Kielletty kaupunki

18.9.2015 Blogi Tuukka Saarimaa

Kirjoitimme keväällä raportin verotuksen ja valtionosuuksien vaikutuksista alueelliseen väestörakenteeseen. Tuloksena oli, että verotus yhdessä valtionosuusjärjestelmän tiettyjen erien kanssa kannustaa asumaan syrjäseuduilla.

Useissa maakuntalehtien pääkirjoituksissa reagoitiin analyysiin voimakkaasti: Tutkijat haluavat tyhjentää maaseudun! Erityisesti taloustieteilijän kylmää sydäntä lämmitti Kainuun Sanomien sanoilla leikittelevä ote.

Kirjoitimme vastineeksi, että ihmiset saavat asua, ihan missä itse haluavat. Valitettavasti olimme täysin väärässä. Onkin nimittäin niin, että ihmiset eivät todellakaan saa asua siellä, missä haluavat. Kyseessä ei ole itsestään selvä toteamus tyyliin: et voi mennä asumaan jonkun muun kotiin ilman lupaa. Sen sijaan kyse on Helsingin kaupungin, tai tulkinnasta riippuen, Ympäristökeskuksen sääntelypolitiikasta.

Kaupunki on nimittäin kieltänyt Mannerheimintie 102:ssa sijaitsevan Finnairin entisen pääkonttorin muuntamisen asuinkäyttöön. Syynä on se, että se on sääntelijän mielestä liian huonolaatuinen liikenteen melun ja ilmansaasteiden vuoksi. Todettakoon Helsinkiä vähemmän tunteville lukijoille, että Mannerheimintie 102 sijaitsee Taka-Töölössä lähellä keskustaa, hyvien liikenneyhteyksien varrella.

Päätös on kummallinen useastakin syystä. Jokainen taloustiedettä opiskellut tietää, että tuotteen laadulla on yhteys tuotteen hintaan. Jos asunnonostajat ymmärtävät, että vilkasliikenteisen kadun vieressä on melua, he ovat valmiita maksamaan asunnoista vähemmän. Jos kaksi asuntoa on muuten täysin samanlaisia, mutta toisessa liikenteen melu on kovempi, niin tämän meluisamman asunnon hinta on alhaisempi. Meluisan ja hiljaisen asunnon hintaero muodostuu juuri sen suuruiseksi, että asunnon ostajien kannalta on yhdentekevää kummassa asunnossa he asuvat. Kyseessä ei pelkkä teoreettinen pohdinta, vaan tulos on osoitettu kymmenissä empiirisissä tutkimuksissa.

Ilman taloustieteellistä koulutustakin voisi kysyä, ketä tässä suojellaan. Jos katsotaan naapuritalojen hintoja esimerkiksi Ympäristöministeriön Asuntojen hintatiedot -palvelusta, niin ei ainakaan yhteiskunnan huono-osaisia. Viimeisten 12 kuukauden aikana tehtyjen kauppojen keskineliöhinta kyseisellä alueella on nimittäin yli 5000 euroa. Esimerkiksi neljän huoneen asunnosta kukkaro kevenee ainakin puolen miljoonan euron verran. Vastaremontoidussa rakennuksessa hinnat olisivat todennäköisesti tätäkin korkeammat.

Ihmiset, jotka päätyisivät asumaan nyt kiellettyyn rakennukseen, olisivatkin hyvin toimeentulevia ja varmasti järkeviä ihmisiä. He eivät ole ihmisiä, joita julkisen sektorin täytyy suojella heiltä itseltään.

Ehkä ilmeisin kummastuksen aihe on kuitenkin se, että kaikissa kyseisen talon naapuritaloissa asuu ihmisiä. Jos sääntelijä on johdonmukainen, näissäkin taloissa ja mitä todennäköisimmin koko Helsingin keskustassa asuminen tulisi kieltää. Ken tietää, voisihan tällaisen kielletyn kaupungin perustaminen olla oikea piristysruiske Helsingin turismille.

Tuukka Saarimaa

Blogi Julkiset palvelut ja paikallinen julkistalous Tiedote aluekehitys aluepolitiikka julkinen talous kilpailukyky kunnat kuntatalous politiikan taloustiede valtionosuusjärjestelmä