Työttömyyden pitkittyminen lisää talouskriisin kustannuksia
29.4.2020 Blogi Jouko Verho
Koronaviruksen aiheuttama pandemia on saanut aikaan maailmanlaajuisen talouskriisin. Nyt kun alkushokista on selvitty, on julkisessa keskustelussa alkanut pohdinta kriisin taloudellisista seurauksista. On selvää, että Suomi syöksyy lamaan. Kuinka syvään, sitä ei vielä tiedä kukaan. 1990-luvun alun laman kanssa yhteistä on kokonaiskysynnän romahtaminen, joka näyttää johtavan työttömyyden voimakkaaseen kasvuun. Voisiko laman oppeja käyttää hyväksi nykyisen kriisin ratkaisemisessa?
Lamassa irtisanottujen työllisyys notkahti pysyvästi
Hiljattain julkaistussa tutkimuksessani analysoin 1990-luvun lamassa irtisanottujen uudelleentyöllistymistä lamaa seuranneina vuosina1. Tarkastelin työntekijöitä, joiden toimipaikat suljettiin kokonaan vuosina 1991–1993. Vertasin irtisanottuja työntekijöitä huolellisesti kaltaistettuun verrokkiryhmään, joita ei irtisanottu tarkasteluvuotena (mutta mahdollisesti seuraavina vuosina). Seurasin näin muodostettujen työntekijäkohorttien työmarkkinatulemia seuraavan talouskriisin eli vuonna 2007 alkaneen finanssikriisin kynnykselle.
Työttömyyden vaikutusten tutkimisessa haasteena on, että irtisanomiset eivät kohdistu työntekijöihin satunnaisesti. Vaikeuksissa olevat yritykset lakkauttavat heikoiten tuottavat toiminnot ensin. Niinpä suora vertailu työpaikkansa säilyttäneiden ja menettäneiden kesken johtaa valikoituneisiin tutkimusryhmiin. Tutkimuskirjallisuudessa pyritäänkin välttämään valikoitumisongelma tarkastelemalla esimerkiksi kokonaisen toimipaikan sulkemisia tai muita massairtisanomisia. Talouskriisissä irtisanomisiset kohdistuvat lähtökohtaisesti enemmän satunnaisesti toimipaikkoihin ja niiden työntekijöihin.
Omassa tutkimuksessani tutkimusasetelman mielenkiintoinen ja hieman dramaattinenkin piirre on, että konkurssin tai yrityksen toiminnan uudelleenjärjestelyn seurauksena suljettujen toimipaikkojen henkilöstöstä yli 90 prosenttia joutui työttömäksi ainakin joksikin aikaa. Tässä suhteessa tutkimusasetelma poikkeaa laajasta työpaikan menetyksen tulovaikutuksia analysoivasta tutkimuskirjallisuudesta2.
Tutkimuksessa selvisi, että 1990-luvun alun lamassa irtisanottujen tulot ja työllisyys romahtivat noin 58 prosenttiin verrokkiryhmään nähden ja työllisyys pysyi heikkona vielä vuosia laman jälkeen. Oheisesta kuviosta nähdään irtisanomisen vaikutuksen dynamiikka laman jälkeisinä vuosina. Työllisyysvaikutus vähenee hitaasti vuosi vuodelta sekä naisilla että miehillä. Naisilla negatiivinen työllisyysvaikutus katoaa noin kymmenen vuotta laman jälkeen, mutta miesten työllisyys jää pysyvästi muutaman prosentin verrokkiryhmää heikommaksi.
Oikeanpuoleisessa paneelissa tarkastellaan irtisanomisen vaikutusta työttömyyteen. Se kehittyy pitkälti peilikuvana työkuukausiin nähden ja on irtisanotuilla lähes puolet yleisempää viisi vuotta laman jälkeen. Naisilla vaikutus työttömyyteen tosin näkyy vielä muutaman vuoden kauemmin kuin työllisyydessä. Miesten trendissä taas on selkeä muutos vuonna 1999.
Kokonaisuutena voidaan todeta, että 1990-luvun lamassa irtisanottujen uudelleentyöllistyminen oli hidasta ja työttömyydellä oli voimakas taipumus pitkittyä. Irtisanottujen suuren määrän vuoksi tämä näkyi Suomessa makrotasolla korkeana työttömyysasteena.
Kuvio: Toimipaikan sulkemisen vaikutus irtisanottujen työllisyyteen ja työttömyyteen vuosina 1994–2006. Vuosina 1991–1993 irtisanottujen työ- ja työttömyyskuukaudet suhteessa kaltaistettuun työpaikkansa säilyttäneiden verrokkiryhmään.
