Helsinki GSE:n Tilannehuoneen tutkimus: Koronarokotteet suojaavat myös rokottamattomia perheenjäseniä
Tutkimuksen tulosten mukaan Suomessa käytössä olevat Pfizer-BioNTechin ja Modernan koronavirusrokotteet suojaavat myös rokottamattomia perheenjäseniä.
Helsinki GSE:n tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten rekisteriaineistojen avulla koronavirusrokotteen saaneiden henkilöiden perheenjäsenten tartuntariskiä. Tutkimuksen tulosten mukaan Suomessa käytössä olevat Pfizer-BioNTechin ja Modernan koronavirusrokotteet suojaavat myös rokottamattomia perheenjäseniä. Tutkimuksessa tarkasteltiin näiden mRNA-koronavirusrokotteiden yhteyttä tartuntariskiin tammi-maaliskuussa rokotetuilla terveydenhuollon työntekijöillä ja näiden rokottamattomilla perheenjäsenillään.
”Tutkimuksemme osoittaa varsin selvästi rokotteiden suojaavan myös samassa kotitaloudessa asuvia rokottamattomia aikuisia. Tulokset tukevat havaintoa, että rokotteet vähentävät tartunnan saamisen ja tartuttamisen riskiä sekä estävät jatkotartuntoja. On kuitenkin vaikea arvioida, kuinka suuren osan jatkotartunnoista rokote estää. Vain osa tartunnoista saadaan samassa kotitaloudessa asuvilta henkilöiltä”, kertoo Turun yliopiston terveystaloustieteen professori Mika Kortelainen.
”Rokotteiden epäsuoran suojavaikutuksen arviointi laajoissa rokotusohjelmissa on menetelmällisesti yksi vaikeimmista koronarokotteisiin liittyvistä tutkimuskysymyksistä. Olemme onnistuneet vastaamaan osittain tähän kysymykseen yhdistelemällä lukuisia suomalaisia rekisteriaineistoja”, kertoo tutkimusryhmän vetäjä, akatemiatutkija Lauri Sääksvuori THL:stä ja Turun yliopistosta.
Tutkimus keskittyy tarkastelemaan terveydenhuollon henkilöstöä, koska tässä ryhmässä oli erityisesti tammi-maaliskuun aikana huomattava määrä sellaisia kotitalouksia, joissa vain yksi henkilö oli saanut koronarokotteen.
Koronavirusrokotuskattavuus nousee nyt nopeasti Suomessa ja maailmalla. Rokotuskattavuuden nousun on arvioitu mahdollistavan hallitun yhteiskuntien avaamisen. Nyt tehty tutkimus lisää tietoa rokotteiden vaikutuksista rokottamattomien tartuntoihin ja tuo näin lisätietoa päätöksentekoon rajoitusten purkamisesta.
”Jatkossa tarkoituksemme on myös arvioida koronavirusrokotteen saaneiden aikuisten suojaavaa vaikutusta perheen lapsiin”, kertoo tohtorikoulutettava Jussipekka Salo Helsingin yliopistosta.
Kyseessä on vielä toistaiseksi vertaisarviomaton julkaisu. Tutkimus perustuu Helsinki GSE:n Tilannehuoneen terveystalousryhmässä tehtyyn työhön. Tutkimuksen toteutukseen on saatu tukea THL:n infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksikön tutkijoilta.
Tutkimus on luettavissa tästä linkistä: https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2021.05.27.21257896v1
Lisätietoja:
Lauri Sääksvuori
+ 358 29 5247546
[email protected]
Mika Kortelainen
+358 50 308 2642
[email protected]
VATT tutkijoista tutkimuksessa mukana olivat Mika Kortelainen, Tanja Saxell ja Markku Siikanen.
Alkuperäinen Helsinki GSE uutinen julkaistu 1.6.2021.
Tutkimus oli nostettu esiin New York Timesin rokotteiden ulkoisvaikutuksia käsittelevässä jutussa.
(Päivitetty 11.6.2021)
Markku Siikanen
Mika Kortelainen
Tanja Saxell
Helsinki GSE
Julkiset palvelut ja paikallinen julkistalous
Terveyspalvelut
Tiedote
Uutiset ja tiedotteet
kotitaloudet
terveydenhuolto