Työttömyysputken pituudella iso vaikutus työuraan ja julkistalouteen

8.6.2017 Blogi Tomi Kyyrä, Hanna Pesola

Työttömyysputken ehtoja kiristettiin 2005. Uudistuksen vaikutus näkyy tarkastelemalla ensimmäistä kohorttia, jota uudistus koski: 1950 syntyneet työskentelivät lopputyöurallaan 7kk pidempään kuin vuotta aiemmin syntyneet. Myös yhteiskunta hyötyi tästä lisätyöpanoksesta puoli miljardia euroa nettotulonsiirtoina.

Ikääntyneet työntekijät ovat vahvasti yliedustettuina työttömyysetuuksien saajien keskuudessa. Ilmiötä selittää osaltaan vanhimpien työnhakijoiden oikeus työttömyysturvan lisäpäiviin normaalin päivärahakauden päätyttyä. Lisäpäivien turvin ansiosidonnaista työttömyysetuutta voi saada aina vanhuuseläkkeelle asti. Monille ansioturvan lisäpäivät toimivat varhaiseläkereittinä, jota usein kutsutaan ”työttömyysputkeksi”.

Järjestely nostaa ikääntyneiden työttömyyttä kahta kautta. Ensinnäkin työnantajat kohdistavat mielellään irtisanomiset putki-ikäisiin työntekijöihinsä. Erityisesti suuret työnantajat käyttävät työttömyysputkea massairtisanomisten yhteydessä. Yksityisellä sektorilla työttömyysriski vähintään kaksinkertaistuu, kun henkilö saavuttaa putken alaikärajan (Rantala 2002 ja Kyyrä ja Wilke 2007). Toiseksi putki-ikäiset työttömät harvemmin enää työllistyvät. Heidän kannustimensa työllistyä ovat tavallista heikommat ja työnantajat suosivat nuorempia työnhakijoita. Monet putki-ikäisistä eivät enää edes etsi uutta työtä vaan odottavat eläkkeelle pääsyä (Kyyrä ja Ollikainen 2008).

Työttömyysputken ehtoja on kiristetty useaan otteeseen viimeisten 20 vuoden aikana. 1990-luvulla putkeen saattoi päästä – tai joutua – jo 53-vuotiaana, kun huomioidaan myös lisäpäiviä edeltänyt normaali 500 päivän ansioturvajakso. Nykyisin putken alaikäraja on 57–59 vuotta riippuen syntymävuodesta.

Tuoreessa tutkimuksessa arvioimme vuonna 2005 voimaantulleen uudistuksen pitkän aikavälin vaikutuksia (ks. Kyyrä ja Pesola 2017). Tuolloin lisäpäiväoikeuden alaikäraja nousi 55:stä 57:ään. Samalla 60–64-vuotiaille pitkäaikaistyöttömille suunnattu työttömyyseläke lakkautettiin. Koska työttömyyseläkkeessä ja ansiosidonnaisessa päivärahassa ei ollut suurta tasoeroa, keskeinen muutos oli putken alaikärajan nouseminen kahdella vuodella. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida, miten uudistus vaikutti lopputyöuraan ja sitä kautta tuloihin ja julkistalouteen.

Koska vuoden 2005 kiristys koski vain vuonna 1950 ja sen jälkeen syntyneitä, tutkimuksessa verrataan vuoden 1949 lopulla syntyneitä vuoden 1950 alussa syntyneisiin. Nämä henkilöt ovat käytännössä samanikäisiä mutta sattuman oikusta vuoden 1950 puolella syntyneet pääsivät työttömyysputkeen vasta kaksi vuotta vanhempana. Uudistuksesta on jo vierähtänyt sen verran aikaa, että uudistuksen vaikutuksia koko lopputyöuraan voidaan arvioida.

Aineisto on rajattu henkilöihin, jotka työskentelivät yksityisellä sektorilla vuonna 2001 eli 3 tai 6 vuotta ennen työttömyysputkeen pääsyä. Keskitymme yksityisen sektorin työntekijöihin, koska työttömyysputkella on vähemmän vaikutusta julkisen sektorin työntekijöiden työllisyyteen.

Oheinen kuvio havainnollistaa sekä tutkimusasetelmaa että keskeisintä tulosta. Vaaka-akselilla on syntymäaika, ja punainen pystyviiva keskellä erottaa 1949 ja 1950 syntyneet toisistaan. Jokainen pallukka vastaa keskimääräisiä työkuukausia vuosien 2004–2013 aikana tietyn viikon aikana syntyneille. Vuonna 1949 syntyneet saavuttivat putken alaikärajan vuonna 2004, 1950 syntyneet vuonna 2007. Vuoden 2013 lopussa henkilöt olivat 63- tai 64-vuotiaita, eli usein jo vanhuuseläkkeellä.

