Essays on auction mechanisms and information in regulating pollution

Sammanfattning

Ympäristöpolitiikan ohjauskeinot on usein suunniteltava ilman täydellistä tietämystä päästöjen vähentämisen kustannuksista tai hyödyistä. Vaikka saastuttavien yritysten käsitys mahdollisista päästövähennysteknologioistaan voi olla epävarmaa, saattaa yrityksillä olla viranomaista parempi ymmärrys niiden kustannuksista. Viranomainen haluaisi saada yritysten tiedon käyttöönsä suunnitellakseen ohjauskeinot paremmin. Tässä väitöskirjassa tutkin muun muassa, miten huutokauppamekanismeja voidaan hyödyntää yritysten palkitsemiseksi, jotta ne paljastaisivat totuudenmukaisesti tietämyksensä viranomaiselle.

Yksi keskeisimmistä ympäristökontrollin teoriaan liittyvistä kysymyksistä on perinteisesti ollut, tulisiko saastuttamista ohjata hintainstrumentilla kuten veroilla vai määräinstrumentilla kuten kaupattavilla päästöoikeuksilla. Ilmastopolitiikassa päästöoikeuksien kauppaohjelmat ovat olleet suositumpia niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa. Huutokauppaa on sovellettu monessa kauppaohjelmassa päästöoikeuksien alkujakomenetelmänä.

Väitöskirjan kahdessa ensimmäisessä esseessä tutkin kaksivaiheista ympäristöohjausta. Ensimmäisessä vaiheessa viranomainen huutokauppaa päästöoikeuksia saastuttaville yrityksille hyödyntäen Vickrey huutokauppaa. Huutokauppamekanismin avulla viranomainen oppii yritysten puhdistuskustannuksista. Ohjausmekanismin toisessa vaiheessa viranomainen asettaa yrityksille erilaisia ympäristöpolitiikan ohjauskeinoja hyödyntäen oppimaansa.

Ensimmäisessä esseessä viranomainen valitsee joko kiinteän hintaohjauksen tai päästöoikeuksien kaupan, jossa markkinoille jaettavien päästöoikeuksien määrä on kiinteä. Osoitan, että yritysten halukkuus paljastaa tietonsa totuudenmukaisesti huutokaupassa on rajoittuneempaa, kun käytössä on vero-ohjaus, kuin jos varsinaiseksi ohjauskeinoksi valitaan päästökauppa.

Toisessa esseessä viranomainen valitsee toisen vaiheen ohjauskeinoksi päästöoikeuksien kaupan, jossa päästöoikeuksien tarjonta on joustava hinnan suhteen. Lisäksi päästöoikeusmarkkinoiden toimintaan liittyy kaupankäynnin kustannuksia lisäävää kitkaa. Johdan ehdot tietorakenteelle, jolloin yritykset paljastavat tietonsa totuudenmukaisesti huutokaupassa.

Kolmannessa esseessä vertailen Vickrey huutokauppaa ja mm. EU:n päästökaupassa sovellettua yhtenäishinnoittelun huutokauppaa, kun yritykset eivät voi käydä kauppaa päästöoikeuksien jälkimarkkinoilla. Yritykset voivat kuitenkin koordinoida käyttäytymistään päästöoikeuksien huutokaupassa. Vickrey huutokauppa jakaa päästöoikeudet tehokkaasti, mutta huutokaupan tuotot alenevat yritysten koordinoidessa käyttäytymistään. Yhtenäishinnoittelun huutokaupan tulokset ovat riippuvaisia markkinarakenteesta ja koalitionmuodostuksen luonteesta.