Energia- ja ilmastopolitiikan uudet tuulet

3.12.2015 Topi Hokkanen Kimmo Ollikka

Energia- ja ilmastopolitiikan uudet tuulet

Energia- ja ilmastopolitiikan uudet tuulet

Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää energiajärjestelmien muuttumista hiilineutraaleiksi. Kyseessä on valtaisa muutos fossiilisista energialähteistä kohti uusiutuvia energiatuotannon muotoja.

Suomessa ollaan huolissaan EU:n päästökaupan haitallisesta vaikutuksesta teollisuuden kansainväliseen kilpailukykyyn, vaikka tästä on toistaiseksi vähän todellista näyttöä. Tuulivoiman syöttötariffit ja niiden avulla saavutetut päästövähennykset ovat olleet kalliita. Matalat päästöoikeuksien hinnat Euroopassa eivät myöskään kannusta teknologiainnovointiin ja näyttö syöttötariffien vaikutuksista on ristiriitaista.

Suomen energia- ja ilmastopolitiikan suunnittelussa tarvitaan vahvaa panostusta tutkimus- ja kehitystyöhön sekä uusiutuvan energiantuotannon harkittuun tukipolitiikkaan. Raskaan teollisuuden kilpailukyvyn lisäksi meidän tulee huolehtia uusia teknologioita kehittävien yritystemme kilpailukyvystä kasvavilla globaaleilla energiateknologiamarkkinoilla.

Johdanto

Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää, että energiajärjestelmät muuttuvat hiilineutraaleiksi. Suomen tavoitteena on vähentää kasvihuone­kaasupäästöjään vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä 80–95 prosenttia (TEM 2014). Kyseessä on valtaisa muutos fossiilisista energialähteistä kohti uusiutuvia energiatuotannon muotoja.

Kansainvälisen energiajärjestön mukaan globaaleista energiantuotantokapasiteetin investoinneista vuonna 2014 liki puolet kohdistui uusiutuviin energiateknologioihin. Uutta uusiutuvaa energiakapasiteettia tuli tuotantoon kaikkiaan noin 128 GW, ollen investoinneiltaan noin 270 miljardia dollaria (IEA 2015). Uusien energiateknologioiden globaalit markkinat kasvavat voimakkaasti: IEA arvioi, että seuraavan 20 vuoden aikana maailmanlaajuiset energiainvestoinnit ovat yhteensä 48000–53000 miljardia dollaria (IEA 2014).

Energiantuotannon muutosta vähähiiliseksi voidaan tukea kolmella tavalla. Ensinnäkin fossiilisiin polttoaineisiin perustuvien tuotantomuotojen päästöille voidaan asettaa hinta hiiliverolla tai kasvihuonekaasujen päästökaupalla. Toinen keino on tukea jo markkinoilla olevien, uusiutuvien energiateknologioiden leviämistä ja tuotantoa esimerkiksi syöttötariffeilla. Kolmas tapa on tukea puhtaiden energiamuotojen kehitystä ja innovointia tutkimus- ja tuotekehitystuilla, jotta pitkällä aikavälillä uusien energiamuotojen kustannukset laskisivat.

Ei ole selvää, mikä on näiden kolmen eri tukikomponentin oikea mitoitus ja suhde toisiinsa. Yksittäisenä ilmastopolitiikan ohjauskeinona päästömaksu tai hiilivero on selvästi kaikkein tehokkain keino. Päästömaksu ohjaa tuottajia samanaikaisesti vähentämään päästöjä, kuluttajia vähentämään sähkönkulutusta ja vihreän sähkön tuottajia lisäämään tuotantoaan sekä investoimaan tutkimukseen. (Fischer ja Newell 2008)

Päästömaksua on hyvä täydentää uusiutuvan energian tuotantotuella ja T&K-tuilla, joka on näistä merkittävin tuki (Fischer ja Newell 2008). Tutkijoista muiden muassa Acemoglu ym. (2014) suosittelevat hiiliveron rinnalle erittäin voimakasta panostusta uusiutuvan energian tutkimus- ja kehitystyöhön seuraavina vuosikymmeninä, jotta tavanomaisten energiatuotantoteknologioiden kilpailukyky kurotaan umpeen.

