Valtio, kunnat ja koneeseen kadonneet

17.10.2014 Blogi Kari Hämäläinen

Valtion ja kuntien kesken on meneillään kuntauudistusta, tehtävien karsimista, valtio-osuuksien leikkaamista ja paljon muuta. Yksi asia muiden joukossa on pitkäaikaistyöttömyydestä aiheutuvien kustannusten jako.

Pitkään valtio vastasi työmarkkinatuesta ja kunnat toimeentulotuesta. Vuodesta 2006 lähtien kunnat velvoitettiin maksamaan puolet työmarkkinatuen kustannuksista siltä osin kuin yli 500 päivää työmarkkinatuella olleet eivät osallistuneet aktivointitoimiin (maksu kulkee kunnissa nimellä kelasakko). Kuluvan vuoden loputtua raja siirtyy mitä ilmeisimmin 300 päivään.

Kustannusten jakoperusteiden muuttelu ja muutosten kompensointi on jatkuvaa, eikä asian toteamisesta ole vielä kummoiseksi kolumnin aiheeksi. Työmarkkinatukimuutoksen tekee kuitenkin kimurantiksi aiempi, vuoden alussa voimaan astunut työssäoloehdon lyhennys. Työttömyyspäivärahalle (ansiosidonnainen tai peruspäiväraha) oikeuttava aika on nykyisin 6 kriteerit täyttävää työssäolokuukautta. Muutosta perusteltiin määräaikaisten työsuhteiden houkuttelevuuden lisääntymisellä. Koska työssäoloehdon täyttymiseen tarvittava aika vähenee, työttömän on entistä kannattavampaa ottaa vastaan lyhyitä työsuhteita. Perustelu on sinällään mielenkiintoinen, sillä täsmälleen samaa argumenttia käytettiin päinvastaiseen suuntaan 90-luvulla, jolloin työssäoloehtoa pidennettiin kuudesta kuukaudesta kymmeneen kuukauteen. Mutta tämäkään ei ole jutun pointti.

Varsinainen kysymys on, kenen kannustimia lakimuutokset muuttavat ja miten. Tässä kohtaa kuvaan astuvat pitkään työttöminä olleille suunnattavat aktivointitoimet, joista palkkatuettu työ (a) kestää sattumalta juuri tuon kaivatun 6 kuukautta ja (b) kerryttää työssäoloehtoa. Yhdistämällä palkkatuettu työ edellä mainittuihin lakimuutoksiin saadaan tulokseksi kannustinjärjestelmä, jota kuntien on arvatenkin vaikea vastustaa. Sijoittamalla yli 300 päivää työmarkkinatuella ollut henkilö kunnan palkkatuettuun työhön, kunnan kirstunvartija voi olla varma, ettei kyseinen henkilö kasvata kunnan maksamia kelasakkoja seuraavaan kolmeen-neljään vuoteen. Kunnissa ajatusmallin mukaisia laskelmia on jo ehditty tekemään ja niissä kuntien säästöt kohoavat neljän vuoden aikajänteellä suurimmillaan reilusti yli 10 000 euroon per sijoitus.

Tämänkin kanssa voitaisiin vielä elää, jos kuntien tarjoamat aktivointitoimet oikeasti edistäisivät osallistujien työmarkkinamahdollisuuksia. Tähän haluaisin toki uskoa, mutta kotimaiset ja kansainväliset tutkimukset kertovat jotain muuta. Niiden perusteella julkisen sektorin tukityöllistämisellä ei ole itsenäisiä vaikutuksia. Jos kunnat ryhtyvät vielä liukuhihnalla alentamaan kelasakkojaan, lopputulos voi olla jotain vielä paljon kehnompaa. Kaksi sinällään hyvää tarkoittavaa lakimuutosta uhkaavat yhteen laitettuina synnyttää syrjäytymistä edistävän koneiston, jonka pääasiallisena tavoitteena on säästöjen toivossa kierrättää mahdollisimman paljon ihmisiä työttömyyden ja toimenpiteiden välillä. Ja jokaisella kierroksella avoimien työmarkkinoiden kynnys karkaa alati kauemmas. Toivottavasti olen väärässä. Tai muutoin järjestelmä on kadottanut yksittäisen työttömän valtion ja kuntien rattaisiin…

Kari Hämäläinen

Blogi Tiedote Työmarkkinat ja koulutus julkinen talous julkisten palveluiden tehokkuus kannustimet kunnat kustannus-vaikuttavuusanalyysi politiikkatoimenpiteet politiikkatoimien vaikutusten arviointi rakennetyöttömyys työllisyys työn tarjonta työttömyys työttömyysturva työvoiman kysyntä työvoimapolitiikka vaikuttavuusarviointi yhteiskunnalliset kokeilut