Keisarin uudet kierrätysvaatteet
16.3.2015 Blogi Anni Huhtala
Vuosikymmeniä sitten luonnonsuojelujärjestöllä oli julistekampanja ”Luonnossa kaikki kiertää – ihminen, kierrätä sinäkin”. Nyt kierrätys on jo ihmistäkin isompi asia, kun EU tähtää kokonaiseen kiertotalouteen.
Mikä tämä kiertotalous oikein on? Kun käsitteeseen tutustuu EU:n julkilausumissa huomaa, että ideatkin ovat kierrätettyjä. EU mm. päivittää muutamaa jätteitä ja jätehuoltoa koskevaa direktiiviä.
Ympäristön ja talouden kytkentä on pitkään virittänyt innovaattoreita kehittämään uusia, ehkä hieman mediaseksikkäämpiä sanoja taloutta kuvaamaan. On syntynyt vihreää ja sinistä taloutta, biotaloutta ja nyt kiertotaloutta. Mutta mistä tämä ympäristökysymyksiin liittyvä ”talous”- johdannaisten muotisanojen vimma kertoo?
Ympäristönsuojelussa herättiin ehkä ensimmäistä kertaa maailmanlaajuisesti huomaamaan talouden asiantuntijavalta, kun arvovaltainen brittitaloustieteilijä Nicholas Stern sai näkyvyyttä ilmastonsuojelun nopeita toimia puolustavalle arviolle, ns. Sternin raportille. Sen jälkeen myös muut talousmiehet ja –naiset on haluttu viestinviejiksi ympäristönsuojeluasioille. Silloin pitää tietenkin yrittää puhua taloudesta. Vaikkapa kiertotaloudesta. Liikkeenjohdon konsulttien mukaan kiertotalous onkin jo ”kaikkien huulilla”, kerrassaan uusi talousjärjestelmä. Käsite olisi harmiton markkinointikampanja, ellei siihen liittyisi vakavia puutteita, jotka vesittävät ympäristönsuojelun tehokkuutta.
EU:n määrittelemä kiertotalous on järjestelmä, jossa ympäristöohjaus nojaa määrällisiin tavoitteisiin. Keskeisimmät tavoitteet ovat nostaa jätteiden kierrätysastetta ja vähentää raaka-aineiden tonnimääräistä kulutusta suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Jos poliittiseksi tavoitteeksi asetetaan jätteiden kierrätysaste tai kierrätetyn jätteen osuus panoskäytöstä, kuvitellaan, että nimenomaan kierrätysteknologia on autuaaksi tekevä tuotantotapa. Silloin ei välttämättä vähennetä varsinaisia ympäristöhaittoja, kunhan kierrätetään. Onko itsetarkoituksellista vähentää luonnonvarojen käytön tonnimääriä vai pitäisikö pikemminkin minimoida haitallinen ympäristökuormitus, joka resurssien käytöstä koituu?
Esimerkiksi radioaktiivinen jätekin on tiettyyn rajaan asti kierrätyskelpoista, mutta kierrätystavoite ei ole tehokkain tapa säännellä jätteen käsittelyä. Eikä kierrätystavoite ohjaa tehokkaasti myöskään uusiutumattoman uraanin polttoainekäyttöä.
Toinen mielenkiintoinen seikka on, että monet määrälliset tavoitteet kohdentuvat kuluttajiin ja kulutukseen eli talouden kiertokulun loppupäähän. Jos varsinaiset ympäristöhaitat syntyvät jo tuotteiden valmistusvaiheessa, on tehotonta ohjata kulutusta ja jätehuoltoa.
Hyvä esimerkki tästä on paljon huomiota saanut kotitalouksien ruokahävikki. Hävikin sanotaan mm. lisäävän turhaa fosforikuormitusta. Fosforipäästöt syntyvät kuitenkin jo maataloustuotannossa. Jos fosfori on ongelma, ylenpalttista lannoitusta pitää hillitä jo lannoitusvaiheessa veroilla tai maksuilla. Näin tuotteen valmistuksessa käytetyn fosforipanoksen haitallisuus näkyy myös kuluttajalle ruoan hinnassa. Elintarvikkeet ovat liian halpoja, jos merkittävä osa päätyy roskiin.
On kuitenkin tärkeä kysymys, kuinka suuri ympäristöhaitta ruokahävikki on suhteessa muun kulutuksen ja tuotannon haitallisuuteen. Mielenkiintoista onkin, että jätteiden osalta suuren huomion saa yhdyskuntajäte, joka on vain pieni osa talouden haitallisia jätevirtoja.
Voi olla, että ympäristöstä huolta kantavat ovat havainneet, että ympäristönsuojelukaan ei etene lainsäädännöllä, jossa ensin säädellään, ja sitten laaditaan poikkeuksia talouden eturyhmien ehdoilla. Kansalaistenkaan ei ole helppo uskoa, että korottamalla kotitalouksien sähköveroa vähennetään kotimaassa energiankulutuksen ympäristövaikutuksia, kun samaan aikaan myönnetään merkittäviä verohelpotuksia energiaintensiiviselle vientiteollisuudelle. Yhtä lailla kansainvälisellä tasolla ympäristöpolitiikka näyttäytyy tehottomana niin kauan kuin kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen tähtäävä päästökauppa toimii laajamittaisesti vain yhdessä maanosassa, Euroopassa.
Kiertotalouden semantiikalla tehottomuutta ei kuitenkaan ratkaista. Julkilausumat vaikuttavat pikemminkin ympäristöpolitiikan viherpesulta. Sillä kuten asiaan kuuluu, vihreät bio- ja kiertotaloudet luovat kaiken kukkuraksi kuulemma valtavasti uusia työpaikkoja. Yksikään raportti ei vakavasti kerro, mihin lupaukset perustuvat saati, että ns. uudet työpaikat ovat kierrätettyjä, kun vanhat työt katoavat.
Jos kansalaisten hyvinvoinnista halutaan pitää huoli myös ympäristöhaittojen ehkäisyssä, suojelutoimien kustannukset kannattaa minimoida ja kohdentaa oikein. Usein tämä edellyttää ympäristökuormituksen hinnoittelua veroilla tai maksuilla, joiden suuruus perustuu päästöjen yhteiskunnalle aiheuttamaan haittaan. Olivatpa haitat sitten kansalaisten terveyttä heikentäviä vaikutuksia tai luonnon palautumatonta pilaamista päästöillä. Vastaavasti myös uusiutumattomat luonnonvarat on hinnoiteltava niukkuus huomioon ottaen, jos markkinat eivät toimi täydellisesti.
Monet kansalaisetkin näkevät, että keisarilla on uudet kierrätysvaatteet. Ettei vaan mentäisi kohti ihan kieroa taloutta, kun saasteista ja säätelystä ei voida puhua niiden oikeilla nimillä.
Viittaus
Towards a circular economy: A zero waste programme for Europe, COM(2014) 398 final/2
http://ec.europa.eu/environment/circular-economy/
Anni Huhtala
Blogi
Tiedote
Ympäristö, energia ja ilmastopolitiikka
jätehuolto
kansantalous
kiertotalous
politiikkatoimenpiteet
ympäristö
ympäristövaikutukset