Työttömyyden pitkittymistä syytä torjua
Talouspoliittisten toimien mitoituksen kannalta on keskeistä ymmärtää, kuinka paljon työttömyydellä on lamassa taipumusta pitkittyä. Yksilötasolla keskeinen käsite on työttömyyden duraatioriippuuvuus eli se, kuinka paljon työttömyyden pitkittyminen itsessään heikentää työllistymismahdollisuuksia. Taustalla vaikuttaa kaksi keskeistä mekanismia.
Ensinnäkin irtisanottaessa menetetään työntekijälle muodostunut yrityskohtainen inhimillinen pääomaa eli osaaminen, jota ei voi suoraa käyttää toisen työnantajan hyödyksi. Normaalin suhdannevaihtelun aikana tämä on väistämätön osa kilpailua, mutta kriisitilanteessa menetykset voivat muodostua tarpeettoman suuriksi.
Toisaalta lama-aikana uudelleentyöllistyminen on normaalia vaikeampaa ja työttömyys voi pitkittyä. Tällöin työntekijän inhimillinen pääoma – osaaminen ja työkykyyn vaikuttavat tekijät – saattaa alkaa rapautua. Inhimillisen pääoman rapautuminen taas voi aiheuttaa kansantaloudelle pysyviä ja pitkäkestoisia menetyksiä, kuten Suomessa näyttää käyneen 1990-luvun laman seurauksena.
Missä määrin 1990-luvun laman tuloksia voidaan sitten soveltaa käsillä olevaan talouskriisiin? Sitä on vaikea arvioida ennen kuin tulevan laman syvyys ja kesto on selvillä. 1990-luvun lama kesti useamman vuoden, ja sen seuraukset olivat hyvin erilaisia verrattuna lyhytkestoisempaan finanssikriisiin. Lisäksi Suomen talous on kokenut huomattavan rakennemuutoksen 30 vuodessa ja jokaisella talouskriisillä on omat erityispiirteensä. Koronakriisin kohdistuu erityisesti palvelusektoriin, kun 1990-luvun lamassa neuvostokaupan päättyminen oli erityisesti Suomen vientisektoria kohdannut sokki3.
On kuitenkin selvää, että yritysten tukitoimien mitoituksessa ja työllisyyspolitiikassa tulee kiinnittää huomiota työttömyyden pitkittymiseen ja sen ehkäisemiseen. Muutoin menetykset voivat muodostua mittaviksi sekä yksilöiden että kansantalouden näkökulmasta.
Viitteet:
1) Verho, J. (2020). Economic Crises and Unemployment Persistence: Analysis of Job Losses During the Finnish Recession of the 1990s. Economica, 87(345), 190-216.
2) Couch ja Placzek (2010) tarjoavat katsauksen yhdysvaltalaisiin tutkimuksiin irtisanomisen vaikutuksista työtuloihin. Aikaisempia suomalaisia tutkimuksia 1990-luvun laman irtisanomisien vaikutuksista ovat tehneet Korkeamäki ja Kyyrä (2014) ja Huttunen ja Kellokumpu (2016).
Couch, K. A., & Placzek, D. W. (2010). Earnings losses of displaced workers revisited. American Economic Review, 100(1), 572-89.
Huttunen & Kellokumpu (2016): The Effect of Job Displacement on Couples' Fertility Decisions. Journal of Labor Economics, 34(2), 403-442.
Korkeamäki, O. & Kyyrä, T. (2014). A distributional analysis of earnings losses of displaced workers in an economic depression and recovery. Oxford Bulletin of Economics and Statistics, 76(4), 565–88.
3) Gorodnichenko et al. (2012) korostavat Neuvostoliiton hajoamisen ja bilateraalikaupan päättymisen merkitystä 1990-luvun lamassa, kun Honkapohja ja Koskela (1999) taas painottavat enemmän rahoitusmarkkinoiden merkitystä.
Gorodnichenko, Y., Mendoza, E. G. & Tesar, L. L. (2012). The Finnish great depression: from Russia with love. American Economic Review, 102(4), 1619–44.
Honkapohja, S. & Koskela, E. (1999). The economic crisis of the 1990s in Finland. Economic Policy, 14(29), 399–436.
Jouko Verho
Blogi
Blogit
Blogit
Kolumni
Työmarkkinat ja koulutus
koronavirus
työmarkkinat
työttömyyden kesto
työttömyys
