Yksi tulo, monta verottajaa

Julkaisu: VATT Policy Brief 2-2014

Päiväys: 8.10.2014

Tiivistelmä

Kansainvälisten yritysten verotus on viime vuosina saanut paljon huomiota niin mediassa, kansalaiskeskustelussa kuin poliittisessa päätöksenteossakin. Huomio on keskittynyt monien globaalien yritysten suhteellisesti mataliin veroihin, jotka puolestaan ovat herättäneet keskustelua yritysten yhteiskuntavastuusta ja kansallisista toimista verosuunnittelun estämiseksi.

Keskustelun huoli on aiheellinen. Nykyinen kansainvälinen yritysverojärjestelmä kannustaa maiden väliseen verokilpailuun. Tämän seurauksena yhteisöverot saattavat vähitellen hävitä, mikä vaikeuttaa koko tuloverotuksen toimeenpanoa ja heikentää tällä tavoin julkisen talouden rahoituspohjaa. Ongelmien todellinen luonne ei kuitenkaan ole tullut esiin julkisessa keskustelussa.

Tässä artikkelissa korostetaan, että yhteisöverotuksen ongelmat liittyvät kansainvälisen yritysverotuksen perusperiaatteisiin ja siksi toimivien ratkaisujen tulee perustua maiden väliseen yhteistyöhön. Nykyinen yhteisöverotus nojaa lähdevaltioperiaatteelle ja konserniyhtiöiden erillisverotukseen. Nämä periaatteet kannustavat taloudellisen toiminnan ja voittojen siirtämiseen kevyen verotuksen maihin. Ratkaiseva parannus on löydettävissä vain korvaamalla ne paremmin toimivilla periaatteilla.

Tutkimuksen pääteemat: Sosiaaliturva, verotus ja tulonjako