Ne puuttuvat 60-64-vuotiaat

4.2.2013 Blogi Juhana Vartiainen

Työllisyysasteemme putoaa jyrkästi ikäryhmien 55-59 ja 60-64 välillä. Edellisen ryhmän työllisyysaste on 73 prosenttia, jälkimmäisen vain 43. Tämä noin 30 prosenttiyksikön "kato" selittää suuren osan Suomen ja Ruotsin välisestä koko työllisyysasteen erosta ja sitä kautta myös naapurimaamme vahvemman julkistalouden. Jos pääsisimme ikääntyneiden työllisyydessä Ruotsin tasolle, kestävyysvajeongelmamme lähes poistuisi historiaan. Siksi ikääntyneiden työllistymisen ongelmia pitää analysoida.

Suomalaiset näyttävät siis jättävän työelämän suurin joukoin 60 tienoilla. Työkyvyttömyyseläkkeet ovat vain pieni osa tätä ulosvirtausta, eivätkä ne lisäänny kovin merkittävästi tässä ikävaiheessa.

Kun työkykyinen ikääntynyt jättää työelämän, syynä voi olla joko "tarjonta" tai "kysyntä". Tarjonnasta on kysymys silloin, kun henkilö lähtee vapaaehtoisesti. Hänellä olisi siis ollut edelleen mahdollisuus tehdä työtä, mutta hän on syystä tai toisesta valinnut jonkin muun vaihtoehdon, esimerkiksi yksilöllisen varhaiseläkkeen tai vanhuuseläkkeen. Kysynnästä taas on kysymys silloin, kun henkilö olisi halunnut edelleen tehdä työtä mutta ei ole enää kelvannut nykyiselle tai vaihtoehtoiselle työnantajalle, ainakaan vallitsevalla palkkatasolla.

Jos työmarkkinat toimivat hyvin, ikääntyneiden poistumisessa voisi olettaa olevan ensisijaisesti kysymys tarjonnasta. Hyvin toimivilla työmarkkinoillahan pitäisi normaalioloissa olla mahdollista löytää työtä. Tarjonnan ensisijaisuutta tukevat myös esimerkiksi tutkimustulokset, jonka mukaan ns. työttömyyseläkeputken alarajan nostot – ensiksi 53 vuodesta 55 vuoteen ja sitten asteittain nykyiseen 60 vuoteen – ovat näkyneet vastaavien ikäryhmien korkeampana työllisyytenä. Toisin sanoen, kun varhaisen poistumisen kanavaa on tukittu, on poistuttu vähemmän.

Suomessa törmää kuitenkin usein myös väitteeseen, jonka mukaan ikääntyneiden työllisyyttä rajoittaa myös kysyntä. Toisin sanoen, monet ikääntyneet haluaisivat tehdä työtä, mutta työnantajat pyrkivät heistä eroon. Käytettävissämme ei ole empiiristä tietoa, joka mahdollistaisi tarjonta- ja kysyntätekijöiden osuuksien tarkan empiirisen jaottelun. Taitava ekonometrikko osaisi sellaisen tehdä, erilaisia kysyntä- ja tarjontatekijöiden muutoksia apunaan käyttäen. Eläketurvakeskuksen tuore kyselytutkimus tukee kuitenkin ajatusta, että myös kysyntätekijät rajoittavat ikääntyneiden työllisyyttä. Työnantajien halu pitää ikäihmisiä töissä on kyselyn valossa pahaenteisen laimea.¹⁾

Väitettä työnantajien haluttomuudesta pitää ikääntyneitä töissä ei siis voi sivuuttaa olankohautuksella. Ja silloin joudutaan tietysti kysymään, onko mahdollisen kysyntäongelman taustalla ikääntyneiden liian korkeaksi kohonnut palkkakustannus suhteessa tuottavuuteen. Eiväthän työnantajat pelkkää ilkeyttään ja tyhmyyttään pyrkisi ikääntyneistä eroon, vaan kysymys on tuotoksen ja työkustannuksen suhteesta – johon voivat toki vaikuttaa myös välilliset työvoimakustannukset ja mahdollisesti työkyvyttömyyden kustannukset.

Onko pitkälti yleiskorotuksiin perustuva palkkamallimme sopusoinnussa ikääntyneiden matalan työllisyyden kanssa? Eri maiden mikroekonometrisia yksilöaineistoja työkseen katselleet tietävät, että yksilöllinen palkkaprofiili yli ajan on usein kesken jääneen sillan muotoinen. Palkat nousevat tyypillisesti nopeasti 25-40-vuotiailla. Sitten palkkojen nousu tasaantuu ja palkkataso kääntyy monilla laskuun 60 ikävuoden jälkeen.

Ekonomistit ovat vanhastaan arvioineet tuottavuuden ikäprofiilia epäsuorasti palkka-aineistojen valossa. Uudempi tutkimus tarjoaa suorempia mahdollisuuksia yritysten ikärakenteen ja keskimääräisen tuottavuuden arviointiin. Belgialaisen Vincent Vandenberghen sekä suomalaisten Mika Malirannan ja Pekka Ilmakunnaksen tutkimuksista hahmottuu samankaltainen kuva: työntekijät muuttuvat jossain vaiheessa, esimerkiksi 60 ikävuoden ympärillä, keskimäärin työnantajille "liian" kalliiksi. Tällaiset tutkimustulokset ovat kuitenkin alustavia, eikä niistä vallitse yksimielisyyttä.

Ilmiö näkyy epäsuorasti myös ikäryhmittäisissä yleisissä palkkatilastoissa. Ruotsissa palkkarakennetilasto julkaistaan erikseen työntekijöille ja toimihenkilöille, ja 60 vuotta täyttäneiden alempi palkkataso näkyy selvästi toimihenkilöillä.

Vaikkapa Palkansaajien tutkimuslaitokselle ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitokselle löytyisi kelpo tutkimusprojekti siitä, ajaako yleiskorotusmallimme ikääntyneitä ulos työmarkkinoilta.

Kysymys ei siis ole siitä, että nykyisten 60-64-vuotiaiden palkkatasossa olisi jotain vikaa. Hehän ovat määritelmän mukaan kyenneet säilyttämään työpaikkansa eli tuottavat työnantajalle nettoarvoa. He ovat kuitenkin aika valikoitunut joukko. Mahdollinen ongelma on sitä vastoin siinä, että joukko ei ole sen suurempi. Onko tiukka palkkamallimme edesauttanut sitä, että ne 30 prosenttia poistuvat?

Tässä yhteydessä on myös kiinnostavaa, että muissa pohjoismaissa ikääntyneiden työllisyysasteet ovat korkeampia – ja sekä Tanskassa, Norjassa että Ruotsissa on varsinkin toimihenkilöammateissa laajasti luovuttu kaikkia koskevista samankokoisista yleiskorotuksista. Voisiko yksilöllisempi palkkaneuvottelu meilläkin tukea ikääntyneiden työllisyyttä?

Kysymys on huipputärkeä, koska varmaankin joudumme ennemmin tai myöhemmin nostamaan eläkeikää. Meillä on siksi oltava työmarkkinat, joilla ikääntyneetkin voivat menestyksellisesti myydä työpanostaan.

¹⁾ Eila Tuominen, Kristiina Tuominen ja Nina Kahma: Joustava vanhuuseläkeikä. Eläketurvakeskuksen tutkimuksia 02/2012.

Blogi Tiedote julkinen talous kansantalous politiikkatoimenpiteet talouskasvu talouspolitiikka työllisyys työmarkkinat työn tarjonta työvoiman kysyntä työvoimapolitiikka