Kouluvalintojen vaikutukset Suomessa epäselviä

Tekijät: Mika Kortelainen, Isa Kuosmanen

Julkaisu: VATT Policy Brief 3-2014

Päiväys: 11.12.2014

Tiivistelmä

Lähikoulu vai jokin toinen koulu? Vanhempien tekemät peruskouluvalinnat Suomen suurimmissa kaupungeissa ovat herättäneet paljon keskustelua viime vuosina. Peruskoulun vapaavalintaisuus saa monet huolestumaan siitä, että oppilaspohja voi eriytyä kouluittain. Onhan Suomessa koulutuspolitiikan yhtenä tavoitteena pienentää koulujen välisiä eroja.

Kouluvalinnan vaikutuksista ei ole luotettavia suomalaisia tutkimuksia. Mikään suomalaistutkimus ei osoita, että koulujen välisten erojen lisääntyminen johtuu kouluvalinnoista. Lisäksi kouluvalintojen ja koulujen eriytymisen vaikutukset oppimistuloksiin ovat epäselviä.

Kouluvalinnan vapauden rajoittaminen ei välttämättä vähennä koulujen eriytymistä. Vanhemmat voivat ilman valinnanvapauttakin vaikuttaa lastensa kouluun muuttamalla oppilaspohjaltaan suotuisan koulun alueelle, ja siihen on käytännössä kaikkein parhaimmat mahdollisuudet hyvätuloisilla perheillä.

Kouluvalintojen vaikutukset vaativat lisää tutkimista. Koulujen mahdollisen eriytymisen ohella olisi tutkittava, kuinka valinnat vaikuttavat koulujen oppimistuloksiin ja tuottavuuteen.

Tutkimuksen pääteemat: Työmarkkinat ja koulutus