Tutkijaesittely: Tutkimusprofessori Teemu Lyytikäinen
Tällä kertaa tutkijaesittelyssä on Teemu Lyytikäinen, joka nimitettiin VATT:n tutkimusprofessoriksi joulukuussa 2024. Teemu on mukana useissa tutkimusprojekteissa, jotka liittyvät muun muassa kuntatalouteen ja asumiseen. Lue lisää Teemun tekemästä tutkimuksesta.
Esittelisitkö itsesi?
Olen Teemu Lyytikäinen, tutkimusprofessori Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta (VATT). Teen tutkimusta muun muassa asuntomarkkinoista ja asuntopolitiikasta sekä paikallishallinnon rahoitusjärjestelmien vaikutuksista. Johdan myös VATT:n julkisten palvelujen ja paikallisen julkistalouden tutkimusteemaa, johon kuuluu lisäkseni neljä erittäin taitavaa erikoistutkijaa.
Tutkimukseni on enimmäkseen empiiristä. Käytän tutkimuksissani isoja tilastoaineistoja kotitalouksista ja esimerkiksi asuntokaupoista. Pyrin löytämään tutkimusasetelmia, joiden avulla voidaan luotettavasti eristää talouspolitiikan toimien vaikutus muista asiaan vaikuttavista tekijöistä. Teen myös paljon tutkimukseen perustuvia asiantuntijatehtäviä, kuten lakiesityksiä koskevia lausuntoja.
Miten päädyit VATT:iin?
Olen pitkän linjan vattilainen. Aloitin VATT:ssa harjoittelijana. Tein VATT:sa myös väitöskirjani, joka valmistui vuonna 2009. Väittelyn jälkeen työskentelin pari vuotta tutkijana London School of Economicsissa (Spatial Economics Research Centre). Aika LSE:ssä oli antoisaa, mutta palasin VATT:iin mielelläni. Hakeuduin VATT:iin, koska olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Motivoidun siitä, että tutkimuksestani on hyötyä politiikkatoimien valmistelussa ja ajankohtaisessa talouspoliittisessa keskustelussa.
Mitä tutkit parhaillaan?
Tutkin tällä hetkellä esimerkiksi voimalaitosten kiinteistöveron vaikutuksia tuulivoimarakentamiseen Suomen kunnissa ja tuulivoimaloiden vaikutuksia asuntohintoihin. Tulosten perusteella voidaan arvioida, miten voimalaitosten kiinteistöveron sisällyttäminen kuntien veropohjan tasausjärjestelmään vaikuttaisi tuulivoimarakentamiseen ja kuinka suurta haittaa tuulivoimaloista on lähialueen asukkaille. Tässä tutkimuksessa ovat mukana myös VATT:n Cristina Bratu, Marita Laukkanen ja Sander Ramboer.
Teen myös toista mielenkiintoista tutkimusta Helsingin yliopiston Risto Hurmerannan kanssa tappioaversiosta asuntomarkkinoilla. Tutkimme miten omistusasujien asunnon arvon laskeminen heidän aiemmin maksamansa ostohinnan alle vaikuttaa muuttamiseen ja asuntokauppoihin. Tutkimme työssäkäyntialueiden sisäisiä ja välisiä muuttoja erikseen, jolloin tulokset kertovat, jumiuttaako myyntitappion välttely työvoiman alueellista liikkuvuutta vai pelkästään alueen sisäisiä asunnon vaihtoja.
Lisäksi julkaisimme vuoden vaihteessa Sander Ramboerin ja Aalto-yliopiston Max Toikan kanssa työpaperin, jossa tarkastelimme vuonna 2015 toteutetun valtionosuuksien uudistuksen vaikutuksia kuntien talouspolitiikkaan sekä muuttoliikkeeseen ja työpaikkamääriin. Tulosten perusteella voi ennakoida nyt käynnissä olevan valtionosuusuudistuksen vaikutuksia. Tutkimus on tällä hetkellä arvioitavana hyvässä tiedelehdessä – toivomme arvioitsijoidenkin pitävän sitä laadukkaana ja tärkeänä.
Millaisissa tutkimushankkeissa työskentelet tulevaisuudessa?
Teen myös jatkossa tutkimusta asuntopolitiikan vaikutuksista. Asumisen verojen, tukien ja sääntelytoimien vaikutuksista tiedetään jo aika paljon minun ja kollegoideni tutkimusten perusteella. Vielä on kuitenkin paljon katvealueita ja tarkennettavaa. Myös kuntien ja hyvinvointialueiden talous ja rahoitusjärjestelmät kiinnostavat edelleen.
Mihin yhteiskunnalliseen kysymykseen haluaisit vastauksen juuri nyt?
Kaupunkitaloustieteessä iso ja haastava kysymys ovat kaupungin koosta ja tiheydestä aiheutuvat tuottavuushyödyt, eli niin sanotut kasautumisedut. Teimme Cristina Bratun kanssa Talouspolitiikan arviointineuvostolle raportin, jossa arvioitiin kasautumisetuja tarkastelemalla samankaltaisten yksityisen sektorin työntekijöiden alueellisia palkkaeroja.
Kyseessä on luotettavin analyysi aiheesta suomalaisella datalla, mutta siinä on silti mahdollisia virhelähteitä. Haluaisinkin tietää varman vastauksen siihen, kuinka merkittävästi kaupunkien koko ja tiheys vaikuttavat tuottavuuteen ja talouskasvuun. Varman vastauksen saamiseksi Suomi pitäisi monistaa ja eri versioihin tehdä erilaisia muutoksia väestön ja työpaikkojen sijaintiin. Kuitenkin toistaiseksi tässä asiassa joudutaan sietämään epävarmuutta.
Teemu Lyytikäinen
Blogi
Blogit
Julkiset palvelut ja paikallinen julkistalous
asuntomarkkinat