Yhteenlasketut työkuukaudet vuosina 2004–2013 syntymäviikon mukaan vuosina 1949 ja 1950 syntyneille, jotka työskentelivät yksityisellä sektorilla vuonna 2001.

Kuviossa nähdään selvä tasomuutos 1.1.1950. Vuoden 1950 alussa syntyneet työskentelivät lopputyöuransa aikana keskimäärin noin seitsemän kuukautta enemmän kuin vuoden 1949 lopulla syntyneet. Tätä eroa työkuukausissa on vaikea selittää millään muulla kuin työttömyysputken kiristyksellä, sillä näiden ryhmien välillä ei ole merkittäviä eroja taustaominaisuuksissa. Työllisyysvaikutusta voi pitää varsin suurena, kun muistetaan, että uudistus ainoastaan lykkäsi lisäpäiväoikeutta kahdella vuodella.

Korkeamman työllisyyden myötä vuoden 1950 alussa syntyneet saivat palkkatuloja kymmenen vuoden aikana noin 22 000 euroa enemmän ja vastaavasti työttömyysetuuksia noin 11 000 euroa vähemmän kuin vuoden 1949 lopulla syntyneet. Korkeammat ansiot vähensivät myös tarvetta turvautua muihin tulonsiirtoihin, kuten asumis- ja toimeentulotukeen. Suuremmista ansioista maksettiin myös enemmän veroja ja veroluonteisia maksuja. Siksi tarkastelimme myös nettotulonsiirtoja, jotka saadaan vähentämällä henkilön maksamista tuloveroista ja sosiaalivakuutusmaksuista saadut tulonsiirrot.

Vuoden 1949 lopussa syntyneet maksoivat veroja ja sosiaalivakuutusmaksuja noin 26 000 euroa enemmän kuin saivat takaisin erilaisina tulonsiirtoina vuosien 2004 ja 2013 aikana. Vuoden 1950 alussa syntyneiden nettotulonsiirtojen summa oli noin 15 000 euroa eli lähes 60 prosenttia suurempi kuin 1949 lopulla syntyneiden.

Vuonna 1950 syntyneitä työskenteli yksityisellä sektorilla 2000-luvun alussa noin 33 000 henkeä. Tämän joukon nettotulonsiirrot yhteiskunnalle kymmenen vuoden ajalta olivat noin 500 miljoonaa suuremmat kuin ne olisivat olleet ilman työttömyysputken kiristystä. Vuoden 2005 kiristys on luonnollisesti vaikuttanut myös vuonna 1951 ja myöhemmin syntyneisiin yksityisen sektorin työntekijöihin. Työttömyysputken myöhemmillä heikennyksillä on oletettavasti ollut samankaltaisia vaikutuksia ikääntyneiden työllisyyteen ja julkistalouteen.

Ei ole mitenkään itsestään selvää, että työttömyysputki on hyvä asia edes ikääntyneiden työntekijöiden näkökulmasta. Jos työttömyysputki poistettaisiin, ikääntyneet työntekijät, jotka joutuisivat työttömäksi joka tapauksessa (esim. konkurssin vuoksi), luonnollisesti häviäisivät. Moni heistä ei onnistuisi enää työllistymään ja putoaisi lopulta työmarkkinatuelle, jolla olisi sinniteltävä eläkkeelle asti. Toisaalta moni ikääntynyt työntekijä, joka työttömyysputken takia olisi muuten irtisanottu, saisi pitää työpaikkansa aina vanhuuseläkeikään asti. Toisin sanoen osa ikääntyneistä häviäisi työttömyysputken poistossa, mutta moni voittaisi saadessaan jatkaa työelämässä eläkkeelle asti. Tutkimustulosten valossa on selvää, että työttömyysputken poistaminen nostaisi ikääntyneiden työllisyyttä selvästi.

Tutkimuksessa hyödynnettiin Tilastokeskuksen rekisteripohjaisia tutkimusaineistoja, kuten yhdistettyä työntekijä- ja työnantaja-aineistoa sekä tulonjaon kokonaistilastoa.

Lähteet

Kyyrä, T. and Ollikainen, V. (2008). To search or not to search? The effects of UI benefit extension for the older unemployed. Journal of Public Economics 92, 2048-2070.

Kyyrä, T. and Pesola, H. (2017). Long-term effects of extended unemployment benefits for older workers. VATT Working Papers 89.

Kyyrä, T. and Wilke, R. A. (2007). Reduction in the long-term unemployment of the elderly: A success story from Finland. Journal of the European Economic Association 5, 154-182.

Rantala, J. (2002). Ikääntyvien työttömyys ja työttömyyseläke. Eläketurvakeskuksen raportteja 2002:28

Hanna Pesola Tomi Kyyrä

Blogi Sosiaaliturva, verotus ja tulonjako Tiedote ansiosidonnainen työttömyysturva julkistalous kannustimet politiikkatoimien vaikutusten arviointi sosiaalietuudet työmarkkinat työttömyyden kesto työttömyys työttömyysturva