Innovaatioiden tukeminen kannattaa

Applen pääjohtaja Steve Jobs julkisti vuonna 2007 vuosien tuotekehitystyön tuloksena syn­ty­neen laitteen, joka oli yhtä aikaa puhelin, kämmentietokone ja musiikkisoitin. iPhone mullisti langattoman viestinnän laitemarkkinat yhdessä yössä. Sen menestyksen myötä alan monivuotisen markkina­johtajan ja Suomen suurimman teknologiainves­toijan Nokian osuus alan voitoista puolittui kahdessa vuodessa ja lasku jatkui jyrkästi seuraavina vuosina. 

iPhonen voittokulku on hyvä esimerkki siitä, kuinka menestyksekkäällä tuoteinnovaatiolla saavutetaan johtava asema globaaleilla markkinoilla. Innovaatiokilvassa parhaiten menes­tyvä yritys kaappaa markkinat ja sen omistajat saavat muhkeat voitot. Samalla kilpailijat, joiden tuotteet syrjäytyvät vanhan­aikaisina, menettävät kannattavuuttaan ja joutuvat supis­tamaan tuotantoaan. Siksi po­liittiset päättäjät ympäri maailmaa miettivät, kuinka varmistaa se, että tulevaisuuden markkina­johtajat nousevat omalta maaperältä.

Suomi on innovaatioiden maa

Suomi on monella mittarilla mitattuna yksi maailman innovatiivisimmista maista. Yritys­ten tuote­kehityspanostukset ovat meillä suuria, tutkijoiden osuus työllisistä on poikkeuksel­lisen korkea ja kansan kokoon suhteutettuna meillä syntyy jopa hiukan enemmän patentteja kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. 

Vaikka Nokia on vastannut yli puolesta yritys­sektorimme tuotekehityspanostuksesta, suoma­laisten yritysten pärjääminen kansainvälisessä vertailussa ei rajoitu pelkästään teknologia­jättiin ja sitä ympäröivään sähkö- ja elektro­niikka­klusteriin. Mika Malirannan, Niku Määttäsen ja Vesa Vihriälän mukaan myös muut teolli­suus­yrityksemme ovat keskimäärin tuottavampia kuin yhdysvaltalaiset kilpaili­jansa.¹ Suomea voidaankin pitää yhtenä par­haiten menesty­neistä valtioista globaalissa innovaatiokilvassa.

Innovaatiot nojaavat henkiseen pääomaan

Ideointia ei voi automatisoida. Uuden idean syntyyn tarvitaan aina ihmisten uraauurtavaa ajatustyötä. Suomessa teknologia-alan ajatus­työläisiä riittää. Kolmas­osa korkeakouluopis­kelijoistamme on luonnontieteellisellä tai tekniikan alalla, kun Yhdysvalloissa heitä on kuudesosa. 

Suomen menestys jäljitetään usein 1990-luvun alkuun, jolloin Nokia aloitti nousunsa yhdeksi maailman merkittävimmistä yrityksistä ja yritysten rahoittaman tuotekehitystoiminnan osuus koko talouden tuotannosta kaksinkertaistui kymmenessä vuodessa. Innovaatiotoiminta alkoi lisääntyä kuitenkin jo ennen Nokian matkapuhelinbisneksen nousua. Jo 1980-luvul­la yritysten tuotekehityspanostusten BKT-osuus lähes kaksinkertaistui.² 1990-luvun kehitys voidaan siis yhtälailla nähdä osana pidempään jatkunutta innovaatiointensiteetin kasvua. 

Maamme innovaatiovetoisen menestyksen pohja luotiin 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin yliopistojen insinöörikoulutusohjelmien vuosit­tainen uusien opiskelijoiden määrä kolminkertaistettiin³. Jo vuonna 1981 maamme yliopisto-opiskelijoista 15 prosenttia oli teekkareita, kun Yhdysvalloissa heitä oli vain noin 5 prosenttia. 

