Sähkönsiirron valvonta vaikuttaa suuresti hintoihin – muutokset valvontamalliin oikean suuntaisia

19.6.2024 Blogi Mikael Collan

Sähkön siirtohinta syntyy siirtopalvelun kustannuksista ja toiminnan kohtuullisista tuotoista. Ne määritellään Energiaviraston vahvistamassa valvontamallissa. Malli on laskennallinen, eikä täysin vastaa kustannuksia – huolimatta hyvään suuntaan tehdyistä korjauksista. “Malli on yhä monimutkainen ja sen toimintaa on vaikea ymmärtää ja ennakoida”, pohtii VATT:n ylijohtaja Mikael Collan. Tämä on kaksiosaisen blogisarjan toinen osa.

Mikael Collan

Energiaviraston käyttämä verkkoyhtiöiden valvontamalli, jonka syntyvaiheita käsittelin jo edellisessä kirjoituksessani, vaikuttaa olennaisesti sähkönsiirron kuluttajahintaan.

On huomattava, että sähköverkkopalveluiden hinnoittelun menetelmiä (eli tässä tapauksessa valvontamallia) laatiessaan Energiavirasto on velvoitettu soveltamaan EU:n sähkömarkkina-asetusta suoraan. Koska asetus ei ole sisältövaatimuksiltaan eksakti, vaan monilta osin löyhästi muotoiltu, se jättää Energiavirastolle laajan harkintavallan päättää, miten asetuksen vaatimuksia Suomessa tulkitaan ja sovelletaan.

Energiaviraston tulkinta kuvastuu kulloinkin voimassa olevassa valvontamallissa. Mallissa on tehty tulkintoja, jotka vaikuttavat yhtiöiden tuottotasoihin ja kuluttajahintoihin, muun muassa vieraan pääoman kustannuksista ja verkkopääoman arvostuksista.

Verkkoyhtiöiden rahoitusrakenne vaihtelee

Yksi valvontamallin sisältämä vahva yksinkertaistus on, että kaikilla verkkoyhtiöillä olisi sama rahoitusrakenne sen pääoman osalta, jolle kohdistuvia kuluja lasketaan, ja jotka yhtiöt saavat tuottoinaan asiakkailtaan laskuttaa. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että kaikille yhtiöille käytetään samaa sallitun kohtuullisen tuoton prosenttia. Yritykset voivat vaikuttaa “käteen jäävän” absoluuttisen tuottonsa määrään muuttamalla rahoitusrakennettaan. Korkojen ollessa alhaalla vahvasti velkavivutetuille yhtiöille jää enemmän käteen. Vastapainona on muun muassa korkoriski, joka vivutuksesta syntyy.

Verkkoyhtiöiden kolmevuotinen nykyinen valvontakausi käynnistyi vuoden 2024 alussa. Edellisillä valvontakausilla (2016–2019 ja 2020–2023) valvontamallissa oletettiin, että kaikilla yhtiöillä olisi 60 prosenttia omaa pääomaa ja 40 prosenttia korollista vierasta pääomaa. Todellisuus vaihtelee kuitenkin laidasta laitaan. Moni yhtiö on vahvasti omalla pääomalla rahoitettu, mutta toisaalta mukana on myös yhtiöitä, jotka ovat rahoittaneet toimintansa vahvalla velkavivulla.

Energiaviraston itse julkaisemista tiedoista kuitenkin ilmenee, että yleisesti ottaen alalla on käytetty vähemmän omaa kuin vierasta pääomaa – eli todellinen kuva yhtiöiden rahoitusrakenteesta on päinvastainen kuin se, jota mallissa on käytetty.

Tämä, kuten monet muutkin, tuottotason määrittelyssä käytetty oletus siis eroaa olennaisesti todellisuudesta, minkä vuoksi kustannusvastaavuus ei täysin toteudu. Mielenkiintoista kyllä, aiemmissa Energiaviraston dokumenteissa on esitetty näkemys, että kyseinen 60/40 rahoitusrakenne olisi jollakin tavalla alalle ”optimaalinen” eli paras mahdollinen – tämä lienee perustunut erään konsulttiyrityksen tekemään selvitykseen asiasta. Mitään rahoituksen teorian kannalta relevantteja perusteluja optimaalisuudelle ei voitane esittää. Vuoden alusta voimaan tulleessa uudessa valvontamallissa rahoitusrakennetta on muutettu todellisuutta paremmin vastaavaan suuntaan.