Vuonna 2016 Suomessa valmistellaan vuoteen 2030 tähtäävää energia- ja ilmastostrategiaa sekä uudistetaan uusiutuvan energian tukijärjestelmää. Suomessa on pitkä perinne tukea energiaintensiivisen teollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä. Huolehdimmeko riittävästi yritystemme kilpailukyvystä kasvavilla energiateknologiamarkkinoilla ja onko ilmasto- ja energiapolitiikka Suomessa johdonmukaista taloustieteellisen kirjallisuuden valossa?

EU:n päästökauppa (EU ETS) ja teollisuuden kilpailukyky

Euroopassa on käyty päästökauppaa nyt yli kymmenen vuotta ja käynnissä on päästökaupan kolmas kausi, 2013–2020. Järjestelmä on koko olemassaolonsa ajan kärsinyt ongelmista. Päästöoikeuksien hinnat ovat pysyneet alhaisina, koska päästöoikeuksia on jaettu markkinoille runsaasti yli tarpeen. Päästöoikeuksien ylijäämä on aiheutunut vuonna 2008 alkaneesta talouden taantumasta ja päästökauppajärjestelmään tulleiden, YK:n joustomekanismien mukaisten, päästöyksiköiden suuresta määrästä. Myös monessa maassa käyttöön otetutut uusiutuvan energian tuet alentavat päästöoikeuksien hintaa (esim. Böhringer ja Rosendahl 2010). Päästökaupan ongelmia pyritään korjaamaan vuonna 2019 käyttöön otettavalla markkinavakausvarannolla ja kiristämällä päästöoikeuksien jakoa kaupan neljännellä kaudella, 2021–2030. Mutta toistaiseksi hintavaikutukset ovat olleet korkeintaan lieviä ja EU:n päästöoikeuden hinta on edelleen vain noin 8 euroa hiilidioksiditonnilta.

Päästökauppajärjestelmän ongelmien rinnalla huomiota on kiinnitetty päästökaupan haitallisiin kilpailukykyvaikutuksiin. Päästökaupan nostaessa eurooppalaisyritysten tuotantokustannuksia yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn pelätään heikentyvän ja mahdollisen hiilivuodon siirtävän eurooppalaista teollisuustuotantoa löyhemmän sääntelyn maihin.

EU-komissio pyrkii alentamaan päästökaupan kustannusrasitetta päästöoikeuksien ilmaisjaolla teollisuuden toimialoille, jotka kohtaavat kansainvälistä kilpailua. Energiaintensiivisen teollisuuden ilmaisjako perustuu tuotekohtaisiin, tehokkaimpien laitosten tuotannon vertailuarvioihin. Sen sijaan sähköntuotanto ei saa enää päästöoikeuksia ilmaiseksi, vaan joutuu hankkimaan kaikki päästöoikeutensa joko päästöhuutokaupoista tai -markkinoilta1, koska paikallisilla sähkömarkkinoilla toimivat sähkön tuottajat pystyvät useimmiten siirtämään päästökaupan kustannukset suoraan sähkön hintoihin (Honkatukia ym. 2006, Hintermann 2015).

Teollisuuden ilmaisjaon lisäksi EU-komissio suosittelee jäsenvaltioilleen kansallisia kompensaatiojärjestelmiä, jotka voivat korvata päästökaupan takia nousseen sähkön hinnan aiheuttamia, epäsuoria kustannuksia hiilivuotoriskistä kärsiville laitoksille. Myös Suomi suunnittelee oman kompensaatiojärjestelmän käyttöönottoa lähivuosina.

