Kansainvälinen rikostaloustieteen työpaja siirtyy kesälle 2021
Helsingissä järjestettävä kansainvälinen rikostaloustieteen työpaja siirtyy ensi kesälle. Kerromme vuoden 2021 suunnitelmista mahdollisimman pian.
Katajanokka 1977. Kuva: Stefan Bremer.
Odotimme kovasti tapahtuman järjestämistä Helsingissä. Valitettavasti viime aikaisten tapahtumien valossa joudumme siirtämään rikostaloustieteen työpajan kesälle 2021. Halusimme kovasti järjestää tapahtuman tänä kesänä Helsingissä ja lykkäsimme päätöksentekoa mahdollisimman pitkälle, mutta nykyisten matkustusrajoitusten ja ohjeistusten ollessa voimassa konferenssin järjestäminen turvallisesti ei ole mahdollista.
Kerromme työpajan uuden päivämäärän sekä tarkempia tietoja tapahtumasta lähiaikoina. Jos lähetit meille esitysehdotuksesi tai suunnittelit sellaisen lähettämistä, lähetä meille ehdotuksesi ensi vuonna! Ensi vuoden työpajasta on tulossa hieno tapahtuma. Sitä odotellessa jatkakaa erinomaisten rikostaloustieteen papereiden kirjoittamista meille kaikille opiksi ja hyvän päätöksenteon tueksi.
Ystävällisin terveisin,
Kristiina Huttunen, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu
Emily Nix, Etelä-Californian yliopisto
Kristiina Huttunen
Julkiset palvelut ja paikallinen julkistalous
Koulutus
Työmarkkinat
Työmarkkinat ja koulutus
Uutinen
Uutinen
rikollisuus
työn taloustiede