Kun korot ovat lähteneet nousuun, on raskaimmin velkaisten yhtiöiden korkokustannus noussut vaihtuvakorkoisissa lainoissa. Vieraan korollisen pääoman kustannuksia, eli korkoja, ei laskuteta valvontamallissa sellaisenaan kustannusvastaavasti asiakkailta, vaan kustannukset arvioidaan laskennallisesti. Tämä saattaa johtaa siihen, että raskaimmin velkaisten yhtiöiden kannattavuus heikkenee. Kustannusvastaava kohtuullisten korkokustannusten “läpilaskutukseen” perustuva valvontamalli suojelisi yhtiöitä korkoriskeiltä.

Verkkopääoman arvostus jäädytettiin

Nykyiselle valvontakaudelle valvontamalliin tuli joitakin muutoksia, joiden pääpainon voidaan sanoa olevan verkkopääoman arvostuksen jäädyttämisessä.

Kysymys on valvontamallissa käytetystä verkon arvon määrityksestä ja siitä, että jatkossa verkkopääoman arvo ei päivittyisi yhä uudelleen, vaan se jäädytettäisiin edellisen valvontakauden lopun arvoon, ja uudemmat investoinnit lisättäisiin pääomaan aina toteutuneen vuoden hintatasossa.

Näin uusien investointien kohtuullisen tuoton laskennassa käytetyn verkkopääoman muodostuminen tapahtuisi kustannusvastaavammin kuin aiemmin, vaikka menneinä vuosina tapahtunut hintojen nousu jäisi yhä ”kummittelemaan” vuosikymmeniksi. Tämä muutos on omiaan pitkällä tähtäimellä hidastamaan sähkön siirtohintojen nousua, ja vaikuttaa verkkoyhtiöiden tuottoja laskevasti. Muutos vaikuttaa hitaasti, mikä antaa yhtiöille mahdollisuuden varautua niihin ajoissa.

Kuten yllä jo todettiin, myös aiemmasta ”optimaalisesta” pääomarakenteeseen liittyvästä oletuksesta on liikahdettu enemmän alan todellisuutta vastaavan rahoitusrakenteen suuntaan. Tämä muutos ei kuitenkaan olennaisesti vaikuta itse tuottoprosenttiin, koska mallissa muutos lähes kokonaan kompensoituu muiden tekijöiden muutoksella.

Verkkoyhtiöiden arvot muutoksessa

Muutoksilla on vaikutusta siirtoyhtiöiden laskennalliseen arvoon, nimittäin kun pitkän aikavälin tuotto-odotukset muuttuvat, heijastuu muutos nykyhetken arvoon. Nyt siis samojen yhtiöiden, joiden arvo nousi “paperilla” erittäin voimakkaasti vuodesta 2015 vuoteen 2016, arvon voidaan katsoa vastaavasti “paperilla” laskevan.

Kun kysymyksessä on valvonnan alainen monopoliliiketoiminta, vaikuttavat valvonnassa käytetyn mallin muutokset suoraan yhtiöiden laskennalliseen arvoon. Muutosten jälkeenkin yhtiöt saavat kerätä asiakkailtaan kaikki verkkopalveluliiketoiminnasta koituneet kustannuksensa ja kohtuullisen tuoton niiden päälle – toiminnan perusteet eivät siis olennaisesti muutu, vaikka suurimman mahdollisen euromääräisen voiton määrä pitkässä juoksussa laskeekin.

Kuten yllä luetusta voi havaita, käytetty malli on aikamoinen sillisalaatti ja sen ymmärtäminen ja mahdollisten muutosten vaikutukset maallikolle aikamoinen haaste. Tämä ei tietysti ole erityisen kiitollinen asia, koska selvyys ja yksinkertaisuus olisi asiasta keskustelemisen kannalta hyödyllistä.

Monimutkainen malli, jonka toimintaa on vaikeaa ymmärtää ja ennakoida, ei ole omiaan luomaan luottamusta mallin toimivuuteen tai sen yhteensopivuuteen energiamarkkina-asetuksen vaatimusten kanssa. Yksinkertaisempi ja kustannusvastaavampi malli olisi selkeämpi ja pitkällä tähtäimellä nähdäkseni myös parempi kaikille osapuolille.

Oikeudellinen vaikuttaminen epätasapainossa

Olemme saaneet lukea, että verkkoyhtiöt ovat vieneet valvontamallin muutokset markkinaoikeuteen. Yhtiöillä on tämä oikeustie käytettävissään silloin, kun ne ovat tyytymättömiä Energiaviraston valvontamallia koskeviin päätöksiin. Mielenkiintoista kyllä, sähkönsiirtopalvelujen käyttäjillä tai heidän mahdollisilla kollektiivisilla edustajillaan ei vastaavaa valitustietä ole.

