Erikoistutkija Piia Remes (os. Aatola) on tutkimuksessaan keskittynyt erityisesti energia- ja ilmastopolitiikan kysymyksiin. Piian vuonna 2013 valmistunut väitöskirja käsitteli EU:n päästökauppajärjestelmän toimintaa ja päästökauppamarkkinoiden tehokkuutta. Energiapolitiikan liittyvässä tutkimuksessaan hän on tarkastellut energiantuotannon yhteiskunnallisia riskejä sekä tutkinut päätöksentekijöiden ja kansalaisten riskikäsityksiä energiapolitiikkaan ja ydinvoimaan liittyen. Viimeaikaisessa tutkimuksessaan hän on myös selvittänyt kulutusverotuksen mahdollisuuksia ilmastopolitiikan tehostamisessa.

Tutkimushankkeet