Kansainvälisissä jälkikäteisarvioissa on kuitenkin havaittu, että EU:n päästökauppajärjestelmän kilpailukykyvaikutukset sääntelyn alaisille teollisuuslaitoksille ovat jääneet vähäisiksi. Päästökaupalla ei arvioida olleen merkittäviä vaikutuksia päästökaupan alaisten yritysten liikevaihtoon tai työpanoksen kysyntään esimerkiksi Ranskassa tai Saksassa, kun niitä on verrattu samankaltaisiin, päästökaupan ulkopuolisiin yrityksiin. (Wagner ym. 2014, Petrick ja Wagner 2014)

Tehdyissä arvioissa näkyvät vain päästökaupan suorat vaikutukset. Sähkön hinnan kautta aiheutuneita epäsuoria vaikutuksia ei ole kyetty arvioimaan. Päästöoikeuksien matalat hinnat kuitenkin pienentävät myös epäsuoria kilpailukykyvaikutuksia. Päästökauppalaitosten kasvihuonekaasupäästöt ovat silti vähentyneet verrattuna verrokkilaitoksiin ja vähennykset ajoittuvat eritoten toiselle päästökauppakaudelle, 2008–2012.

Päästökauppa pyrkii vaikuttamaan myös puhtaan teknologian kehitykseen. Tutkijat Calel ja Dechezleprêtre (2015) tarkastelivat, miten EU:n päästökauppa on vaikuttanut yritysten teknologiainnovointiin 2005–2009. Innovoinnin mittarina käytettiin yritysten hakemia ja niille myönnettyjä matalahiilisten teknologioiden patentteja. Vaikka päästökauppalaitokset lisäsivät innovaatiotoimiaan verrattuna niitä vastaaviin, päästökaupan ulkopuolisiin laitoksiin, ei EU:n päästökauppa kuitenkaan merkittävästi lisännyt vähähiilisten patenttien kokonaismäärää tarkasteluajanjaksolla.

Matalat päästöoikeuksien hinnat eivät kannusta teknologiainnovointiin ja siten matala hinta hidastaa siirtymistä vähähiiliseen energiantuotantoon. Joko päästöoikeuksien jakoa tulee kiristää entisestään tai ottaa käyttöön muita ohjauskeinoja. Päästöoikeuksien huutokauppatuloja ohjataankin uusien teknologioiden kehittämiseen, ja lisäksi jäsenmaat ovat ottaneet käyttöön uusiutuvan energian tukijärjestelmiä.

Uusiutuvan energian syöttötariffi

Suomi otti vuoden 2011 alusta käyttöön uusiutuvien energiamuotojen syöttötariffin. Syöttötariffiin ovat oikeutettuja tuulivoima, metsähakkeen poltto sekä biokaasuun ja puupolttoaineeseen perustuva sähkön tuotanto. Syöttötariffia maksetaan tuotantolaitokselle korkeintaan 12 vuotta.

Vuonna 2014 syöttötariffijärjestelmän mukaista tuotantotukea maksettiin Suomessa kaikkiaan lähes 85 miljoonaa euroa, joka kohdentui pääosin 47 metsähakevoimalalle ja 39 tuuli­voimalalle. Lisäksi tukea saivat kaksi biokaasulaitosta ja yksi puupolttoainelaitos. (Katso taulukko 1.)

Taulukko 1. Syöttötariffijärjestelmän mukaista tuotantotukea saaneet laitokset Suomessa vuonna 2014.

Lähteet: Energiavirasto.

