Maahanmuuton kustannuksista
8.4.2015 Blogi Matti Sarvimäki
Perussuomalaisten ajatushautomo Suomen Perusta julkaisi pääsiäisen alla raportin, jonka mukaan maahanmuutto maksaa julkiselle sektorille 700 miljoonaa euroa vuodessa.
Se uutisoitiin laajasti ja allekirjoittaneellekin soitti muutama toimittaja sen tiimoilta. VATT:n medianäkyvyys tosin jäi maksimoimatta, kun en suostunut kommentoimaan selvitystä sitä ensin lukematta. Nyt kun se on luettu, osaan jotain sanoakin.
Samuli Salmisen kirjoittaman raportin vahvuus on sitä varten kerätty yksityiskohtainen yksilötason aineisto maahanmuuttajien maksamista veroista sekä heidän saamistaan tulonsiirroista ja käyttämistään julkisista palveluista. Välilliset verot on arvioitu bruttotulojen ja aikaisemman tutkimuskirjallisuuden perusteella. Selvitys koostuu lähes kokonaan tämän aineiston keskiarvojen ja jakaumatietojen raportoinnista. Laskelmien taustalla olevat oletukset kuvataan selkeästi ja erityisesti julkisten palveluiden käyttöä koskeva osa sisältää uutta tietoa.
Raportti on siis tervetullut lisä suomalaiseen maahanmuuttotutkimukseen. Siitä virinnyttä julkista keskustelua seuratessa on kuitenkin tärkeää ymmärtää kaksi asiaa.
Ensimmäinen koskee julkishyödykkeiden kustannuksia. Tähän ryhmään kuuluvat ns. kollektiivisesti kulutettujen julkisten palveluiden aiheuttamat kustannukset kuten valtaosa maanpuolustuksen, julkishallinnon ja julkisesti tuotetun infrastruktuurin aiheuttamista menoista. Maahanmuuton, tai yleisemmin väestönkasvun, julkistaloudellisia vaikutuksia arvioidessaan tutkijan on tehtävä oletus siitä, miten nämä kustannukset muuttuvat, kun väestö kasvaa.
Teoriassa selvä tapaus ovat ns. puhtaat julkishyödykkeet, joiden kokonaiskustannukset eivät riipu lainkaan väestön koosta. Käytännössä voi kuitenkin olla vaikeaa määritellä tarkasti, mitä hyödykkeitä tähän ryhmään kuuluu. Muiden julkishyödykkeiden osalta lisähankaluus on se, että pieni väestönkasvu tuskin vaikuttaa niiden tuottamisen kustannuksiin. Sen sijaan vaikkapa väestön kaksinkertaistuminen epäilemättä vaikuttaisi.
Salminen mainitsee nämä asiat raportissaan. Keskeisimmät tulokset (kuviot 46–47) perustuvat kuitenkin oletukseen, jonka mukaan jokainen maahanmuuttaja kasvattaa julkishyödykkeiden kustannuksia 3 181 euroa vuodessa. Tämä luku on saatu jakamalla julkishyödykkeiden kokonaiskustannukset Suomen väkiluvulla (3 100 euroa per henki) ja lisäämällä tähän Maahanmuuttoviraston kokonaiskustannukset jaettuna ulkomaan kansalaisten määrällä (81 euroa per ulkomaalainen).
Julkisuuteen esitelty 700 miljoonan ”hintalappu” syntyy pitkälti tästä valinnasta. STT:n jutussa Salminen perustelee näiden kulujen sisällyttämistä laskelmaan sillä, että kaikki Suomessa asuvat kuluttavat yhtä lailla infrastruktuuria ja hyötyvät maanpuolustuksesta. Tämä ei kuitenkaan ole asian ydin. Varsinainen kysymys on, laskevatko julkishyödykkeiden tuottamisen kustannukset asukasta kohden väkiluvun kasvaessa. Salminen olettaa, että ne eivät laske. Tämä on tärkeä oletus, jonka merkityksestä ja mielekkyydestä olisi ollut hyödyllistä keskustella raportissa enemmän.
Vaihtoehtoinen tapa tehdä laskelma olisi olettaa, että maahanmuutto vaikuttaa julkishyödykkeiden kustannuksiin vain Maahanmuuttoviraston menojen kautta. Yksittäisen maahanmuuttajan kohdalla päädyttäisiin tällöin 520 euron keskimääräiseen nettokustannukseen. Raportin uutisoinnissa käytetyllä laskutavalla tästä seuraisi 107 miljoonan vuotuinen kokonaiskustannus.
Onko maahanmuuton todellinen kustannus siis sittenkin 100 miljoonaa vuodessa? Vaikea sanoa, sillä on epäselvää missä määrin tiettyä hetkeä koskevat laskelmat kertovat maahanmuuton todellisista vaikutuksista julkiseen talouteen. Tällaiset ns. staattiset laskelmat eivät nimittäin huomioi sitä, että jokainen meistä on kustannus yhteiskunnalle elinkaaren alkuvaiheessa ja yleensä myös sen lopussa. Maahanmuuttajien kohdalla elämän alkuvaiheeseen liittyvät kustannukset on kuitenkin maksettu jossain muualla. Lisäksi moni maahanmuuttaja asuu Suomessa väliaikaisesti, eikä siten käytä esimerkiksi Suomen julkista terveydenhuoltoa elämänsä loppupuolella. Staattiset laskelmat eivät huomioi myöskään maahanmuuttajien työmarkkinoille integroitumisen vaatimaa aikaa.
