Muuttaako koronakriisi sitä, mitä julkinen sektori taloudessa hoitaa?

15.4.2020 Blogi Kaisa Kotakorpi

Julkisella sektorilla on kolme tehtävää, joiden kaikkien merkitys kasvaa koronakriisin hoidon yhteydessä. Suomen julkinen talous kestää sen, kirjoittaa Kaisa Kotakorpi.

Miten koronakriisi muuttaa julkisen vallan roolia taloudessa ja yhteiskunnassa, lyhyellä ja pitkällä aikavälillä? Vastausta voidaan jäsentää julkisen sektorin tehtävien kautta: mitä ovat ne asiat, joita julkisen sektorin on ylipäätään syytä taloudessa hoitaa? Aiheuttaako koronakriisi näihin muutoksia?

Taloustieteilijä Richard Musgraven mukaan julkisella sektorilla on kolme tehtävää. Ensinnäkin, julkinen sektori voi tehdä korjaavia toimenpiteitä silloin, kun markkinat epäonnistuvat hyvinvointia lisäävien palveluiden tuottamisessa. Tällöin julkinen sektori voi osaltaan huolehtia resurssien tehokkaasta allokaatiosta taloudessa (nk. allokaatiotehtävä). Keskeinen esimerkki on sosiaalivakuutus: kun markkinat eivät tarjoa esimerkiksi työttömyys- tai sairausvakuutusta kaikille, julkisen sektorin kannattaa ne tarjota. Monia markkinavääristymiä julkinen sektori korjaa myös sääntelyn keinoin.

Toisekseen, vaikka markkinat toimisivat tehokkaasti, ne saattavat aiheuttaa merkittävää eriarvoisuutta. Mikäli eriarvoistumista ei pidetä hyväksyttävänä, julkisella sektorilla on rooli hyvinvointierojen tasaajana (nk. tulonjakotehtävä).

Kolmanneksi, julkinen sektori voi pyrkiä aktiivisen talouspolitiikan avulla tasapainottamaan talouden suhdannevaihteluita: kun taloudessa menee huonosti, julkisia menoja voidaan lisätä tai verotusta alentaa, jotta heikosta tilanteesta päästäisiin nopeammin yli.

Miten koronakriisi vaikuttaa näihin kolmeen tehtävään?

Koronakriisi tekee yhteiskunnan keskeisimmät toiminnot näkyväksi

Allokaatiotehtävän näkökulmasta koronakriisi eroaa aiemmista talouskriiseistä. Esimerkiksi finanssikriisin keskeinen syy oli rahoitussektorin sääntelyn epäonnistuminen – ja tällöin ilmiselvä johtopäätös oli tarve lisätä sääntelyä.

Koronakriisin alkusyy ei liity talouden rakenteisiin, joten samantyyppistä selvää pysyvää sääntelytarpeen kasvua siitä ei näytä aiheutuvan. Kriisin seurausten hoitoon markkinoiden toiminta – tai toimimattomuus – toki vaikuttaa. Esimerkiksi yritysten tukeminen on perusteltua kriisitilanteessa, jossa yksityiset rahoitusmarkkinat eivät välttämättä tarjoa riittäviä keinoja.

Kauaskantoisempia vaikutuksia voi olla sillä, jos koronakriisi muuttaa suhtautumista julkisen vallan rooliin.

Koronakriisi tekee hyvin näkyväksi joidenkin julkisen sektorin toimintojen keskeisen aseman yhteiskunnassa. Kun poikkeustoimien käyttöönoton yhteydessä listattiin yhteiskunnan kannalta keskeisiä aloja, listalla olivat esimerkiksi terveydenhuolto, hoivapalvelut, pelastustoimi, poliisi ja valtionhallinto.

Erityisesti terveydenhuollon toiminta on tietysti kriisitilanteessa elintärkeää. Yhdysvalloissa, joka on ainoa OECD-maa, jossa ei ole kattavaa julkista sairausvakuutusta, ilman vakuutusta olevien tilanne on herättänyt huolta. Toisaalta koronaviruksen kanssa ovat olleet suurissa vaikeuksissa myös monet Euroopan maat, joiden terveydenhuoltojärjestelmällä on enemmän yhtäläisyyksiä Suomen järjestelmän kanssa (terveyhdenhuoltomenojen BKT-osuudella ja julkisen sektorin osuudella mitattuna). Julkisella vallalla on väistämättä rooli terveydenhuollon järjestämisessä, organisoinnissa, ja mahdollisiin kriiseihin varautumisessa. Vasta paljon myöhemmin voidaan ehkä sanoa, mikä on ollut terveydenhuollon rakenteiden merkitys epidemian hillitsemisessä.

Osa perheistäkin tarvitsee jälleenrakentamista kriisin jälkeen

Entä miten koronakriisi vaikuttaa julkisen vallan tulonjakotehtävään? Koronakriisi todennäköisesti aiheuttaa merkittävää eriarvoistumista. Koulunkäynnin keskeytyessä etäopetuksen puutteista kärsivät erityisesti heikommassa asemassa olevat lapset, joilla on oppimisvaikeuksia tai oman toiminnan ohjauksen puutteita, tai vanhempien tuki on puutteellista. Ongelmissa olevien perheiden lapsilta katoaa koulun tarjoama luontainen turvaverkko.