  Laitokset
(kpl)
Kapasiteetti
(MVA)
Tuotanto
(GWh)
Tuki
(milj. €)
Metsähake 47 3696 2170 28,5
Tuulivoima 39 465 809 55,8
Biokaasuvoimalat 2 3,8 4,7 0,33
Puupolttoainevoimalat 1 0,9 1,1 0,07
Yhteensä 89 4166 2985 84,7

Metsähaketta polttaville voimaloille syöttötariffia maksetaan sähkön hinnan päälle lisättävänä hintapreemiona.2 Tariffitaso on sidottu EU:n päästöoikeuden hintaan ja turpeen veroon. Metsähakevoimaloiden ei tarvitse olla uusia laitoksia, joten metsähakkeen tuki ei suoraan kannusta uusiin innovatiivisiin investointeihin eikä alenna päästöjä EU-alueella. Käyttämättömät päästöoikeudet siirtyvät päästökaupassa vain jollekin muulle laitokselle. Metsähakkeen tuki lähinnä auttaa Suomea pääsemään EU:n uusiutuvan energian tavoitteeseen vuonna 2020.

Suomessa metsähakkeen tukea enemmän on keskusteltu tuulivoiman syöttötariffista, ja sen tasoa on moitittu korkeaksi. Tuulivoiman syöttötariffilla saavutetut päästövähennykset ovat verrattain kalliita, eivätkä alenna kokonaispäästöjä EU:n päästökaupassa.

Suomen syöttötariffin tason korkeudesta saa viitteitä vertaamalla tuulivoiman tukea Ruotsin ja Suomen välillä. Maiden tuuliolosuhteet ovat suhteellisen samankaltaiset. Pohjoismaissa3 on lisäksi yhteiset sähkömarkkinat, joiden kauppapaikkana toimii sähköpörssi Nord Pool. Pörssin systeemihinta on molemmissa maissa sama, vaikka aluehinnat eroavat toisistaan, kun siirtokapasiteetti ruuhkautuu. Siirtokapasiteetti on ruuhkautunut usein, varsinkin muutaman viime vuoden aikana, ja Suomen aluehinta on noussut Ruotsia korkeammaksi. Kuvassa 1 näkyvät Suomen syöttötariffin tasot, Ruotsin uusiutuvan energian sertifikaatin hinnat ja sähkön kuukausittaiset keskiarvohinnat viimeiseltä viideltä vuodelta.

Suomessa uusien tuulivoimaloiden tuotannolle taataan syöttötariffin mukainen takuuhinta. Takuuhinta on korotettu kolmeksi ensimmäiseksi tuotantovuodeksi, ja hinta on ollut 105,3 €/MWh. Kun sähkön pörssihinta on viime vuosina pysytellyt keskimäärin noin 40 €/MWh tuntumassa, uusien tuulivoimaloiden tuotannolle on maksettu toistaiseksi keskimäärin noin 65 €/MWh tukea. Korotettua tukea maksetaan kuitenkin vain vuoden 2015 loppuun asti ja tuulivoiman investointipäätökset perustuvatkin vastedes syöttötariffin perustasoon, joka on 83,5 €/MWh.

Syöttötariffi on saanut tuulivoimainvestoinnit Suomessa liikkeelle, tosin yskähdellen. Lupaprosesseihin on liittynyt monia ongelmia (Tarasti 2012). Suomessa tuulivoiman syöttötariffia maksetaan vain niille voimaloille, jotka ehtivät hakea tukea ennen kuin kapasiteetin kokonaismäärä ylittää 2500 megavolttiampeeria (MVA). Syöttötariffijärjestelmään hyväksytyt, nyt voimassa olevat kiintiöpäätökset, kattavat noin 1900 MVA:a tuulivoimakapasiteettia. Näiden lisäksi käsittelyssä on hakemuksia noin 1200 MVA:n kapasiteetin edestä (Energiavirasto 4.11.2015). Kaikki kiintiöpäätöstä hakeneet tuulivoimalat eivät tule saamaan tukea voimassa olevasta syöttötariffijärjestelmästä, ja näiden hankkeiden toteutus riippuu siitä, miten uusiutuvan energian tukijärjestelmää uudistetaan.4

Ruotsi tukee uusiutuvaa energiaa sertifikaattimarkkinoin: tuulivoimatuottaja saa tuottamastaan sähköstä pörssihinnan lisäksi uusiutuvan energian sertifikaatin markkinahinnan mukaisen korvauksen. Uusiutuvan energian tuottaja saa sertifikaatteja viideksitoista vuodeksi. Sertifikaatin hinta määräytyy kilpailullisesti markkinoilla, ja järjestelmä suosii kypsiä, lyhyellä aikavälillä kilpailukykyisiä teknologioita.

