Tapaus Talvivaara
15.6.2016 Blogi Anni Huhtala
Vain muutama vuosi sitten Suomessa oli vallalla valtava kaivosinnostus. Toisin kävi. Kainuun nikkelikaivos on tukevasti veronmaksajien sylissä.
Mikäli yksityistä lisärahoitusta kaivostoimintaan ei löydy, veronmaksajien syleily on kuolonkosketus ja kaivos ajetaan alas ”hallitusti”.
Yhä on kuitenkin niitä, jotka uskovat nikkelikaivoksen teknologiaan, bioliuotukseen ja nikkelin tulevaisuuteen rahasampona.
Keitä veronmaksajan pitäisi uskoa?
Kaivostoimintakaan ei ole uskon asia. Talvivaaran liiketoiminta ei kantanut nikkelin hintabuumin yli varsinaiseen tuotantotoimintaan. Kaiken kukkuraksi Talvivaara alkoi tuottaa nikkelimarkkojen sijaan uutiskuvia vuotavista jätevesialtaista.
Enää ei ole epävarmuutta ympäristökuormituksesta ja jätevesistä. Vahinko on jo tapahtunut.
Tällä hetkellä epävarmuus liittyy perinteisiin tuotantotoiminnan riskeihin: miten nikkelin hinta kehittyy ja pystytäänkö nikkeliä tuottamaan niin paljon kuin alun alkaen kannattavuuslaskelmissa uumoiltiin?
Jos on vähänkään seurannut metallien maailmanmarkkinahintoja, ei tule yllätyksenä, että kaivannaisten hintakehitys noudattaa herkästi talouden käänteitä. Kun kysyntä kasvaa, uusiutumattomien luonnonvarojen hinnat tuppaavat nousemaan nopeasti, koska varannot ehtyvät ja korvaavien materiaalien keksiminen ja käyttöönotto vievät aikaa. Talvivaaran perustamisen aikoihin nikkelin hinta nousi ennennäkemättömän korkeaksi. Sijoittajatkin sokaistuivat nikkelin alati kohoavasta hinnasta. Ja kaikki halusivat investoida kaivostoimintaan, myös yksityisellä rahalla.
Vaikka nikkelin hintapiikki oli vaikuttava, se oli silti vain piikki. Sama hintavaihtelun kaava toistuu muillakin malmeilla ja metalleilla. Osin juuri kaivannaisten hinnanvaihtelusta johtuen, monet kehittyneet maat ovat halunneet eroon pelkästä ”raaka-ainetuotannosta” ja pyrkineet kehittämään vientiin jatkojalostettuja lopputuotteita. Näin puhuttiin myös Suomessa ennen kaivosbuumia.
Nyt kun kaivos on valtion sylissä, veronmaksajan kannattaakin kysyä, miten kannattavuuslaskelmia tehdään. Analyysissa auttaa sellainen dynaamisen optimoinnin menetelmä, jossa otetaan huomioon epävarmuudet nikkelin hintakehityksestä ja bioliuotuksen toimintavarmuudesta ts. tuotannon määrästä. Taloustieteilijät tekevät tällaisia analyysejä työkseen. Optimoinnissa voidaan arvottaa sitäkin, että nykyaikainen kestävä kaivostoiminta ehkäisee ympäristövahinkoja ja huolehtii mm. vedenpuhdistuksesta toiminnan aikana ja myös kaivoksen sulkemisen jälkeen. Kehittyneissä kaivosmaissa nämä ovat elimellinen osa vastuullista yritystoimintaa ja brändinhallintaa. Osin näistäkin seikoista johtuen kaivostoiminta on hyvin pääomaintensiivinen ala, ja investoiminen osaamiseen kannattaa.
Dynaaminen optimointi auttaa veronmaksajaa ja hänen edusmiestään tekemään päätöksen kunakin ajanhetkenä parhaan mahdollisen tiedon varassa – kannattaako kaivos lopettaa heti vai vasta seuraavana vuonna. Paras mahdollinen tieto voi olla silkkaa arvausta: mitkä ovat nikkelin hinta ja tuotantomäärät alimmillaan ja ylimmillään? Päätöstä puntaroidaan erilaisilla oletuksilla ja valistuneilla arvauksilla. Mikä esimerkiksi pitää nikkelin hinta vähintään olla seuraavat 20-30 vuotta, jotta kaivos kannattaa? Vai onko todennäköistä, että enää on mahdollista vain minimoida tappiot?
Talvivaaraa on moitittu melkoisen kalliiksi työllistämisprojektiksi. Työllistäminen ei ole kuitenkaan minkään yritystoiminnan itsetarkoitus. Jos toiminta ei kannata, yritys kuolee. Siksi veronmaksajaakaan ei pidä Talvivaarassa enää kiinnostaa, miten huonoja päätöksiä menneisyydessä on tehty, vaan kuinka optimoidaan tulevaa. Rätingit pöytään vaan kansalaisten kummasteltaviksi.
Anni Huhtala
Blogi
Tiedote
Ympäristö, energia ja ilmastopolitiikka
luonnonvarat
luonnonvarataloustiede
ympäristö
ympäristövaikutukset
yritykset
yritysten kilpailukyky
