Vastuu työttömyysturvan rahoituksesta jakautuu epätasapuolisesti
Vastuu ansioturvan rahoituksesta jakautuu työnantajien kesken epätasapuolisesti suhteessa siihen, miten usein eri työnantajien palveluksesta jäädään työttömiksi. Tuoreen tutkimuksen mukaan maltillinenkin omavastuu työnantajien vakuutusmaksuissa jakaisi rahoitustaakkaa tasapuolisemmin ja voisi parantaa työnantajien kannustimia ylläpitää työllisyyttä.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan rahoittavat yhdessä työnantajat, työntekijät ja valtio. Työnantajien osuus kerätään vakuutusmaksuilla, jotka riippuvat työnantajan koosta, mutta eivät työttömyysriskistä. Tuoreessa, VATT Working Papers -sarjassa julkaistussa tutkimuksessa tarkastellaan vakuutusmaksujen ja työttömyysriskin jakautumista. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan mahdollisia omavastuumalleja, jotka perustuisivat myös työttömyysriskiin.
Tutkimuksen aineistossa on yhdistetty toistakymmentä kokonaista rekisteriaineistoa eri rekisterinpitäjiltä ja Tilastokeskukselta. Tutkimuksen tuloksien mukaan vuosina 2006–2021 puolet ansioturvasta maksettiin työttömille, joiden viimeisimmät työnantajat maksoivat alle kymmenen prosenttia työnantajien vakuutusmaksuista. Työttömyysriski ja vakuutusmaksut jakautuvat epätasapuolisesti esimerkiksi eri toimialojen kesken. Osalla työnantajilla työttömyysjaksoja havaittiin pitkälläkin aikavälillä toistuvasti ja usein. Lisäksi osan työntekijöistä huomattiin palaavan toistuvasti samalle työnantajalle työttömyysjaksojen jälkeen. Tämä viittaa siihen, että työttömyys ei aina liity työvoiman tarpeen pysyvään alentumiseen.
”Vastuuta työttömyysturvan rahoituksesta on mahdollista jakaa hyvin eri tavoin. Maltillisetkin muutokset vakuutusmaksuihin parantaisivat työnantajien rahallista kannustinta palkata lisää työvoimaa ja jatkaa työsuhteita niiden päättämisen sijaan”, tutkimuksen tekijä, väitöskirjatutkija Heikki Korpela toteaa.
Yhdysvalloissa vakuutusmaksuissa on huomioitu työttömyysriski jo 1930-luvulta lähtien. Eri tutkimuksissa omavastuun on todettu Yhdysvalloissa vähentäneen työttömyyden vaihtelua. Muissa maissa omavastuumaksuja ei ole ollut laajasti käytössä. Suomessa pientä omavastuuta on sovellettu rajattuihin osiin ansioturvaa: 1990-luvulla lomautuksiin ja 2010-luvulta lähtien ikääntyneiden työttömien niin sanottuun työttömyysputkeen. Jälkimmäisen on havaittu aiemmassa tutkimuksessa vähentäneen ikääntyneisiin kohdistuvia irtisanomisia myös Suomessa.
Käytössä olevat omavastuumallit ovat kuitenkin keskenään hyvin erilaisia. Tutkimuksessa malleja on arvioitu laskemalla työnantajille koituvat maksut eri malleissa. Tuloksista nähdään, millaisia maksut olisivat olleet, jos käytössä olisi ollut tietty järjestelmä, mutta käyttäytyminen olisi pysynyt samana. Yhteistä malleille on, että enemmistöstä työntekijöistä maksettavat maksut laskisivat hieman nykytasosta. Maksut nousisivat puolestaan sellaisilla työnantajilla, joiden palveluksesta jäädään usein työttömäksi tai jotka lomauttavat usein työntekijöitään.
”Työttömyysvakuutuksen omavastuusta on kertynyt Yhdysvalloista kokemusta jo vuosisadan ajan. Jos vastuuta työttömyyden kuluista halutaan jakaa tasapuolisemmin ja työnantajien kannusteita parantaa, kannattaa nämä kokemukset hyödyntää. Tulosten perusteella Suomessakin olisi mahdollista kokeilla käytännössä maltillista ja rajoitettua omavastuumallia, joka olisi hallinnollisesti kevyt ja palkitsisi vakaasta työllistämisestä”, Korpela summaa.
Tutkimus:
Heikki Korpela (2025) Experience rating the unemployment insurance tax: simulation results for Finland. VATT Working Papers 173.
Lisätietoja:
väitöskirjatutkija Heikki Korpela
Helsingin yliopisto
puh. 040 848 6022
[email protected]
Press release
Uutiset ja tiedotteet
labour markets
unemployment
unemployment benefit
