Faktaa nuorisotyöttömyydestä

Tekijät: Ulla Hämäläinen, Juha Tuomala

Julkaisu: VATT Policy Brief 2-2013

Päiväys: 13.6.2013

Tiivistelmä

Suomen nuorisotyöttömyys näyttää virallisella työttömyysasteella mitattuna todella dramaattiselta ongelmalta. Vuonna 2012 alle 20-vuotiaiden työttömyysaste oli 30 prosenttia ja 20–24-vuotiaillakin lähes 20 prosenttia. Nuorilla onkin työttömyyskokemuksia kaikista ikäryhmistä suhteellisesti eniten. Nuorison työllisyystilanne on toki vaikea, muttei lainkaan niin synkkä kuin julkisen keskustelun perusteella voisi luulla.

Työttömyysaste ei mittaa sitä, mitä ihmiset yleisesti mieltävät sen tarkoittavan. Mikäli työttömyyden mittariksi otetaan ei-opiskelevien työttömien nuorten osuus ikäryhmän väestöstä, alle 20-vuotiaiden työttömien osuus on alle 2 prosenttia ja 20–24-vuotiaiden 6 prosenttia. Lisäksi nuorten työttömyysjaksojen kestot ovat kaikkialla Suomessa huomattavasti lyhyempiä kuin aikuisilla.

Edellä todetusta huolimatta nuorisotyöttömyys on sekä yhteiskunnan että yksilön ongelma. Useissa tutkimuksissa on havaittu, että työttömyyskokemuksilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia tulevalle työuralle. Vuosien 2010 ja 2011 myönteinen työllisyyskehitys nuorilla näyttää taittuneen. Tämä tietää vaikeita aikoja työmarkkinoille pyrkiville nuorille. Keskeisin nuorten ja vastavalmistuneiden työmarkkinatilanteeseen vaikuttava tekijä onkin talouskasvu.

Tutkimuksen pääteemat: Työmarkkinat ja koulutus