Suomi tukee energiasyöppöjä suuryrityksiä sadoilla miljoonilla - turhaan
Energiaveron palautuksista on tullut mittava verotuki paljon energiaa käyttäville suuryrityksille.
Valtio menettää vuosittain 200 miljoonaa euroa verotuloja saamatta rahoilleen vastinetta, sillä mikään ei osoita tuen parantaneen näiden yritysten kilpailukykyä. Yritysten kilpailukyky ei ole kiinni energiaverosta. Lisäksi tuki on ristiriidassa Suomen ilmastotavoitteiden kanssa.
Suomen energiaverotusta kiristettiin vuonna 2011. Energiaintensiivisen teollisuuden verotusta kuitenkin huojennettiin jo 2012 kilpailukyvyn turvaamiseksi. Uudistus moninkertaisti energiaveron palautuksiin oikeutettujen yritysten määrän noin kymmenestä yli 140:n yritykseen. Maksettujen palautusten arvo kasvoi samalla vajaasta 10 miljoonasta eurosta yli 200 miljoonaan euroon.
VATT:n analyysin mukaan huojennukset eivät ole parantaneet energiaintensiivisen teollisuuden kilpailukykyä. Vaikutusten puuttumista selittää se, että teollisuus maksaa muutenkin sähköstä Suomessa huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Tanskassa, Saksassa ja Britanniassa, ja että yritysten energiaverot ennen palautuksia olivat keskimäärin vain 1-2 prosenttia liikevaihdosta vuosina 2011–2014.
Analyysin perusteella verotuki ei ole ollut järkevää julkisten varojen käyttöä. VATT:n tutkijoiden mukaan verohelpotukset voitaisiinkin poistaa heikentämättä yritysten kilpailukykyä.
Energiaveronpalautusten laskutapa suosii suuria yrityksiä. Yli 95 prosenttia palautuksista päätyy kansainvälisille suuryrityksille. Toimialoista suurimman osan veronpalautuksista, yli 50 prosenttia, saa paperiteollisuus. Vuosina 2012–2014 paperiteollisuusyritykset saivat keskimäärin takaisin noin 72 prosenttia maksamistaan energiaveroista.
”Analyysimme valossa suurella osalla palautuksia saaneista yrityksistä ei ollut kilpailukykyongelmaa alun perinkään. Palautuksia saaneet olivat keskimääräistä suomalaista teollisuusyritystä tuottavampia jo ennen kuin alkoivat saada palautuksia”, erikoistutkija Saara Tamminen kertoo.
Kyse ei ole vain julkisten varojen käytöstä. Paljon energiaa käyttävien yritysten verohuojennukset ovat ristiriidassa Suomen ilmastotavoitteiden kanssa, sillä verotuki vesittää yritysten kannustimet etsiä vähäpäästöisiä ratkaisuja ja parantaa energiatehokkuuttaan.
Valtio tukee energiasyöppöä teollisuutta muillakin tavoin. Alennetun sähköveron mukainen verotuki teollisuudelle on noin 400 miljoonaa euroa vuodessa, VATT huomauttaa.
”Turhan energiaveron palautuksen poisto tasapainottaisi julkista taloutta ja mahdollistaisi esimerkiksi ansiotuloverotuksen keventämisen”, Tamminen ehdottaa.
Lisätiedot:
Erikoistutkija Saara Tamminen
Erikoistutkija Kimmo Ollikka, puh. 0295 519 437, kimmo.ollikka (at) vatt.fi
Tutkimusohjaaja Marita Laukkanen, puh. 0295 519 429, marita.laukkanen (at) vatt.fi
Artikkeli:
VATT Policy Brief 2-2016: Suomen energiaverotus suosii energiaintensiivisiä suuryrityksiä
Tiedote
Tiedote
Ympäristö, energia ja ilmastopolitiikka
energiaverotus
politiikkatoimien vaikutusten arviointi
talouspolitiikka
teollisuus
verouudistukset
yritykset
yritysten kilpailukyky