Meillä on siis eri sidosryhmiä eri tavoin kohteleva tilanne oikeudellisessa vaikuttamisessa liittyen Energiaviraston valvontapäätöksiin, jotka puolestaan vaikuttavat voimakkaasti sähkönsiirtopalvelujen hintaan. Ainoa tapa vaikuttaa päätöksiin, joka kuluttajilla on käytössään, on tehdä kantelu Euroopan komissioon.

Tämä on tietysti valitettavaa, sillä epätasaiset oikeudelliset vaikutusmahdollisuudet ovat omiaan aiheuttamaan tyytymättömyyttä ja luomaan mielikuvaa siitä, että monopoliasemassa olevilla siirtoyhtiöllä on etuoikeuksia suhteessa kuluttajiin. Olisi tärkeää, että tasapainoista sidosryhmätyöskentelyä, kuten kuluttajien mukaan ottamista alan kehitystä käsitteleviin työryhmiin, painotettaisiin jatkossa vahvasti. Näin erityisesti siksi, että lainsäädäntö ei anna kuluttajille tällä hetkellä yhtäläisiä vaikuttamismahdollisuuksia.

Verkkoyhtiöiden tuleva menestys osoittaa paljon

Historia tullee näyttämään, miten verkkoyhtiöt menestyvät, ja millaisia villoja niiden valvontamallin muutokseen esittämien väitteiden taustalta löytyy. Muutama yhtiö on maalaillut julkisuudessa kuvaa siitä, että ne eivät enää kykenisi tekemään tarpeellisia investointeja siirtoverkkoon. Kun asioita lähdetään tarkemmin tutkimaan, saattaa kuitenkin löytyä selkeitä syitä sille, miksi tietyillä jakeluverkkoyhtiöillä on vaikeuksia investoida – jos vaikeuksia ylipäätään on.

Mahdollisten investointivaikeuksien syynä saattavat olla korkeat korollisen vieraan pääoman kustannukset, jotka ovat syntyneet korkeasta velkaisuusasteesta. Tällöin taustalla on yhtiöiden taloudellisten riskien hallinta, ei niinkään valvontamalli. Energiavirastolla on vastuu olla perillä näistä asioista, ja valvojana sen on tarvittaessa puututtava myös verkkoyhtiöiden riskien hallintaan.

Tulevaisuudessa on nähtävissä tiettyjä riskejä, jotka koskettavat suomalaisia jakeluverkkoyhtiöitä. Näitä ovat muun muassa maan sisällä tapahtuva muuttoliike ja harvemmin asutettujen alueiden väestön muutospaine. Siirtoverkkojen käyttäjämäärä saattaa pienentyä jatkossa nopeastikin, mikä asettaa koviakin paineita näiden verkkojen siirtohintojen nousulle. Miten yhtiöt ja Energiavirasto vastaavat tällaisiin tilanteisiin, on vielä näkemättä.

Suomi satsaa vihreään siirtymään muun Euroopan mukana. Verkkoyhtiöiden rooli muutoksessa on nähty mahdollistajana ja verkkojen merkitys koettu suurena. Siellä, missä sähköenergian pientuotanto – esimerkiksi yksityiset tuulivoimalat ja aurinkovoima – yleistyvät, voi kuitenkin syntyä konflikteja, sillä verkkoyhtiöiden ja tuottajien edut eivät välttämättä mene yksiin. Kun niin sanottujen energiayhteisöjen lukumäärä alkaa nousta, tuleekin tärkeäksi tehdä pelisäännöt selväksi tavalla, joka mahdollistaa, eikä estä, kehitystä. Näiden linjanvetojen merkitys suomalaiselle piensähköntuotannolle tulee olemaan merkittävä.

Entä miten sähkön siirtohinta tulevaisuudessa kehittyy? Pitkällä aikavälillä ennustan hinnan maltillista laskua.

Lue täältä kaksiosaisen blogisarjan ensimmäinen osa Sähkönsiirrossa on kyse sadoista miljoonista euroista (22.4.2024).

Julkaisuja aiheesta:

Collan, Mikael; Huhta, Kaisa; Järventausta, Pertti; Liski, Matti (2022): Kustannusvastaavuus ja tasapainoiset vaikuttamismahdollisuudet tärkeitä sähkönsiirrossa. VATT Muistiot 68.

Työ- ja elinkeinoministeriö (2022): Akateeminen työryhmä sähkönsiirron ja -jakelun tariffien laskentamenetelmistä, työryhmän lausunto Energiavirastolle.

Mikael Collan

Blogi Blogit VATT energia investoinnit siirtohinta siirtoyhtiöt sähkö sähkömarkkinat sähkömarkkinoiden rakenne sähkönsiirto valvontamalli verkkoyhtiöt