Tutkimusta vai koulutusta?

11.5.2016 Blogi Elina Berghäll

Tutkimuksesta ja koulutuksesta leikkaamisen väitetään tuhoavan Suomen kilpailukyvyn. Viennistä elävälle pienelle avoimelle taloudelle asia on elintärkeä.

Kuva: Grisha Bruev (cropped) Kuva: Grisha Bruev (cropped)

TEM ja Tekes ovat vuosikymmeniä työskennelleet ahkerasti innovaatiojärjestelmän pullonkaulojen poistamiseksi ja järjestelmän hiomiseksi huippukuntoon. Mutta uutta Nokiaa ei ole syntynyt, ei vaikka laskisi yhteen pienempien palveluyritysten menestyksen. Joillakin tahoilla uskotaan, että ongelma on kyvyssä kaupallistaa innovaatioita, vaikka esimerkiksi Nokian tuotteet kaupallistuivat maailmanmarkkinajohtajiksi. Ongelma voi tietysti piillä johtajissa, mutta huonon johtamisenkin pitäisi markkinataloudessa hoitua johtajan vaihdosten tai yritysten luonnollisen poistuman kautta. Missä on siis vika?

Kun todellisuus ei vastaa odotuksia, on syytä kysyä, onko taustaoletuksissa jotain pielessä. Väite tutkimuspanostusten välttämättömyydestä perustuu oletukselle Suomen teknologisesta johtajuudesta. Argumentti tutkimuksen puolesta nojaa taloustieteen teoriaan, jonka mukaan teknologian eturintamalla voi nauttia teknologisen kehityksen nostamasta tuottavuudesta vain innovoimalla uutta teknologiaa. Onko oletus teknologiarintaman saavuttamisesta oikea?

Suomen teknologiajohtajuus kyseenalaistui Nokian hävittyä teknologiakisassa. Itse asiassa, tutkimustulosteni mukaan teknologiajohtajuus ei ollut yleistettävissä Suomen talouteen ennen romahdustakaan. Päinvastoin, Nokian markkinajohtajuusvuosinakin Suomi oli otoksessani keskimäärin kauimpana teknologian eturintamalta.[1].

Jos Suomi ei ole teknologian eturintamalla, on tehokkaampaa hankkia kehittyneempää teknologiaa muualta, kuin yrittää innovoida sitä itse. Hankintakeinoja on lukuisia: teknologian osto lisensoimalla tai pääomahyödykkeisiin sitoutuneena, teknologian omaksuminen kopioimalla tai oppimalla, jne. Tutkimus & kehitys -panostukset voivat teknologialtaan jälkijättöisissä yrityksissä auttaa nostamaan tuottavuuden palkkojen tasolle, jos t&k auttaa kehittämään osaamista ja tuottavamman teknologian omaksumista ja vienti lähtee sen seurauksena vetämään. Tällöin ei kuitenkaan ole kyse innovaatioiden tuottamisesta, vaan niiden soveltamisesta, kehittämisestä tai suoranaisesta kopioinnista.

Tutkimustoiminnan julkisen tukemisen hyödyllisyys nojaa lisäksi empiirisiin havaintoihin t&k:n myönteisistä ulkoisvaikutuksista. Esimerkiksi t&k:n tietovuodot voivat ylittää neoklassisissa kasvumalleissa kasvua rajoittavan fyysisen pääoman alenevat skaalatuotot. Julkisen t&k-tuen myönteisistä, kustannukset kattavista ulkoisvaikutuksista on kuitenkin vähän näyttöä, mikäli pitäydytään Suomen aineistoissa.

Lisäksi, vaikka julkista t&k-tukea saaneen tutkimuksen vienti- ja tuottavuusvaikutukset olisivat myönteisiä, pitää kysyä ovatko tutkimusinvestoinnit optimaalista resurssien allokaatiota? Kyse on vaihtoehtoiskustannuksista. Voittavatko t&k-tukien nettohyödyt vaihtoehtoiset julkisten varojen kohdennukset? Kopioimiseen tarvittavaa osaamista ja teknologian omaksumiskykyä voi kehittää myös koulutuksella, ehkä jopa nopeammin ja tehokkaammin. Hyvä opettaja kouluttaa monta huippuosaajaa, kun taas julkisen t&k-tuen myönteiset ulkoisvaikutukset valuvat osin ulkomaille.

Tutkimustulosteni mukaan koulutettu työvoima, toisin kuin tutkimusinvestoinnit, oli yhteydessä teknologiarintaman saavuttamiseen. Suhteessa BKT:hen, tutkimukseen ja koulutukseen on panostettu määrällisesti paljon, tutkimuspanosten osalta jopa maailman kärkiluokkaa. Ovatko ne tuottaneet tulosta? Koulutuksen ja tutkimuksen tuotot eivät automaattisesti ole suuria ja kasvavia, endogeenisen kasvuteorian esiin nostamista mahdollisuuksista huolimatta. Onkin syytä kysyä, tulisiko panokset entistä vahvemmin suunnata koulutuksen laatuun?

Osaamisen ja metsän lisäksi Suomen kilpailukykyvaltit ovat vähissä. Vaikka peruskoulumme on PISA -luokituksen tippumisesta huolimatta maailman kärkeä ja koulutusmäärät korkeat, yliopisto- ja korkeakoululaitoksemme eivät ole yltäneet vastaaviin laadullisiin lukemiin. Parhaimmillaan Aalto yliopisto sijoittui 28:ksi nuorten yliopistojen vertailussa, mutta vanhojen keskuudessa sijoille 251–300. Huippukoulutuksen ja tutkimuksen välisen vastakkainasettelun voi toisaalta tehdä tarpeettomaksi vahvistamalla vahvimpien yliopistojen ulkomaisista verrokeista jälkeenjääneitä osioita lisäprofessuureilla. Muun muassa professorit Lena Näre ja Markus Jäntti ovat nostaneet professoreiden suhteellisen vähyyden esiin.

Pitäisikö kilpailukyky pohjata vahvuuksille, joita ei jokin uusi kosketusnäyttöteknologian kaltainen yksittäinen innovaatio tee tyhjäksi? Kun valuuttakurssi ei jousta, ulkoisille shokeille herkässä pienessä avoimessa taloudessa tarvitaan laadukasta osaamista korvaamaan kustannuskilpailukyvyttömyys.

[1] Tietojen saatavuus rajoitti vertailun Australiaan, Tanskaan, Espanjaan, Italiaan, Japaniin, Hollantiin ja Iso-Britanniaan teollisuustoimialoihin vuosilta 1986 - 2003.

Elina Berghäll

Blogi Tiedote Yritystoiminnan sääntely ja kansainvälinen talous elinkeinopolitiikka innovaatiopolitiikka innovaatiot politiikkatoimenpiteet talouskasvu teknologinen kehitys tuotekehitys tuottavuus tutkimus&kehitys vienti