Kolumni

Työllistämistemppuja tilauksessa

Nuorten työllistämiseen on luvassa lisää varoja kevään lisätalousarviossa. Se on hyvä uutinen. Tuoreimpien työttömyyslukujen tiedottamisen yhteydessä kuultiin muitakin hyviä uutisia. Viime vuoden työttömyyskehitys osoittautui pahimpia pelkoja lohdullisemmaksi ja työministeri Anni Sinnemäen mukaan työllisyyslisäarvio tulee riittävän aikaisin.

Viime vuoden lopussa oli noin 70 000 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Se on suuri luku, mutta sitäkin voi yrittää ajatella positiivisesti. Yhden mahdollisuuden siihen tarjoaa nykyisen talouskriisin ja 1990-luvun laman vertaaminen. Tässä vertailussa nykykriisin aikana työttömyys on noussut vähemmän kuin aiemmassa lamassa, vaikka kriisien alkuvaiheissa kokonaistuotanto romahtikin niissä liki samaan tahtiin.

Yritykset ovat pyrkineet mahdollisuuksiensa mukaan rakentamaan siltaa yli pahimman suhdannekuopan pitämällä kiinni työntekijöistään. Työpaikat eivät ole tällöin vähentyneet yhtä paljon kuin tuotanto. Tämä merkitsee tilapäistä tuottavuuden laskua ja näkynee jatkossa korjausliikkeenä toiseen suuntaan. Riemu lamavertailusta hieman himmenee myös siitä syystä, että työttömyyden lähtötaso oli nyt valmiiksi selvästi korkeampi.

Työttömyyden kasvu on pienempi kuin toteutunut työpaikkojen määrän väheneminen kriisin aikana. Vuoden aikana työllisyys on laskenut noin 100 000 henkilöllä, mutta kaikkien kohtalona ei ole ollut työttömyyskortisto. Moni suuriin ikäluokkiin kuuluva on siirtynyt eläkkeelle, ja näinkin on hoidettu osa yritysten väenvähennystarpeista.

Vaara ei vielä ole ohi, sillä työttömyys kasvanee edelleen lähikuukausina. Odotettavissa ei myöskään ole sellaista vahvaa talouskasvua, joka tulevina vuosina yksin riittäisi sulattamaan nyt kumuloituvan työttömyysongelman. Kaikkein pahin riski onkin se, että suhdannetyöttömyys muuttuu pysyväksi rakennetyöttömyydeksi. Synkkä kokemus 1990-luvun laman perinnöstä eli pysyvästä pitkäaikaistyöttömyydestä puhuu puolestaan: kun työttömyys pitkittyy, niin se mutkistuu. Kasvavan joukon jäädessä pysyvästi työttömiksi tai lopettamalla kokonaan työnhaun kysymyksessä on pitkäkestoinen inhimillinen ja taloudellinen ongelma.

Kun yritysten työvoiman kysyntä on heikkoa, apuun tarvitaan julkista valtaa ja politiikkatoimia. Ilmeisiin keinoihin kuuluvat työvoimapolitiikan ns. aktiivitoimet, koska ne kohdentuvat suoraan yksittäisiin työttömiin. Ne tukevat työn etsinnässä (työnvälitys ja työnhakusuunnitelmat) tai suoraan työllistymisessä (tukityöllistäminen) tai parantavat ammatillista osaamista (työvoimakoulutus).

Toimenpiteille sijoitettuja työttömiä oli koko viime vuoden ajan hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna. Talouskriisi ei siis näkynyt aktiivitoimien kasvattamisena vaan lievänä supistumisena. Havainto on yllättävä, vaikka huomioidaankin kriisin yllätyksellisyys ja vaikeus kasvattaa tukityö- ja koulutuspaikkoja nopeasti. Myös kansainvälisessä vertailussa saadaan samansuuntainen tulos. OECD kartoitti jäsenmaiden työvoimapolitiikan ensireaktioita talouskriisiin ja raportoi tuloksia viime syksyn työllisyyskatsauksessaan. Tulosten mukaan kaikissa maissa on lisätty panostusta aktiivitoimiin, mutta Suomessa politiikka on ollut yksi passiivisimmista.

OECD arvioi, että jäsenmaiden aiemmissa laskusuhdanteissa tekemät lisäykset aktiivitoimiin ovat olleet turhan vaatimattomia. Työttömyyden kasvun tulisi heijastua niiden määrään myös siksi, että aktiivitomia on viime vuosina kehitetty vastapainona ns. vastikkeettomalle työttömyysturvalle. Kehitys ei saisi katketa talouskriisiin.

Työllisyyslisätalousarvio on siis hyvä uutinen – toivottavasti myös muille kuin nuorille työttömille. Sen valmistelussa ei liene hätiköity.

Seija Ilmakunnas

ylijohtaja

p. 040 304 5501