Ruotsissa vihreitten sertifikaattien hinnat ovat pysyneet viime vuodet tasolla noin 20 €/MWh. Tuottajat ovat saaneet tuulivoimasähköstä korvauksen, joka on ollut viime vuosina keskimäärin noin 55 €/MWh (kuvassa 1: Sähkö + Elcerifikat). Suomea huomattavasti alemmasta tuotantotuesta huolimatta Ruotsissa tuulivoimainvestoinnit ovat kasvaneet voimakkaasti vuosituhanteen vaihteen jälkeen (kuva 2). Verrattuna Suomen syöttötariffiin, Ruotsin alempaa tuottajahintaa kompensoi kolme vuotta pidempi tukiaika, mutta Ruotsissa tuottoon liittyy sertifikaatin hintariskin takia suurempi epävarmuus.

Kuva 1. Tuulivoiman syöttötariffi Suomessa (FI), Ruotsin (SE) uusiutuvan energian sertifikaatin hinnat (Elcertifikat) sekä sähkön keskimääräiset aluehinnat kuukausittain vuosina 2011–2015.

Lähteet: Nord Pool Spot (http://www.nordpoolspot.com), SKM (http://www.skm.se/).

Kuva 1. Tuulivoiman syöttötariffi Suomessa (FI), Ruotsin (SE) uusiutuvan energian sertifikaatin hinnat (Elcertifikat) sekä sähkön keskimääräiset aluehinnat kuukausittain vuosina 2011–2015.

Kuva 2. Tuulivoiman kapasiteetit Pohjoismaissa vuoden lopulla 2000–2014.

Lähteet: The Wind Power (http://www.thewindpower.net), Suomen tuulivoimayhdistys (http://www.tuulivoimayhdistys.fi/).

Kuva 2. Tuulivoiman kapasiteetit Pohjoismaissa vuoden lopulla 2000–2014.

Uusiutuvan energian kasvu muuttaa sähkömarkkinaa

Noin puolet kaikesta pohjoismaisesta sähköstä tuotetaan Norjan ja Ruotsin vesivoimalla. Pohjoismaissa tuulivoiman osuus sähköntuotannon kapasiteetista kasvoi tasaisesti 2000-luvulla (kuva 2). Pohjoismaisen sähköntuotannon kokonaiskapasiteetti lisääntyi vuonna 2013 vajaalla 2500 MW:lla, josta noin 63 prosenttia oli tuulivoimaa ja 24 prosenttia aurinkovoimaa.

Vuoden 2014 lopulla neljässä Pohjoismaassa maassa oli tuulivoimakapasiteettia kaikkiaan vajaat 12 GW:a, kun sähköntuotannon kokonaiskapasiteetti oli reilut 100 GW:a. Kapasiteetin kasvaessa myös tuulivoimatuotannon osuus lisääntyy tasaisesti. Vuonna 2013 sähköä tuotettiin Pohjoismaissa yhteensä 388 GWh, josta tuulivoimalla kaikkiaan noin 6 prosenttia. (NordREG 2013, 2014.)5

Tuulivoiman lisääntyvä osuus muuttaa radikaalisti pohjoismaisia sähkömarkkinoita. Ensinnäkin kasvu syrjäyttää tuotannosta hiililauhdevoimaloita ja alentaa sähkön hintaa pohjoismaisessa sähköpörssissä. Alentuneet sähkön hinnat heikentävät perusvoiman, ydin- ja vesivoiman, voittoja sekä hiililauhteen ja CHP-laitosten kannattavuutta (Liski ja Vehviläinen 2015, Kopsakangas-Savolainen ja Svento 2013). Suomessa matala sähkön hinta hyödyttää sähkönkuluttajia, mutta lisää syöttötariffina maksettavaa tukea tuulivoimalle.

