Rakenteellisen työttömyyden riski kasvaa

Tekijät: Meri Obstbaum, Juha Tuomala

Julkaisu: VATT Policy Brief 2-2015

Päiväys: 29.6.2015

Tiivistelmä

Keskustelu rakenteellisen työttömyyden lisääntymisestä viriää aina, kun työttömyysaste nousee tai pysyy kauan korkeana. Rakenteellisen työttömyyden taso antaa suuntaviivat hallituksen talous- ja työvoimapolitiikalle. Viime aikoina rakenteellisen työttömyyden riski on jonkin verran kasvanut.

Suhdanneluonteista työttömyyttä voidaan pyrkiä vähentämään vaikuttamalla kokonaiskysyntään. Voidaan lisätä julkisia menoja tai keventää rahapolitiikkaa ilman pelkoa inflaation kiihtymisestä ja kansainvälisen kilpailukyvyn menettämisestä.

Sen sijaan rakenteellisen työttömyyden alentaminen vaatii – jo nimensä mukaisesti – rakenteellisia toimia, uudistuksia työmarkkinoilla. Toimet vaikuttavat työvoiman tarjontaan ja kysyntään sekä työpaikkojen ja työtekijöiden ammatilliseen ja alueelliseen yhteensopivuuteen.

Talousteoriasta lähtevät määritelmät voi karkeasti jakaa kahteen: tasapainotyöttömyys, johon vaikuttavat pelkät rakenteelliset tekijät, ja NAIRU, non-accelerating inflation rate unemployment, joka tarkoittaa inflaatiota kiihdyttämätöntä työttömyysastetta.

Lisäksi Suomessa työ- ja elinkeinoministeriö raportoi tilastoihin perustuvasta rakennetyöttömyydestä, jolla ei ole suoraa yhteyttä talousteorian rakennetyöttömyyteen. Sen tietoja kuitenkin käytetään tässä yhteydessä NAIRUn ja tasapainotyöttömyyden ohella yhtenä arvioinnin lähteenä.

Tutkimuksen pääteemat: Työmarkkinat ja koulutus