Luontokato ei näy talouspolitiikan valmistelun mittareissa
18.2.2021 Blogi Anni Huhtala (VATT)
Dasguptan raportin pääviesti on, ettei talous ole irrallaan luonnosta. Ihmisten, kotitalouksien ja yritysten toiminta rakentuu pääomavarantojen varaan. Ongelmia seuraa siitä, että luontoa ei ole nähty pääomana, varallisuutena ja vaurauden lähteenä, samalla tavoin kuin inhimillistä ja tuotannollista pääomaa.
Iso-Britannian valtiovarainministeriö tilasi raportin ”luonnon monimuotoisuuden taloustieteestä” arvostetulta taloustieteilijältä, Cambridgen yliopiston emeritusprofessori Sir Partha Dasguptalta pari vuotta sitten.
Nyt valmistuneen ”Dasguptan raportin” pääviesti on, ettei talous ole irrallaan luonnosta. Ihmisten, kotitalouksien ja yritysten toiminta rakentuu pääomavarantojen varaan. Ongelmia seuraa siitä, että luontoa ei ole nähty pääomana, varallisuutena ja vaurauden lähteenä, samalla tavoin kuin inhimillistä ja tuotannollista pääomaa. Siksi taloudellinen toiminta on jo johtanut luonnon kantokyvyn ylittämiseen, ja luonnonvarojen ja luonnon ekosysteemipalveluiden kestämättömään kulutukseen.
Luontokadon vaarallisuus jää taloudessa havaitsematta osin siksi, että luonnon ekosysteemipalveluiden arvo ei näy markkinahinnoissa. Myöskään luontopääoman varallisuusarvo tai sen muutokset eivät näy tilinpäätöksissä, investointien kannattavuuslaskelmissa saati kansantalouden tilinpidossa. Tähän Dasguptan raportissa halutaan muutos. Näkymätön arvo on saatava näkyviin kaikessa taloudellisessa päätöksenteossa. Olivatpa kyseessä sitten arkipäivän kaupankäynti, finanssisijoitukset, rakennushankkeet tai maankäyttö, taloudellisen toiminnan seuraukset luonnon kantokyvylle tulisi ottaa huomioon. Olisi luovuttava sellaisista kaupoista ja hankkeista, joiden seuraukset luonnolle olisivat hyvin haitallisia, jos haittoja ei voida riittävästi lieventää tai korjata.
Raportti on jo saanut osakseen kritiikkiä. Yhtäältä on kysytty, eikö taloudella - tai taloustieteellä - ole mitään rajaa: pitääkö luonnon varallisuusarvokin mitata rahassa viimeistä eläinlajia myöten? Toisaalta on epäilty, onko luonnon monimuotoisuuden hupeneminen osoitettu oikeilla mittareilla – eikö joillakin mittareilla lajikato näyttäisi pysähtyneen?
Jos malttaa lukea Dasguptan raportin, huomaa, että mittaamisen vaikeuteen kiinnitetään paljon huomiota ja pyritään osoittamaan, etteivät mittausvaikeudet voi olla syy siihen, että mittaaminen ja indikaattorit unohdetaan, eikä talouden vääristynyttä päätöksentekoa pyritä korjaamaan myös talouspolitiikalla.
Kriittisissä arvioissa ei ehkä ole ymmärretty, kuinka radikaalia kritiikkiä Dasguptan raportti esittää mittareihin, joilla talouden kehitystä on tavattu kuvata ja joiden perusta on talousteoreettisissa kasvumalleissa. Dasgupta ehdottaa, että talouden tuotantoa kuvaavaan tuotantofunktioon tulisi sisällyttää myös luontopääoma, luonnonvaravaranto. Ajatus ei ole uusi, sillä perinteiseen Solowin kasvumalliin tällaisia laajennuksia on tehty jo 1970-lvulla. Sen sijaan oletus, että luonnon monimuotoisuus vaikuttaa talouden kokonaistuottavuuteen, asettaa talouskasvun kestävyyden mittaamisen koetukselle.
Dasgupta itse asiassa kritisoi toisen arvostetun taloustieteilijän, kollegansa Sir Nicholas Sternin ilmastoraporttia talouskasvun mallinnuksen osalta. Vuoden 2006 Sternin raportissa korostuu, että luonnon kuormittamisen ongelmat ovat ratkaistavissa teknologian avulla. Kunhan saadaan yhdelle päästölle, hiilidioksidille, hinta, ilmastonmuutos voidaan saada hallintaan ja talous voi jatkaa kasvuaan rajatta. Dasguptan mukaan luonnon monimuotoisuuden suojelu ja ilmansaasteiden ja muun kuormituksen hillintä eivät onnistu yksistään teknologisen kehityksen avulla.
Dasgupta ehdottaa luonnonvarojen ja ekosysteemipalveluiden sisällyttämistä talouden makromalleihin. Samaan tapaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kuvataan nykyään talouden ja ympäristön yhdistävissä arviointimalleissa.
On selvää, että luontopääoman mallintaminen on vaikeaa. Yhtä lailla vaikeaa on osoittaa, miten ihmistyövoimalla tai tuotannollisella pääomalla (kuten koneilla ja laitteilla, rakennuksilla) voidaan korvata luontopääomaa kansantalouden tuotannossa. Ja jos luonnon monimuotoisuus vaikuttaa myös talouden kokonaistuottavuuteen – kuuluisaan Solowin residuaaliin – miten tämä tulisi kasvulaskennassa ottaa huomioon? Mistä työn tuottavuuden nykyinen mittaustapa tarkkaan ottaen kertoo?
Dasguptan analyysikehikossa taloustieteilijän on helppo ymmärtää luontokadon mekanismit. Mutta luonnon monimuotoisuuden tekeminen näkyväksi poliittisessa päätöksenteossa on paljon hankalampaa. Luontokato on sekä paikallinen että globaali ongelma, ja talouspolitiikasta puuttuvat mittarit, joita kansantaloudellisessa päätöksenteossa ja politiikkatoimien suunnittelussa voitaisiin hyödyntää.
Dasgupta havainnollistaa ongelman vakavuutta YK:n Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteilla. Kukaan ei ole osoittanut, että elämä maapallolla olisi luonnon kantokyvyn kannalta kestävää, jos kestävyystavoitteet saavutetaan. Päinvastoin. Jos ihmiskunta jo nykyisellään käyttää luonnonvaroja ja hävittää jätteitä luontoon yli puolentoista maapallon kestävän tuotannon verran, luonnon kantokyky tuskin kestää YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.
Dasguptan raportin vastaanotti Iso-Britannian nykyinen pääministeri Boris Johnson. Luontokadon odotetaan nousevan kansainvälisen politiikan kärkiaiheeksi, kun globaalia politiikkaa linjataan seuraavissa ilmasto- ja biodiversiteettisopimusneuvotteluissa. On varmaa, että luontokadon taloudelliset vaikutukset kiinnostavat kansainvälistä yhteisöä. Suomessakin kannattaa perehtyä raporttiin, ja ottaa sen viesti vakavasti talouspolitiikan valmistelussa.
Anni Huhtala
Blogi
Blogit
Energia, ilmasto ja ympäristö
Ympäristö, energia ja ilmastopolitiikka
kansainväliset ympäristösopimukset
kasvuteoriat
luonnonvarat
luonnonvarataloustiede
talouskasvu
talouskasvu ja ympäristö
ympäristö
ympäristö- ja luonnonvarapolitiikka
ympäristöpolitiikan ohjauskeinot
ympäristöpolitiikka
ympäristötaloustiede
ympäristövaikutukset