Nämä uudet insinööripolvet olivat omiaan lisäämään tukimusta ja tuotekehitystä ja luomaan uusia innovatiivisia yrityksiä. Otto Toiva­sen ja Lotta Väänäsen tutkimus viittaa vahvasti siihen, että insinöörikoulutuksen laajentaminen on ollut merkittävä tekijä suomalaisen innovoinnin kasvun taustalla.³ 

Ilman poikkeuksellisen laajaa kansallista insinöörikoulutusta Nokiakaan olisi tuskin saanut Suo­messa käyttöönsä tuotekehitystyöntekijöiden armeijaa, jonka vahvuudeksi on parhaimmillaan arvioitu yli 12 000 henkilöä.⁴

Nokian voimakas tuotekehitystoiminnan laajentuminen alkoi 90-luvun alun lamavuosista. Syvä talouden romahdus aiheutti insinöörienkin työtilanteen poikkeuksellista heikkenemistä. Sen seurauksena uusiin työpaikkoihin hakeutuva työvoima mahdollisti niiden innovatiivisten yritysten laajentumisen, joilla oli parhaat ideat ja joihin rahoittajat eni­ten uskoivat.⁵ 

Yhtälailla nykyisinkin markkinoilla olevien tuotekehitysintensiivisten yritysten tuotannon supistuminen aiheuttaa irtisanomisia, mutta luo samalla tilaa uudelle teknologiayrittämiselle, kun osaajat hakeutuvat kannattavampiin yrityksiin.

Innovatiivinen yritystoiminta on ennen kaikkea ajatusbisnestä, ja sitä tulee aina olemaan siellä, missä on osaamista ja ideoita. Pahin isku innovaatiovetoiselle taloudelle olisikin osaajien puute. Suomessa näin voisi käydä, jos koulutuksen taso laskisi tai jos suuri joukko osaajia muuttaisi maasta.

Koulutuspolitiikka on innovaatiopolitiikkaa

Koulutuspolitiikka onkin keskeinen osa innovaatiopolitiikan kokonaisuutta Suomessa, jossa hallituksella on vahva rooli määritettäessä aloja, joille kansa koulutetaan. 

Kansainvälisessä vertailussa Suomi on kärjessä insinööritutkintojen määrässä. Suomessa korkeastikoulutetuista 24 prosentilla on tekniikan alan tutkinto kun vastaava osuus on Yhdysvalloissa 7, Isossa-Britanniassa 10 ja Ruotsissa 19 prosenttia. Vertailussa toiseksi sijoittuu Etelä-Korea 23 prosentilla.⁶

Pitkällä aikavälillä painotukset oppialoittaisissa opiskelijamäärissä ja opetuksen laadussa tulevat määräämään sen, millä alueilla massamme on teknologiaosaamista ja innovaatioita.

Korkeatasoinen peruskoulutus puolestaan luo perustan erityisosaamisen kartuttamiselle.

800 miljoonan euron innovaatiotuet

Julkisessa keskustelussa esille nousevat usein suorat julkiset yritystuet, joihin käytettyjen veroeurojen määrä on helposti arvioitavissa. Pääosa suorista innovaatiotuista jaetaan Tekesin kautta. Vuonna 2012 Tekesin toimintamenot ja tukipäätökset olivat noin puoli miljardia euroa. Pääosa rahoista jaetaan yrityksille ja noin kolmasosa julkiselle sektorille elinkeinoelämää palvelevaa tutkimusta painottaen.⁷

Tekes tukee yrityksiä myös epäsuorasti myöntämällä matalakorkoisia lainoja. Korkotuen suuruutta on vaikea mitata tarkasti, mutta se määrittyy sen perusteella, kuinka paljon alhaisemman koron Tekes asettaa lainalle verrattuna yritykselle rahoitusmarkkinoilla tarjolla olevaan korkoon.

Korkotuki voi olla hyvinkin merkittävä, sillä yritysten korkeariskisiin T&K-hankkeisiin markkinoilta saaman rahoituksen hinta on huomattavasti korkeampi kuin tavanomaiset viitekorot. Nykysäännöillä Tekesin lainojen korko on ollut viimeisimmän kymmenen vuoden aikana pääosin 1 prosentti. Tekesin lainakanta oli vuonna 2012 noin 640 miljoonaa euroa, ja siitä aiheutuvat vuosittaiset korkotuet ja muut luototuskustannukset olivat varovasti arvioituna noin 93 miljoonaa euroa.⁸ 

Vuosina 2013-2014 julkisiin innovaatiotukiin on lisäksi laskettava mukaan noin 190 miljoonaa euroa tuotekehitysinvestointien verohelpotuksia. Innovaatiotuet muodostavat siis vähintään 800 miljoonan euron vuosittaisen menoerän valtion taloudessa. Tukirahojen tuoton arvioiminen on siksi tärkeää. 

Parhaat innovaatiot tuottavat keksijöilleen suuret voitot. Suorien tukien pahin kompastuskivi onkin se, että yritykset toteuttaisivat parhaat tuotekehityshankkeensa myös ilman julkista tukea. Julkinen raha ei ole tarpeen kannattavan hankkeen toteutumiselle, eikä kannattava bisnes tarvitse julkista tukea.

