Jarkko Harju määräaikaiseksi tutkimusprofessoriksi VATT:lle
Valtiotieteiden tohtori (taloustiede) Jarkko Harju on nimitetty määräaikaiseksi tutkimusprofessoriksi Valtion taloudellisen tutkimuskeskukseen ajalle 1.10.2019-30.9.2020. Professuurin alana on sosiaaliturva, verotus ja tulonjako.
Aiemmin Harju on toiminut Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa tutkijana vuosina 2008-2015, erikoistutkijana vuosina 2015-2019 ja johtavana tutkijana huhtikuusta 2019 lähtien. Lisäksi Harju on ollut vierailevana tutkijana Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa 8/2017-8/2018 ja Stanfordin yliopiston talouspolitiikan tutkimuksen laitoksella (SIEPR) 1/2018-3/2018. Hän väitteli Turun yliopistosta vuonna 2013.
- Jarkko Harjulla on nuoreksi tutkijaksi erittäin vaikuttava julkaisuluettelo. Tutkimusten aihepiirit ovat poliitiikkarelevantteja ja sopivat myös erinomaisesti professuurin profiiliin. Harju täyttää kiistatta myös muut tutkimusprofessorin tehtävälle asetetut vaatimukset, sanoo tutkimusjohtaja Essi Eerola.
Jarkko Harjun aiempi tutkimus käsittelee verotuksen ja sosiaaliturvan vaikutuksia henkilöiden ja yritysten tekemiin valintoihin ja päätöksiin. Viimeaikaisissa tutkimushankkeissaan hän on tarkastellut muun muassa arvonlisäverotuksen vaikutuksia kuluttajahintoihin ja kysyntään sekä yrittäjien sosiaaliturvamaksujen vaikutuksia yritystoimintaan.
Harjun käynnissä olevat tutkimushankkeet liittyvät vahvasti yritysten käyttäytymisen ymmärtämiseen ja siihen, miten verotus ja erilaiset hallinnolliset rajat ja kustannukset vaikuttavat yritysten syntyyn ja kehitykseen yli niiden koko elinkaaren. Hän keskittyy tutkimuksessaan lisäksi siihen, miten sosiaaliturva ja verokannustimet vaikuttavat ihmisten työntarjontapäätöksiin ja hyvinvointiin. Jatkossa keskeinen teema on myös tarkastella autoilun verojen vaikutuksia autokantaan ja ajettujen ajokilometrien määrään.
Jarkko Harju
Sosiaaliturva, verotus ja tulonjako
Tiedote
Uutinen
Uutiset ja tiedotteet
VATT
VATT nimitykset