Kuntien tehtävien ja velvoitteiden vaikutusten arviointi (VNK)

Tekijät: Ramin Izadi, Saara Kuhalainen, Antti Moisio, Mikko Nurminen, Heikki Pursiainen, Antti Saastamoinen, Tuomo Suhonen, Lassi Tervonen

Julkaisu: Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta 1/2016

Päiväys: 11.1.2016

Tiivistelmä

Raportissa esitetään kustannus-hyötyanalyysiin perustuva tarkastelukehikko kuntien tehtävien arviointiin. Hankkeen keskeinen tavoite on ollut kehittää taloustieteeseen perustuva systemaattinen lähestymistapa, jota voidaan soveltaa lakimuutosten vaikutusten arviointiin kuntien talouden ja kuntalaisten hyvinvoinnin näkökulmasta. Selvityksen esimerkkiaineistona on yhteensä 24 kuntien eri tehtäviä koskevaa lakimuutosta tai lakiehdotusta. Lakimuutokset koskevat kahdeksaatoista lähinnä opetus- ja kulttuuritoimen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen tehtävää. Tarkasteltavia lakimuutoksia/-ehdotuksia arvioidaan käyttäen yhtenäistä lähestymistapaa.

Aluksi esitetään yhteenveto politiikkamuutoksen taustasta ja mahdollisista vaikutuksista. Tämän jälkeen arvioidaan kustannusten ja hyötyjen kohdentumista ja suuruusluokkaa kolmella tasolla: kohderyhmään kuuluvien henkilöiden, muiden kuntalaisten ja muun yhteiskunnan näkökulmasta. Hyödyistä ja kustannuksista pyritään esittämään numeerinen arvio silloin, kun se on mahdollista. Lisäksi esitellään lyhyesti kutakin politiikkamuutosta koskevaa kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta.

Tehtävät, joista on valmiina hyvää tutkimustietoa, ovat suhteellisen harvinaisia. Niiden tehtävien osalta, joissa tutkimustietoa ei ole lainkaan tai sitä on vain hyvin vähän, tehdään luettelo keskeisistä odotettavissa olevista kustannuksista ja hyödyistä.

Tutkimuksen pääteemat: Julkiset palvelut ja paikallinen julkistalous

ISBN: 978-952-287-205-0