Yrityksillä on kuitenkin myös innovaatiohankkeita tai niiden laajennussuunnitelmia, jotka jäävät toteuttamatta, koska yritys laskee niiden olevan liian kalliita odotettaviin tuottoihin verrattuna. Julkinen tuki muuten kannattamattomalle hankkeelle voikin olla ratkaiseva tekijä, joka saa yrityksen toteuttamaan sen.

Kannattamattomien hankkeiden tukemisessa on kuitenkin ilmeinen ongelma. Ne maksavat yleensä enemmän kuin tuottavat. Innovaatiotoiminnasta voi kuitenkin syntyä sellaisia huomattavia ympäristöön “läikkyviä” lisähyötyjä, ulkoisvaikutuksia, joita yritykset eivät sisällytä omaan kannattavuuslaskelmaansa. Esimerkiksi moni nykyisten älypuhelimien teknisistä ratkai­suista on toteutettu iPhonen inspiroimana. 

Myös Rovion Angry Birds -pelin globaali läpimurto perustui iPhonesta alkaneeseen kosketusnäyttöisten puhelinten yleistymiseen. Lisäksi kuluttajat saavat uusista parannetuista tuotteista rahoilleen enemmän vastinetta. 

Esimerkki liiketaloudellisesti kannattamattomasta innovaatiotoiminnasta, jolla on suuret ulkoiset vaikutukset, on tieteellinen perustutkimus. Sillä ei ole suoria kaupallisia sovelluksia, ja näin ollen se ei ole yksittäiselle yritykselle kannattavaa toimintaa, mutta sen tutkimustulokset saattavat mahdollistaa laajan kirjon tulevaisuuden innovaatioita, joista koko kansakunta hyötyy. Tämäntyyppistä tutkimusta tehdäänkin pääosin teknillisissä korkeakouluissa julkisin varoin.

Suorat tuet ovat tehokkaita juuri silloin, kun ne kohdennetaan kannattamattomiin hankkeisiin, joista ”läikkyy” riittävästi hyötyjä muille yrityksille ja muualle yhteiskuntaan. Ja juuri siksi tukien kohdentamista ei voi jättää yritysten omien päätösten varaan.

Yritysvetoista shokkipolitiikkaa

Viime aikoina Tekes on kuitenkin jakanut tukiaan niin, että yritysten oma päätösvalta on lisääntynyt.

Osa työ- ja elinkeinoministeriön asettamista keskeisistä tavoitteista ei luo Tekesille oikeanlaisia kannustimia. Ministeriö esimerkiksi määrittelee tavoitteet sille, kuinka paljon yrityksen liikevaihdon tulisi kasvaa yhtä tukieuroa kohden.⁹ Tämä kannustaa Tekesiä jakamaan rahaa menestyjille, joiden liikevaihdon odotetaan kasvavan eniten. Tällä tavalla tukirahat menevät helposti hukkaan, sillä liikevaihtoa eniten kasvattavat panostukset ovat juuri niitä, jotka yritys tekisi tuettakin.

Siksi paras tukipolitiikka ei ole sellaista, jota yritykset eniten haluaisivat. Viime vuosina yleistynyt innovaatiopolitiikan muotoilu elinkeinoelämän toiveiden mukaiseksi onkin taloustieteellisen tutkimuksen valossa arveluttava suuntaus. 

Esimerkki tästä on strategisen huippuosaamisen keskittymät, johon Tekes on vuodesta 2009 lähtien suunnannut merkittävän osan suorasta tukibudjetistaan.¹⁰ SHOK:eissa tukipolitiikan yhteiskunnalliset tavoitteet tuskin toteutuvat, sillä niissä mukaan otettavien hankkeiden valinta on vahvasti keskittymän muodostaneiden suuryritysten käsissä. 

Ongelman ydin ei ole siinä, että yritysjohtajat olisivat vastuuttomia vaan siinä, mikä heidän tehtävänsä on. Yritysjohtajien tehtävänä on maksimoida oman yrityksensä voitot. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että yritystukien varassa toteutetaan yhteiskunnan kannalta hyödyllisiä, mutta yrityksen kannalta kannattamattomia hankkeita. Juuri siksi tukieurojen jakamista ei voi ulkoistaa yritysjohtajille. 