Kun eriarvoisuus kasvaa, julkisen sektorin rooli sen lievittämisessä korostuu. Huono-osaisuuden syvenemisen vaikutukset voivat olla pitkäkestoisia. Talouskriisi voi johtaa pitkittyneeseen työttömyyteen ja hyvinvoinnin laskuun. Lasten lyhytkestoisellakin kaltoinkohtelulla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia: esimerkiksi väkivallan kohtaaminen ennustaa tulevaisuudessa pärjäämistä. Yleisemminkin varhaisten elinvuosien olosuhteilla on keskeinen merkitys lasten tulevaisuuden kannalta.

Yritysten tukemisesta kriisin yhteydessä on sovittu – entä systemaattinen tuki perheille, tai opettajan tavoittamattomiin kadonneille lapsille? Samaan tapaan kuin yritykset voivat ajautua konkurssiin, myös perheitä voi hajota vaikean tilanteen seurauksena, ja perheen jälleenrakennus kriisin jälkeen voi olla haastavaa.

Aktiiviset toimet tärkeitä, jotta kriisi ei pitkity

Julkisen sektorin kolmas tehtävä liittyy talouden suhdanteiden tasapainottamiseen makrotasolla. Hyvinvointivaltio tasoittaa suhdanteita jo pelkällä olemassaolollaan, kun nk. automaattiset vakauttajat pehmentävät laskusuhdannetta esim. työttömyys- ja sosiaaliturvamenojen lisääntyessä.

Myös aktiiviset toimet ovat nyt tärkeitä, jotta kriisi ei pitkity ja kauaskantoisilta vaikutuksilta vältyttäisiin. Yleisesti aktiiviset toimet ovat haastavia, koska suhdannekäänteiden ennustaminen on vaikeaa ja toimet vaikuttavat viiveellä. Nyt tilanne on poikkeuksellinen ja on tietysti selvää, että käsillä on mittava talouskriisi.

Perheitä ja yrityksiä auttavilla toimilla mittavat hyödyt, mutta todennäköisesti juuri nyt verrattain alhaiset kustannukset

Talouskriisien yhteydessä usein kysytään, onko meillä enää varaa mittavaan julkiseen sektoriin. Toisaalta on niin, että vaikeassa tilanteessa julkisen sektorin rooli korostuu: kaikkien kolmen julkisen sektorin tehtävän merkitys kasvaa koronakriisin hoidon yhteydessä, ja erityisesti eriarvoisuuden kasvu saattaa kasvattaa julkisen vallan merkitystä pidemmälläkin aikavälillä.

Onko meillä siis varaa tähän kaikkeen?

Kriisistä toipuminen voi olla nopeaa, jos rajoitustoimet eivät kestä kovin kauaa, ja väliaikaiset tukitoimet kohdistuvat oikein eivätkä ongelmat ehdi muuttua rakenteelliseksi. Taloudessa on varmasti paljon patoutunutta kysyntää, joka purkautuu, kun rajoitukset purkautuvat. Talouden nopea toipuminen edellyttää mm. sitä, että isoja yrityksiä ei ajaudu konkurssiin. Tärkeää on myös löytää tautiin rokote nopeasti, ettei epävarmuus mahdollisesta uudesta epidemiasta jää haittamaan elpymistä.

Toimilla, jotka auttavat perheitä ja yrityksiä pääsemään vaikean ajan yli, on koronakriisin yhteydessä mittavat hyödyt, mutta todennäköisesti myös suhteellisen alhaiset kustannukset: julkisen sektorin antaman vakuutuksen kustannukset ovat matalammat, jos voidaan suurella luottamuksella todeta, että vaikeudet johtuvat nimenomaan koronakriisistä. Tällöin kyseessä on varmasti talouden toimijoiden omista toimista riippumaton, eksogeeninen shokki, jonka vaikutusten pehmentäminen ei kannusta esimerkiksi ylimääräiseen riskinottoon tulevaisuudessa.

Entä kestävyysvaje ja julkisen talouden vakauttaminen?

Lyhyellä aikavälillä esim. EU:sta tuleva finanssipolitiikan sääntely antaa liikkumavaraa poikkeustilanteiden hoitamiseen. Pidemmällä aikavälillä tärkeä havainto on, että yhden vuoden isollakaan menolisäyksellä ei ole merkittävää vaikutusta julkisen talouden kestävyysvajeeseen. Julkisen talouden tasapainottamisen tarve säilyy siis jatkossa suurin piirtein ennallaan, jos kriisi ei pitkity. Lyhyen aikavälin talouspoliittisista tavoitteista joudutaan tinkimään, mutta hyvän verojärjestelmän ja julkisen sektorin menorakenteen periaatteet eivät muutu kriisin vuoksi.

Kaisa Kotakorpi

Blogi Sosiaaliturva Sosiaaliturva, verotus ja tulonjako Tiedote Tulonjako ja eriarvoisuus eriarvoisuus finanssipolitiikka hyvinvointi julkinen talous julkiset palvelut kestävyysvaje koronavirus sosiaali- ja terveyspalvelut sosiaaliturva talouspolitiikka terveydenhuolto yritykset