Sähköä veronmaksajien kukkaroihin - missä kotimainen energiakäänne piilee

13.5.2014 Blogi Anni Huhtala

Kun Deutsche Bahnin juna porhaltaa läpi eteläisen Baijerin, maisemassa huomio kiinnittyy muuhunkin kuin Alppeihin. Miltei kaikkialla kattoja peittävät aurinkopaneelit ja pihoja reunustavat suuret halkopinot. Satunnainen matkustaja luulee konkreettisesti näkevänsä Saksan "energiakäänteen".

Saksan energiakäänteestä puhutaan kaikkialla. Tarkoitus on "kääntää" energiantuotantotapa uusiutumattomista energialähteistä uusiutuviin. Samalla olisi luovuttava ydinvoimasta. Tavoite ei ole kunnianhimoltaan vähäinen. Saksan energiakäänteestä on uutisoitu jo monia epäkohtia. Suurimpia huolia lienee, että saksalaiset käyttävät valtavan rahamäärän uusiutuvan energian tukemiseen. Tuet ovatkin kannustaneet uusiutuvan energian tuotantoon niin reippaasti, että aurinko- ja tuulisähköä on ajoittain viety langat punaisina naapurimaihin. Näin siksi, että sähkölle ei ole keksitty taloudellisesti järkevää varastointitapaa, ja kaikki tuotettu uusiutuva sähkö johdetaan verkkoon. Muutaman kerran ylijäämäsähkön hinta on mennyt pakkasen puolelle, jolloin Itävallalle on jopa maksettu siitä, että se suostuu saksalaista sähköä verkkoonsa vastaanottamaan.

Toinen huoli on liittynyt kivihiilen kasvaneeseen käyttöön. Koska kivihiilen maailmanmarkkinahinta on tällä haavaa matala, hiilen käyttö polttoaineena on houkuttelevaa; etenkin jo suljettujen ydinvoimaloiden tuotannon korvaamisessa. Ilmastopolitiikan tavoitteisiin nähden kivihiilen käyttö on tietenkin pulmallista, myös Saksalle.

Vaikka Suomen oma ilmastopolitiikka ei ole virinnyt suureksi poliittiseksi puheenaiheeksi, kivihiilestä on keskusteltu viime aikoina kotimaassakin. Varsinkin turpeen korvaamisesta kivihiilellä on oltu huolissaan, ja otsikoitu kivihiilen käytön valtavia prosenttimääräisiä kasvulukuja. Tilastokeskuksen luvut kuitenkin osoittavat, että viimeisen kymmenen vuoden aikana kivihiilen kulutus on vaihdellut reippaasti vuosineljänneksittäin, mutta käytön kehityksen trendi on ollut koko ajan laskeva. Myös kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä käyttö väheni edellisvuoteen nähden.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että kivihiilen alentuneen hinnan pitäisi hillitä myös vaihtoehtoisen polttoaineen, metsähakkeen hinnannousua. Metsähakkeen hinta on silti jatkanut nousuaan, vaikka substituutti on halventunut. Tarkoittaako tämä sitä, että metsähakkeen tuotannon raja olisi jo tulossa vastaan? Metsähakkeellehan maksetaan hintatukea sekä metsänomistajille hakkeen tuotannosta että voimaloille sen käytöstä.

Kaikkein isoin kysymys Suomen pitkän tähtäimen ilmastopolitiikassa liittyy kuitenkin energiapolitiikan muihin päätöksiin. Vaikkei asiasta ole "käänteenä" keskusteltu, Suomessakin tavoitellaan energiakäännettä. Siinä missä Saksa pyrkii vähentämään ydinvoiman 20 prosentin osuuden sähköntuotannossa nollaan, Suomi tekee juuri päinvastoin. Suomi linjaa energia- ja ilmastostrategiassaan ydinvoiman nykyisen 20 prosentin osuuden kasvavan miltei kolminkertaiseksi eli 60 prosenttiin seuraavan kymmenen vuoden aikana. Näin suuri kapasiteetin nosto ei markkinataloudessa tietenkään ole mahdollista ellei ydinsähkölle ole kysyntää. Kansallisessa strategiassaan Suomi arveleekin, että sähköä aletaan viedä (TEM 2013, Kuva 3-2 s.38).