Tuulivoima on kuitenkin sääoloista riippuvainen tuotantomuoto. Mikäli siirtokapasiteetin rajallisuus Suomen ja Ruotsin välillä estää Norjan ja Ruotsin vesivoiman täysimittaisen käytön säätövoimana Suomessa, tuulivoiman rinnalla on ylläpidettävä fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaa, säätövoiman kapasiteettia tai tasattava muutoin sähkön kulutushuippuja.

Alentunut energianhinta heikentää investointihalukkuutta ja säätövoiman puute saattaa koitua Suomessa ongelmaksi. Sen sijaan, että Suomessa investoitaisiin voimakkaasti säätövoimaan, järjestelmän tehokkuuden kannalta olisi kannattavampaa rakentaa lisää siirtokapasiteettia Pohjoismaiden välille.

Tuloksia eri energiatukien merkityksestä

Euroopan eri maissa on laaja kirjo erilaisia ja eritasoisia uusiutuvan energian tukimuotoja (Kitzing ym. 2012). Empiiriset tutkimukset antavat jossain määrin ristiriitaisia tuloksia siitä, kuinka uusiutuvan energian tuotantotuet, vihreitten sertifikaattien markkinat tai T&K-tuet ovat vaikuttaneet uusiutuvan energian investointeihin tai yritysten innovointiin. Laadukkaiden syy-seuraus-suhteita mittavien tutkimusasetelmien tekeminen on osoittautunut vaikeaksi.

Joitakin tuloksia on kuitenkin saatu. Tutkimusten mukaan syöttötariffit kannustavat varhaisessa kehitysvaiheessa olevien teknologioiden investointeihin, kuten esimerkiksi aurinkovoimaan. Tukijärjestelmät ovat osoittautuneet silti kalliiksi ja tukitasoja on alennettu esimerkiksi Saksassa (Wirth 2015). Voimakkaan tukipolitiikan myötä aurinkopaneelien hinnat ovat kuitenkin laskeneet radikaalisti ja paljon ennakoitua nopeammin. Puhtaan energian velvoitejärjestelmät ja sertifikaattimarkkinat taas suosivat melko kypsien, kilpailukykyisten teknologioiden investointeja, kuten tuulivoimaa.

Patenttiaineistoilla tehtyjen arvioiden perusteella syöttötariffien tai muiden suorien tuotannon tukien vaikutukset teknologiseen innovointiin ovat ristiriitaisia. Esimerkiksi tutkijat Böhringer ym. (2014) eivät tutkimuksessaan havaitse Saksan syöttötariffien lainkaan vaikuttaneen saksalaiseen innovointiin.

Teknologiamarkkinat ovat kuitenkin globaalit. Dechezleprêtre ja Glachant (2014) havaitsevat usean maan aineistolla, että kotimaiset ja ulkomaiset, teknologiakysyntää lisäävät ohjauskeinot ovat lisänneet tuulivoiman innovointia. Tuulivoiman kotimaiset tukipolitiikat ja niiden avulla noussut kotimainen tuulivoimatuotanto kasvattivat kotimaista innovointia enemmän yhtä lisääntynyttä tuulivoimatuotannon yksikköä (MWh) kohden, mutta kokonaisvaikutukseltaan muiden maiden tukipolitiikat olivat suuremmat. Saman havainnon tekevät Peters ym. (2012) aurinkovoiman osalta.

Jotkut vaikutukset innovointiin ovat epäsuoria. Tiedon kasautuminen ja patenttimäärän kasvu lisäävät innovointia (esim. Johnstone ym. 2010). Nesta ym. (2014) havaitsevat, että teknologista muutosta ajavat ympäristöpolitiikan ohjauskeinot toimivat tehokkaammin kilpailullisilla sähkömarkkinoilla.

