Yrittäjähenkinen vai innovaatiomyönteinen valtio?
1.2.2018 Blogi Tuomas Takalo ja Otto Toivanen
Innovaatiopolitiikan tekijöiden olisi vastustettava houkutusta ryhtyä näyttäviin, tarkasti kohdennettuihin toimenpiteisiin, kirjoittavat Tuomas Takalo ja Otto Toivanen. Paras innovaatiopolitiikan missio saattaa olla panostus peruskoulutukseen ja -tutkimukseen.
Kuva: Anssi Koskinen (rajattu, CC BY-NC 2.0)
Brittiläisen innovaatiotutkijan Mariana Mazzucaton The Entrepreneurial State: Debunking Public vs. Private Sector Myth -kirjan myötä meillä Suomessakin on keskustelu valtion roolista innovaatiopolitiikassa (ks. esimerkiksi Antti Alajan raportti ja Heikki Pursiaisen blogikirjoitus). Taloustieteessä on laaja yksimielisyys siitä, että innovaatiotoiminta edistää hyvinvointia ja talouskasvua. On myös yleisesti hyväksyttyä, että julkisen vallan aktiivisia toimenpiteitä tarvitaan innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi. Mazzucaton ehdotus valtiosta innovaatiotoiminnan veturina menee kuitenkin huomattavasti pidemmälle kuin valtavirtaisen taloustieteen näkemys valtion roolista innovaatiotoiminnassa. Esimerkiksi amerikkalainen taloustieteilijä Josh Lerner kirjassaan Boulevard of Broken Dreams: Why Public Efforts to Boost Entrepreneursip and Venture Capital Have Failed – and What to Do About It? päätyy hyvin erilaisiin johtopäätöksiin valtion roolista kuin Mazzucato.
Kuten tuoreessa talouspolitiikan arviointineuvoston taustaraportissa kirjoitamme, myös meidän mielestämme Mazzucato vaatii valtiolle liian vahvaa roolia. Innovaatiotoiminnan luonteeseen kuuluu, että sen tuloksia ei voida hyvin ennustaa. Ei ole perusteltua olettaa, että virkamiehet ja poliitikot tietäisivät kovin hyvin etukäteen, mihin innovaatioprojekteihin kannattaa panostaa. Mazzucatonkin kirjassa on esimerkkejä, joissa valtion investoinnit johtivat positiivisiin, mutta ennalta suunnittelemattomiin innovaatioihin muualla taloudessa. Käynnissä oleva teknologinen murros lisää tämänkaltaista epävarmuutta. Tällaisessa tilanteessa valtion kannattaa panostaa pikemminkin inhimilliseen pääoman kasvattamiseen kuin tarkasti rajattuihin missioihin.
Virkamiehiltä ja politiikoilta puuttuvat myös kannustimet kapeasti rajattujen innovaatiomissioiden tehokkaaseen toteuttamiseen. Siksi hyvääkin tarkoittavat suunnitelmat saattavat vesittyä huonoon toteutukseen. Emme myöskään aina voi olla varmoja valtiovallan hyvistä tarkoituksista; erityisesti tarkasti kohdennetut investoinnit ovat alttiita niistä hyötyvien intressiryhmien vaikuttamiselle.
Mazzucaton kirja on muistutus siitä, että valtiovallalla on merkittävä rooli innovaatiotoiminnassa. Eikä ole lainkaan samantekevää, miten valtio tässä roolissa toimii. Innovaatiopolitiikan tekijöiden olisikin vastustettava houkutusta ryhtyä näyttäviin, tarkasti kohdennettuihin toimenpiteisiin. Sen sijaan heidän tulisi keskittyä suotuisan infrastruktuurin rakentamiseen innovaatiotoiminnalle. Julkisen vallan paras innovaatiopolitiikan missio saattaakin olla panostus peruskoulutukseen ja -tutkimukseen, joihin yksityisellä sektorilla on erityisen heikot kannustimet investoida, ja jotka antavat valmiudet innovaatiotoimintaan erilaisissa, muuttuvissa ympäristöissä.
Tuomas Takalo on vanhempi neuvonantaja (Suomen Pankki) ja vieraileva tutkija (VATT).
Otto Toivanen on professori (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu ja KU Leuven).
Blogi
Tiedote
innovaatiopolitiikka
innovaatiot
kannustimet
koulutus
politiikkatoimenpiteet
talouskasvu
talouspolitiikan arviointineuvosto
teknologinen kehitys