Lähtökohtaisesti järkevämpi tapa arvioida maahanmuuton vaikutusta julkiseen talouteen on tehdä ns. dynaaminen laskelma, jossa mallinnetaan maahanmuuttajan ja hänen jälkikasvunsa koko elinkaari. Viime kesänä julkaistussa VATT-analyysissä esittelimme ensimmäisiä näin laskettuja Suomea koskevia lukuja. (Salminen kirjoittaa julkaisevansa elinkaarilaskelmia myöhemmin.)
Elinkaarilaskelmiin tosin liittyy yksi kiusallinen piirre: kaikkea niiden tekemiseen tarvittavaa tietoa ei ole vielä olemassa, sillä merkittävä osa menoista ja tuloista syntyy vasta tulevaisuudessa. Tämän takia tulokset ovat hyvin herkkiä tutkijan tekemille oletuksille. Suomen lyhyt maahanmuuttohistoria tekee tilanteen vieläpä erityisen hankalaksi, sillä dataa pidempään Suomessa asuneista on olemassa lähinnä keskelle 1990-luvun lamaa muuttaneista. Omat laskelmamme olivatkin korostetusti skenaarioita siitä, miten julkisen talouden vaikutukset riippuvat maahantuloiästä ja maahanmuuttajien työmarkkinamenestyksestä.
Toisin kuin Salmisen raportin uutisointia seuraamalla voisi kuvitella, analyysimme ei muuten ollut mitenkään yksiselitteisesti myönteinen. Sen alussa kirjoitamme: ”Viestimme on, että maahanmuutto voi parantaa sekä muuttajien että suomalaisten taloudellista hyvinvointia. Itsestään selvästi tämä ei kuitenkaan tapahdu, vaan riippuu siitä miten maahanmuuttajat pärjäävät suomalaisilla työmarkkinoilla.”
Salmisen analyysi ei nähdäkseni anna aihetta muuttaa tätä käsitystä. Hän näyttää, että keskimäärin huonosti työmarkkinoilla menestyneet ryhmät ovat aiheuttaneet keskimäärin enemmän kustannuksia julkiselle sektorille kuin paremmin pärjänneet ryhmät. Tämä on toki ollut selvää aiempienkin tutkimusten perusteella. Salmisen kontribuutio on esittää luvut paremmalla datalla ja erikseen kymmenelle suurimmalle syntymämaan mukaan määritellylle maahanmuuttajaryhmälle.
Suuri osa raportista onkin omistettu syntymämaiden välisten erojen raportointiin. Tulokset havainnollistavat hyvin sitä, että maahanmuuttajat ovat erittäin monimuotoinen ryhmä ja että ”maahanmuutosta” puhumisen sijaan on järkevämpää keskustella monikossa ”maahanmuutoista”. Salmisen tutkimuksessa hienoa on myös se, että hän esittää kaikille ryhmille jakaumakuvat. Niiden perusteella on selvää, että myös samassa maassa syntyneiden välillä on suuria yksilöllisiä eroja.
Nähdäkseni keskustelua maahanmuuton moninaisuudesta olisi kuitenkin järkevämpää jäsentää maahantulon syiden kuin syntymämaiden perusteella. Luvussa 5.3 Salminen kertoo käyttävänsä analyysissään Maahanmuuttoviraston rekistereistä haettuja oleskelulupatietoja. Näitä tuloksia en tutkimuksesta kuitenkaan löytänyt. Tämä on sääli, sillä perusfaktojen esittäminen ensimmäisen oleskeluluvan tyypin mukaan ryhmiteltynä olisi lisännyt raportin tutkimuksellista arvoa huomattavasti.
Lopuksi on hyvä korostaa, että Salmisen lukuja voi tulkita monella tapaa. Yksi mahdollisuus on ajatella, että koska esimerkiksi Somaliassa syntyneet henkilöt ovat todennäköisesti aiheuttaneet keskimäärin enemmän menoja kuin tuloja julkiselle sektorille, Somaliassa syntyneiden maahantuloa pitäisi rajoittaa nykyistä enemmän. Toinen vaihtoehto on ajatella, että kustannukset ovat hyväksyttäviä, jos tällä tavoin autetaan vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä.
Molemmat mielipiteet ovat sopusoinnussa Salmisen tulosten kanssa. Onkin tärkeää ymmärtää, että tältä osin kyse on nimenomaan mielipiteistä. Tilastollinen analyysi ei kerro mikä niistä on oikea tai väärä. Eivätkä tutkijoiden mielipiteet (minun mielestäni) ole tässä suhteessa sen arvokkaampia kuin muidenkaan.
Salmisen tuloksia voi tulkita myös niin, että ne korostavat tehokkaan kotouttamispolitiikan tärkeyttä. Tämä saattaisi jopa olla asia, josta maahanmuutosta muuten eri mieltä olevat voisivat päästä yhteisymmärrykseen: kustannustehokas kotouttamispolitiikka kun on järkevää riippumatta siitä onko tavoitteena auttaa maahanmuuttajia vai kartuttaa valtion kassaa. Ainakin yhden tutkimuksen perusteella näyttää vieläpä siltä, että tällaista kustannustehokasta kotouttamispolitiikkaa on myös mahdollista harjoittaa.
Lähteet
Salminen, Samuli (2015): Maahanmuutot ja Suomen julkinen talous. Osa I: Toteutuneet julkisen talouden tulot ja menot. Suomen Perusta.
Sarvimäki, Matti - Hämäläinen, Kari (painossa): Integrating immigrants: The impact of restructuring ALPM. Journal of Labor Economics.
VATT-työryhmä (2014): Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen. VATT Analyysi 1/2014.
Matti Sarvimäki
Blogi
Tiedote
Työmarkkinat ja koulutus
hyvinvointi
julkiset palvelut
kotouttaminen
kustannustehokkuus
maahanmuutto
politiikkatoimenpiteet
työllisyys
työmarkkinat
