Ennustajaeukot ja öljyn hinta – vai huippu?
14.12.2015 Blogi Anni Huhtala
Vain vajaa pari vuotta sitten kohistiin ”öljyhuipusta” (peak oil). Öljyhuipulla tarkoitetaan öljyntuotantomäärien piikkiä, jonka jälkeen tuotannon kasvu pysähtyy, ja tuotanto kääntyy laskuun lopullisesti. Öljyhuippu-puheen aikaan barrelihinta oli muutaman vuoden pysytellyt sadan dollarin kieppeillä.
Sittemmin öljyn hinta on romahtanut. Lokakuussa Kalifornian yliopiston professori Amy Myers Jaffe olikin USA:n energiaekonomistien kokouksessa näreissään: eiköhän nyt olisi jo viimein aika kuopata puheet öljyhuipusta ja lopettaa huiputtaminen? Jaffen mukaan geologi Marion King Hubbertin 1950-luvulla lanseeraama öljyhuippu-termi ei kerta kaikkiaan vastaa ekonomistien näkemystä öljymarkkinoiden toiminnasta ja kysynnän ja tarjonnan logiikasta. Öljyntuotanto on syklinen toimiala ja linkittyy vahvasti globaaliin suhdannevaihteluun.
Olipa huippujen kanssa niin tai näin, öljy on koko kaupallisen historiansa ajan ollut aivan erityinen uusiutumaton luonnonvara. Raaka-ainemarkkinoille on solahtanut öljyn vanavedessä geopolitiikka, joka on keikuttanut öljyn hintaa enemmänkin kuin investoijat olisivat halunneet tai edes kyenneet ennakoimaan. Hintakehitys 50 vuoden ajalta kuvaa öljyntuottajamaiden ja maantieteen historiallista merkitystä (Baffes ja Kshirsagar, WP 7425, World Bank):
Kun maailma ehti jo tottua öljyn kohoavaan hintaan viime vuosina, finanssikriisi, taantuma ja Kiinan heikentynyt kysyntä sekoittivat pakan. Nyt öljyä myydään niin halvalla, että öljyntuottajiakin hirvittää. Kartellin keskeinen jäsen, Saudi-Arabia, vaikuttaa esittävän pudotuspelin elkeitä. Öljyä pumpataan, oli hinta mikä hyvänsä.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että korkean hinnan oloissa hintasignaali öljymarkkinoilla toimi niin kuin uusiutumattoman luonnonvaran tapauksessa pitäisikin. Korkea hinta kannusti teknologian kehittämiseen. Kanadassa öljyhiekka ja USA:ssa liuskekaasu ja särötystekniikka saivat aikaan öljymarkkinoilla samanlaisen tarjonnan kasvun kuin aikanaan syvänmeren porausteknologian kehitys esimerkiksi Pohjanmerellä ja Meksikon lahdella.
Toisaalta, kallis öljy on kannustanut myös puhtaampien teknologioiden kehitystyöhön. Uusiutuvaa energiaa olisi ollut hankala edistää halvan öljyn oloissa: monet rikkaiden OECD-maiden ympäristöpoliittiset linjaukset on ollut helpompi perustella, kun energia on joka tapauksessa ollut kallista ja vaihtoehdot vain vähän kalliimpia. Nyt päivitellään tukien suuruutta.
Siksi onkin jännittävää nähdä, kuinka pitkäaikaiseksi päätökseksi esimerkiksi luopuminen öljynporauksesta arktisilla alueilla osoittautuu. Vetäytyminen on helppoa, kun projekti Jäämerellä on takuuvarmasti tappiollinen. Ovathan investoinnit liuskekaasuun nykyhinnoilla jäissä sentään lämpimämmilläkin alueilla.
Mutta investointiroudan jälkeen alkaa öljyn hinta taas nousta… kuinka paljon ja milloin. Kukaan ei tiedä. Ihan pienessä hetkessä maailma ei vapaudu öljyn ikeestä, vaikka Pariisin ilmastokokouksen myötä kuinka kunnianhimoisesti fossiilisista polttoaineista haluttaisiinkin päästä eroon.
Markkinoilla kuitenkin riittää arvuuttelijoita, jotka työkseen yrittävät veikata öljylle tulevaisuuden hintaa. Arvausten osumatarkkuutta on valaissut Glen Swindle oheisella kuviolla, johon on piirretty Brent-öljyn termiinihintojen käyrät. (Brent Forward Curves with Spot).
Näyttää siltä, että termiinisopimukset tulevaisuuden hinnoista eivät aina ole osuneet nappiin. Markkinahinnat tiivistävät tietoa markkinoiden näkemyksistä. Silti paraskin asiantuntija joutuu ennustajaeukon asemaan poikkeuksellisina aikoina. Vaikka öljyhuipusta aika ajoin puhutaankin, hintahuippua sentään ei ole yritettykään väittää lopulliseksi.
Mutta jos Pariisin ilmastosopuun on uskominen, öljystä ja muista fossiilisista polttoaineista luovutaan vapaaehtoisesti. Altruismi tulee peittoamaan markkinat. Läpinäkyvästi?
Anni Huhtala
ylijohtaja
Anni Huhtala
Blogi
Tiedote
Ympäristö, energia ja ilmastopolitiikka
energia
energiajärjestelmä
fossiiliset polttoaineet
luonnonvarat
luonnonvarataloustiede
talouskasvu ja ympäristö
ympäristöpolitiikka
öljy