk. Aalto- yliopisto) vt. taloustieteen professorina, valtioneuvoston kansliassa, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa sekä Jyväskylän yliopistossa. Hän on ohjannut ja tarkastanut useita taloustieteen väitöskirjoja.

Karilla on lukuisia asiantuntijatehtäviä tutkimustyönsä ohella. Parhaillaan hän on muun muassa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan jäsen.

Valikoidut kansainväliset artikkelit Valikoidut kansainväliset artikkelit

Sarvimäki, M. and Hämäläinen, K. (2016) Integrating Immigrants – The Impact of Restructuring ALMP. Journal of Labor Economics, vol. 34: 479-508

Hämäläinen, K., Uusitalo, R. and Vuori, J. (2008) Varying biases in the matching estimates: Evidence from two randomized job search training experiments. Labour Economics, vol. 15: 604-618.

Hämäläinen, K. and Böckerman, P. (2004) Regional Labor Market Dynamics, Housing, and Migration. Journal of Regional Science, vol. 44(3): 543-568.