Julkiset politiikkatoimet voivat edistää yksityisen rahoituksen kanavoitumista. Syöttötariffijärjestelmä luo vakaammat investointinäkymät kuin uusiutuvan energian velvoitejärjestelmä ja kannustaa paremmin yksityisiä investointeja uusiutuvan energian projekteihin (Rodriguez ym. 2015).

Johnstone ym. (2010) ja Popp ym. (2011) havaitsevat, että kansainvälinen ilmastopolitiikka on vaikuttanut merkittävästi uusiutuvien energiamuotojen kehitykseen. Kioton pöytäkirjan sopiminen ja ratifioiminen lisäsivät niin uusien energiamuotojen innovointia kuin käyttöönottoa. Pariisin ilmastoneuvotteluita ja kansainvälistä kehitystä tuleekin seurata tarkalla silmällä.

Miten kansallista ilmasto- ja energiapolitiikkaa tulisi uudistaa?

Päästökauppajärjestelmän uudistukset ovat EU-tason päätöksiä. Kansallista lainsäädäntöä ovat päästökaupan epäsuorien hintavaikutusten kompensaatiojärjestelmä, uusiutuvan energian tuotantotuet sekä tutkimus- ja kehitystukien päätökset.

Toistaiseksi ei ole näyttöä EU:n päästökaupan merkittävistä, kilpailukykyä heikentävistä vaikutuksista. Silti mahdollinen päästöoikeuksien hintojen nousu saattaa jatkossa vaikuttaa merkittävästi suoraan päästökauppayritysten ja epäsuorasti sähkön hinnan kautta niin päästökauppa- kuin myös päästökaupan ulkopuolisten yritysten kustannuksiin ja kansainväliseen kilpailukykyyn.

Toisaalta hiilivuodon riski voi jatkossa vähentyä, mikäli YK:n ilmastoneuvottelut etenevät suotuisasti ja maat nostavat ilmastositoumustensa tasoa joulukuussa 2015 Pariisissa sovittavan ilmastosopimuksen mukaisesti. Kiina aikoo ottaa käyttöön kansallisen päästökauppajärjestelmän vuodesta 2017 lähtien, ja Yhdysvallat aikoo vähentää voimalaitosten hiilidioksidipäästöjä merkittävästi vuoteen 2030 mennessä.

Kansallisessa lainsäädännössä on vastedes tarkasteltava kriittisesti tarvetta kompensoida teollisuudelle päästökaupan epäsuoria kustannuksia. Lisäksi on huomioitava päällekkäisen ohjauksen vaikutukset: tukien myötä kasvava tuuli- ja aurinkovoiman tuotanto alentaa päästöoikeuksien hintaa EU-alueella ja sähkön hintaa Pohjoismaissa.

Mikäli päästökauppaa ei saada toimivaksi ja päästöoikeuksien hinnat matelevat jatkossakin alhaalla, vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtymistä pitää ohjata teknologiatuilla. Vahva panostus tutkimus- ja kehitystyöhön sekä harkittu energiantuotannon tukipolitiikka ovat tarpeen ilmastopolitiikan ohjauskeinoina.

Dechezleprêtre ym. (2013) osoittavat laajaan patentti- ja patenttien viittausaineistoon perustuen, että tietoa läikkyy ja leviää enemmän puhtaiden energiateknologioiden innovaatioista kuin vastaavien, likaisten teknologioiden innovaatioista. Puhtaisiin patentteihin viitataan useammin, ja ne luovat laadukkaampia innovaatioverkostoja. Havainto vahvistaa muun muassa Acemoglu ym. (2014) näkemystä, että puhtaiden innovaatioiden tutkimus- ja kehittämistyö tarvitsee entistä laajemmin julkisia tukia.

