Harvoin tarjolla - uusiutuvaa huutokaupassa
9.10.2018 Blogi Anni Huhtala
Monella Euroopan maalla on jo kokemusta uusiutuvan energian lisähinnan eli preemioiden huutokaupoista. Niissä tuotantokustannuksia heijastelevat tarjoukset ovat tulleet koko ajan alas, ja parhaimmillaan preemiot ovat lähestyneet nollaa, Anni Huhtala kirjoittaa.
Kuva: Eksergia.fi (Flickr, rajattu, CC BY 2.0)
Oletko ajatellut ostaa uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä? Kenties ostat jo tuulisähköä tai hyödynnät aurinkopaneeleja? Paljonko olet valmis maksamaan siitä, että sähköpistokkeestasi virtaa kotiisi uusiutuvaa energiaa?
Jos olet nainen, vastaat todennäköisemmin kuin mies, että kyllä, hankit sähkösi uusiutuvan tuottajalta ja maksat siitä sentin tai ehkä useammankin tavallista enemmän.
Silti enemmistö meistä ei näin tee. Siksi markkinoille ei tuoteta riittävästi päästötöntä energiaa. Ja siksi valtiota huudetaan hätiin tukemaan tuotantoa.
Uusiutuvan energian tuotantotuet ovatkin siemaisseet aika annoksen Suomen valtion kassasta.
Vaan nyt koittaa muutos: valtio alkaa huudattaa sähkön tuottajia ja tuet jaetaan tarjouskilpailussa.
Toisin sanoen, sähkön tuottajat tekevät tarjouksen, jossa lupaavat tuottaa uusiutuvilla energialähteillä tietyn määrän sähköä parhaaksi arvioimallaan lisähinnalla eli preemiolla. Preemion maksaa valtio, veronmaksajat. Ne, jotka pyytävät pienimpiä preemioita, voittavat kisan, ja aloittavat tuotannon viimeistään kolmen vuoden kuluttua kilpailun lopputuloksen selviämisestä.
Huutokaupassa tavoitellaan 1,4 terawattitunnin vuosituotantoa. Vertailun vuoksi: tuulella tuotetaan noin 5 TWh/vuosi.
Mitä valtio preemiojärjestelmästä hyötyy? Paljon rahaa. Veronmaksajien euroja säästyy vanhaan tukijärjestelmään verrattuna. Kun aiempi järjestelmä luotiin, ei hoksattu, että teknologia kehittyy ja kaikille luvattiin pysyvä takuuhinta. Koska tuulivoimassakin tuotantokustannukset ovat madaltuneet vinhaa vauhtia, takuuhinnasta tuli järjestelmään päässeille hyvä diili. Miltei riskitön tuottajalle ja turhan kallis veronmaksajalle.
Huutokaupassa hinta- tai tuotantokustannusriskin kantaa sähköntuottaja eli tarjoaja.
Kuulostaako tämä veronmaksajalle liian hyvältä ollakseen totta? Mitä, jos tarjoajat kilpailupäissään esittävät niin pieniä preemioita, etteivät saakaan tuotantoaan kannattavaksi? Näin kävi Iso-Britanniassa. Virheistä on opittu, ja Suomenkin huutokauppaan osallistuvilta vaaditaan vakuudet. Myös alituotanto on sanktioitu.
Toki tosimaailmassa voi mennä muutakin pieleen. Mutta monella Euroopan maalla on jo kokemusta uusiutuvan energian preemioiden huutokaupoista. Niissä tuotantokustannuksia heijastelevat tarjoukset ovat tulleet koko ajan alas, ja parhaimmillaan preemiot ovat lähestyneet nollaa.
Miltei olemattomat preemiot kertovat, että teknologia on kehittynyt. Tähänhän tuilla on pyritty.
Tavoitteena on, että valtioita ei tarvittaisi meklariksi veronmaksajien ja sähköntuottajien väliin, vaan puhtaan teknologian uusiutuvaa, päästötöntä energiaa tuotettaisiin ja ostettaisiin markkinoilla normaalisti. Ja likainen teknologia häipyisi markkinoilta vähin äänin; jos ei itsestään, niin viimeistään haittaverotuksen myötä. Eikä kenenkään tarvitsisi ahdistua siitä, mitä päästöjä sähkösopimuksellaan tuotattaa.
Kirjoitus on julkaistu Kauppalehdessä 1.10.2018.
Anni Huhtala
Blogi
Tiedote
Ympäristö, energia ja ilmastopolitiikka
energia
energiamarkkinat
energiankulutus
huutokaupat
kotitaloudet
teknologinen kehitys
tuulivoima
uusiutuva energia
uusiutuvan energian tuet