Innovaatiobisnes edellyttää jatkuvaa uuden luomista ja aiempien ideoiden hylkäämistä. Erityisen huolestuttava piirre SHOK:eissa on se, että ne ovat omiaan ylläpitämään olemassa olevia teollisuusrakenteita. SHOK:eja johtavilla yritysjohtajilla ei ole esimerkiksi kannustinta ottaa tukiohjelmaan mukaan kilpailevaa yritys­tä, joka uhkaa niiden markkina-asemaa.

Suoran tukipolitiikan tehokkaaksi kohdentamiseksi tarvitaan aina yhteisen edun ajaja, joka valikoi hankkeet, joista yhteiskunnalle koituvat kokonaishyödyt ovat suurimmat ja joka ehdollistaa tuen näiden hankkeiden toteuttamiselle.

Laadukas vaikuttavuuden arviointi luo oikeat kannustimet

Kaksi tuoretta suomalaista tutkimusta (Tuomas Takalon, Tanja Tanayaman ja Otto Toivasen¹¹  sekä omani¹²) osoittavat, että julkisilla innovaatiotukiohjelmilla voi olla myönteisiä vaikutuksia.

On vaikeampi arvioida sitä, miten suuret panostukset ovat yhteiskunnan kannalta optimaalisia. Viimeaikainen kansainvälinen tutkimus viittaa kuitenkin siihen, että tuotekehitysinvestointeja ei tehdä riittävästi, jos ne jätetään vain yritysten rahoitettavaksi.¹³

Tekesin uusi pääjohtaja Pekka Soini on kiinnittänyt huomiota siihen, että Tekesin tukemat yritykset tekevät konkurssin yhtä harvoin kuin yritykset keskimäärin. Hänestä tämä kertoo Tekesin liian pienestä riskinotosta.¹⁴

Tehokkaan tukipolitiikan eräs piirre onkin korkea konkurssiaste, sillä uraauurtava tuotekehitys on riski-investointi, joka myös usein epäonnistuu. Kun konkurssiaste on korkea ja tuen saajien keskimääräinen liikevaihdon kasvu vaatimatonta, näyttää helposti siltä, että tukitoimet ovat epäonnistuneet, vaikka näin ei olisikaan. Tukiohjelmien arvioinnissa tulisikin keskittyä arvioimaan tuotekehitysinvestointien suuruutta ja innovaatioiden määrää, joihin tuella ensisijaisesti pyritään vaikuttamaan.

Tuen vaikutusten arviointi ei kuitenkaan ole suoraviivaista, sillä tuetut ja tukea ilman jääneet yritykset eivät ole aina suoraan verrattavissa. Jos tuki jaetaan menestyjille, joilla menisi hyvin ilman tukeakin, näyttäisi sillä olevan myönteiset vaikutukset, vaikka vaikutuksia ei olisi. 

Lääkekokeissakaan ei voida valita terveimpiä ihmisiä koeryhmään.

Luotettavassa vaikuttavuusarvioinnissa verrataan toisiinsa kahta samanlaista ryhmää, joista toinen saa tuen ja toinen ei. Ryhmistä saadaan keskimäärin samanlaisia, kun niiden jäsenet arvotaan. 

Kaikkien tuensaajien valitseminen arpomalla ei kuitenkaan tuota aina parhaita vaikutuksia, sillä tällöin tukea saavat myös sellaiset hankkeet, joista saatava yhteinen hyöty on matala ja jotka yritykset tekisivät ilman tukeakin. Tuki voidaankin satunnaistaa vain osalle hakijoista tai sopivimmat tuen saajat voidaan valikoida harkiten, mutta osalle arvotaan matalampi ja osalle korkeampi tukitaso. Tukitaso voidaan myös porrastaa esimerkiksi yrityskoon mukaan, jolloin voidaan verrata yrityksiä, jotka ovat juuri rajan ala- ja yläpuolella.¹⁵

Suomi tarvitsee innovaatioita. Uusien ideoiden tuoman tuottavuuskasvun merkitys korostuu tulevaisuudessa entisestään, kun työvoiman kasvu hidastuu ja ikääntyvän väestön hyvinvointi on yhä pienevän työssäkäyvien joukon varassa. Innovaatiovetoista kasvua voidaan tukea tuotekehitystuilla, kun ne jaetaan oikein. Sen varmistamiseksi, että näin todella tapahtuu, ja että tuen jakajalla on työrauha toimia yhteisen edun mukaisesti, yritystukiohjelmien vaikutuksia tulee arvioida luotettavasti ja tuki­ohjelmiin tulee luoda arvioinnin mahdollistavia piirteitä.