Tulisiko maakunnille antaa verotusoikeus?

2.12.2016 Blogi Mika Kortelainen, Tuukka Saarimaa, Janne Tukiainen

Sote-palvelujen järjestämisen siirtäminen kunnilta maakunnille voi periaatteessa johtaa säästöihin, jos maakunnilla on tähän kannustimet.

Sote- ja maakuntauudistusta koskeva hallituksen esitysluonnos oli äskettäin lausuntokierroksella. Esitetyssä järjestelmässä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu on maakunnilla, mutta niillä ei ole veronkanto-oikeutta. Uuden järjestelmän tavoite on parantaa terveys- ja sosiaalipalvelujen laatua ja samalla tuottaa kolmen miljardin euron vuosittaiset säästöt julkiselle sektorille. Tavoite on kova, eikä hallituksen esityksestä käy ilmi, miten uudistus käytännössä johtaisi merkittäviin säästöihin.

Sote-palvelujen järjestämisen siirtäminen kunnilta maakunnille voi periaatteessa johtaa säästöihin esimerkiksi skaalaetujen ja toiminnan muun tehostumisen kautta. Näin tapahtuu kuitenkin vain, jos maakunnilla on tähän riittävät kannustimet. Ehdotetun järjestelmän keskeinen valuvika on kuitenkin se, että maakunnilla itsellään ei ole juurikaan kannustimia säästöihin.

Tämä johtuu siitä, että maakunnilla ei ole keinoja jakaa esimerkiksi tuotannon tehostamisen kautta syntyneitä säästöjä takaisin maakunnan veronmaksajille, koska maakunnilla ei ole käytettävissään veroinstrumenttia. Jos maakunnilla olisi oma veroinstrumentti, säästökannustimet syntyisivät luonnollisesti verotuksen ja maakuntavaalien kautta: Palveluiden tehokkaampi järjestäminen johtaisi alempaan veroprosenttiin ja äänestäjät puolestaan palkitsisivat ne maakuntapoliitikot, jotka tuottaisivat parhaan palvelu-vero -paketin.

Säästökannustimet voivat heiketä entisestään pehmeän budjettikurin seurauksena. Pehmeällä budjettikurilla tarkoitetaan tilannetta, jossa valtio viime kädessä pelastaa taloudelliseen ahdinkoon joutuneet maakunnat. Mitä tapahtuu jos maakunnan rahat loppuvat vaikkapa jo marraskuussa? Tässä tilanteessa valtion olisi vaikeaa sitoutua tiukkaan budjettikuriin, koska maakuntien lakisääteiset tehtävät on hoidettava myös loppuvuoden ajan. Ilmeisenä vaarana on että maakunnat käyttävät liikaa rahaa, koska ne voivat sälyttää osan menoistaan valtion eli muiden maakuntien asukkaiden maksettaviksi.

Verotusoikeuden puuttuminen on erikoista myös hajautetusta palvelutuotannosta koituvien hyötyjen näkökulmasta. Julkisen palvelutuotannon alueellinen hajauttaminen on järkevää, jos sen avulla julkisen palvelun laatu tai taso voidaan räätälöidä alueellisten tarpeiden ja toiveiden mukaan. Räätälöinti on kuitenkin kömpelöä tilanteessa, jossa paikallistasolla ei voida päättää palveluiden lisäksi myös verorasituksesta.

Maakuntatason vero olisi parannus nykyehdotukseen, mutta kaikkea rahoitusta ei välttämättä kannata kerätä maakuntatasolla, jos maakuntien välillä on merkittäviä palvelutarve-eroja. Tässä tilanteessa voi olla järkevää, että valtio tukee maakuntia palvelutarpeen mukaan, kuten kuntien valtionosuusjärjestelmässä.

Toisaalta maakuntien verotusoikeus voi johtaa optimaalista korkeampaan verotukseen, jos myös valtio ja kunnat verottavat samaa veropohjaa. On kuitenkin epätodennäköistä että optimaalinen maakuntatason veroaste olisi nolla. Nykyistä ehdotusta parempi järjestelmä voisi olla yhdistelmä maakuntien omaa verorahoitusta ja valtionosuuksia nykyisen kuntien rahoitusrakenteen tapaan.

Janne Tukiainen Mika Kortelainen Tuukka Saarimaa

Blogi Julkiset palvelut ja paikallinen julkistalous Tiedote kannustimet kunnat kuntatalous sosiaali- ja terveyspalvelut terveydenhuolto valtionosuusjärjestelmä verotus