Muutos aiemman, vuodelta 2001 peräisin olevan ilmastostrategian skenaarioihin on selvä (KTM 2001). Reilut kymmenen vuotta sitten vasta varovasti suunniteltiin, että Olkiluotoon voisi kenties rakentaa lisäreaktorin. Lupa myönnettiinkin eduskunnassa vuonna 2002. Kuten nyt tiedämme, rakentaminen ja reaktorin valmistuminen ovat edelleen vaiheessaan. Silti Suomi saavutti Kioton kasvihuonekaasujen vähennystavoitteet, eikä energiapulaakaan ole nähty.

Voi tietenkin kysyä, onko investointi ydinvoimaan kestävää vienninedistämistä. Vai onko nykyiseen energia- ja ilmastostrategiaan päädytty vahingossa? Kävikö niin, että kesällä 2010, kun eduskunnassa viimeksi päätettiin myöntää lisää ydinvoimalalupia, poliitikot luottivatkin vääriin veikkauksiin sähköntarpeesta. Vilkkaassa eduskuntakeskustelussahan jotkut totesivat, että teollisuuden sähköntarpeen arvioissa luotetaan mieluummin alan toimijoihin kuin virkamiesten tai riippumattomien tutkijoiden näkemyksiin.

Oli miten oli, kohtuuhintainen ydinsähkö nähtiin eduskunnassa myös kuluttajien etuna. Suomalaisella sähkönkuluttajalla on tietenkin itselläänkin mahdollisuus vaikuttaa sähkön kysyntään, suoraan markkinoilla. Valistuneelle kuluttajalle tähän tarjoaa entistä paremmat mahdollisuudet ns. sähkön alkuperätakuulaki. Laki velvoittaa sähkönmyyjät kertomaan asiakkailleen sähkölaskussa, mistä energialähteestä sähkö on peräisin (fossiilisista, turpeesta, uusiutuvista vai ydinvoimasta) ja minkä verran tuotannosta on aiheutunut hiilidioksidipäästöjä ja ydinjätettä.

Kun seuraavalla kerralla kilpailuttaa kotitaloutensa sähkösopimuksen, voi kysäistä sähkön alkuperää. Samalla voi pohtia, mitä ja millaisesta sähköstä on valmis maksamaan. Kannattaisiko kenties kysyä ydinsähköä, ettei se vain pääsisi livahtamaan vientiin – joko suoraan sähköjohdossa tai kilpailukykyisissä energiaintensiivisissä tuotteissa, halpoina paperirullina ja teräslevyinä. Energiaintensiivinen vientiteollisuus kun saa koko ajan suurimmat verohelpotukset sähköverosta.

Muodossa tai toisessa maasta muualle karkaava sähkö subventoidaan energiaverot ja muut yritystuet kiltisti maksavien kansalaisten kukkaroista. Voihan rikas Suomi tälläkin tavoin tukea valikoituja rakennemuutoksen toimialoja, ja samalla viennin kohdemaiden kuluttajia.

Lähteet

HE 37/2013 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sähkön alkuperän varmentamisesta ja ilmoittamisesta annetun lain muuttamisesta

KTM (2001) Kasvihuonekaasujen vähentämistarpeet ja mahdollisuudet Suomessa: Kansallisen ilmastostrategian taustaselvitys, Kauppa- ja teollisuusministeriö

PTK 50/2010 vp Pääministerin ilmoitus hallituksen energiaratkaisuista, Pääministerin ilmoitus PI 2/2010 vp

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kivihiilen kulutus [verkkojulkaisu]. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 12.5.2014].

TEM (2013) Kansallinen energia- ja ilmastostrategia, taustaraportti 21.3.2013. Työ- ja elinkeinoministeriö.

Tilasto: Energian hinnat [verkkojulkaisu]. 4. vuosineljännes 2013, Liitekuvio 4. Voimalaitospolttoaineiden hinnat sähköntuotannossa . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 12.5.2014].

Anni Huhtala

Blogi Tiedote Ympäristö, energia ja ilmastopolitiikka energiajärjestelmä energiapolitiikka fossiiliset polttoaineet ilmastopolitiikka luonnonvarat ohjauskeinot uusiutuva energia uusiutuvan energian tuet ympäristöpolitiikan ohjauskeinot ympäristötaloustiede