Julkisen tutkimus- ja kehitystyön tukien tulisi kannustaa hankkeita, jotka ilman tukea jäisivät toteutumatta, mutta jotka ovat yhteiskunnan kannalta järkeviä. Tukien tulisi kannustaa ja suunnata yksityisen rahoituksen kanavoitumista teknologioiden kehityshankkeisiin. Samalla julkisen vallan tulisi kuitenkin välttää liiallista tulevaisuuden ennustamista ja ”voittavien” teknologioiden valintaa. Tukien tulisi olla mahdollisimman teknologianeutraaleja, eikä niitä tulisi liiaksi suunnata vain tietyille teknologioille.

Suomessa syöttötariffi sai tuulivoimainvestoinnit liikkeelle. Jatkossa tuulivoiman tukitasoja on syytä tarkistaa. Hallitusohjelmassa esitetäänkin selvitystä siitä, miten edistää tuulivoimaa kustannustehokkaasti. Tukitasojen kilpailutus voisi olla varteenotettava vaihtoehto (Ausubel ja Cramton 2011). Saksassa uusien aurinkovoimaloiden tuissa on siirrytty tarjouskilpailuihin vuonna 2015. Kilpailuttamisen säännöt on kuitenkin suunniteltava huolella. Britanniassa kilpailutusohjelma vuosina 1990–1998 epäonnistui, koska suuri osa kilpailussa voittaneista projekteista ei koskaan valmistunut (Mitchell ja Connor 2004).

Viime vuosina uusiutuvan energian tukipolitiikassa painopiste on ollut tuotannon tukemisessa. Zachmann ym. (2014) mukaan kuusi suurta EU-maata, Saksa, Espanja, Ranska, Italia, UK ja Tšekki, käyttivät tuuli- ja aurinkovoiman tuotannon tukiin vuonna 2010 noin 48 miljardia euroa. Samaan aikaan tuuli- ja aurinkovoiman julkiset tutkimus- ja kehitystoiminnan menot olivat vain murto-osa, 315 miljoonaa euroa.

Suomi panostaa laajasti innovaatioihin ja teknologian kehittämiseen. Suomessa tutkimus- ja kehittämismenot sekä patentit asukasta kohden ovat OECD-maiden kärkiluokkaa (kuvat 3 ja 4). Verrattuna Tanskaan, Ruotsiin tai Saksaan ilmastonmuutoksen torjuntaan tai uusiutuvan energian teknologioihin liittyvä innovointi on meillä huomattavasti vähäisempää. Vähäisemmät investoinnit näkyvät verrokkimaita alempina patenttimäärinä (kuva 3). Suomessa on nähty tärkeäksi puolustaa energiaintensiivisen teollisuuden kansainvälistä kilpailukykyä. Jatkossa tulisi tukea enemmän uusia energiateknologioita kehittäviä yrityksiä ja innovaatioita tukevaa tutkimusta.

Kuva 3. Vuosittaiset patenttimäärät miljoonaa asukasta kohden Pohjoismaissa ja Saksassa. Keskiarvo vuosilta 2007-2011.

Lähteet: OECD (http://stats.oecd.org/).

Kuva 3. Vuosittaiset patenttimäärät miljoonaa asukasta kohden Pohjoismaissa ja Saksassa. Keskiarvo vuosilta 2007-2011.

Kuva 4. Tutkimus- ja kehittämismenot Pohjoismaissa ja Saksassa suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Lähteet: Eurostat (http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/R_%26_D_expenditure).

Kuva 4. Tutkimus- ja kehittämismenot Pohjoismaissa ja Saksassa suhteessa bruttokansantuotteeseen.



Topi Hokkanen

Topi Hokkanen, tohtorikoulutettava

Tohtorikoulutettava Topi Hokkanen perehtynyt EU:n päästökaupan kilpailukykyvaikutuksiin. Hän valmistelee väitöskirjaansa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen laitoksella.

Topi Hokkanen

Kimmo Ollikka, erikoistutkija

Erikoistutkija Kimmo Ollikan tutkimusaiheita ovat ympäristö-, energia- ja ilmastopolitiikan ohjauskeinot.

Kimmo Ollikan kotisivu